Väkivalta

Ylläolevan tilaston mukaan Southampton on melkolailla vaarallisempi kaupunki elää, kuin keskiverto paikka jossain päin Englantia, mutta luultavasti kuitenkin huomattavasti turvallisempi kuin suuri pääkaupunki - tai vaikka Liverpool, josta monet täällä sanovat: "Siellä pitää pelätä puukotusta jatkuvasti". Ensimmäisen viikkomme aikana meille toistuvasti sanottiin kaikissa infoissa, että olkaa varovaisia, älkää kulkeko yksin, älkää kävelkö puistoissa pimeän jälkeen ja pitäkää huolta kaverista. Kuten missä tahansa paikassa, jossa on muita ihmisiä läsnä, voi täälläkin joutua kohtaamaan jotain kamalaa. Asuntolaamme lähellä olevan sillan lempinimi rape bridge kertoo omasta puolestaan karua tarinaa - onneksi enemmän meidän peloistamme, kuin todellisuudesta, sillä sillalla ei ole koskaan lempinimestä huolimatta raiskattu ketään. Ja siltakin on kätevästi kunnostuksen vuoksi suljettu joulukuuhun saakka.

Yksin liikkumisen välttäminen tuntuu paikallisille nuorille olevan hyvin luontevaa ja ymmärrän kyllä hyvin miksi. Omalla kurssillani on eräs nuori mies, joka tarvitsee yliopiston tarjoamaa avustajaa opiskellakseen. Hänen toinen silmänsä on ilmeisesti sokeutunut tai ainakin näkörajoitteinen ja hän käyttää välillä silmälappua. Tänään luennolla katseeni harhaili vähän väliä nuorukaisen takaraivossa olevaan leveään hiuksettomaan arpeen. Käsitykseni mukaan hän meni väliin johonkin tappeluun häviäjää puolustaakseen ja joutui itse vakavasti pahoinpidellyksi. Avustajan kanssa opiskelu yliopistossa on mahdollista.

Olen siis ottanut varoitukset vakavasti ja jätin eräänä iltana lähtemättä ulos, sillä en halunnut lähteä kävelemään yksin kohti keskustaa. Hyvin valaistulla lähikaduilla olen käynyt iltaisin muutaman kerran kävelyllä, mutta silloinkin tarkkaillut jatkuvasti ympäristöäni tavalla, johon en suomalaiseen nukkumalähiöön tuudittautuneena ole pienimmissäkään määrin tottunut.

Harkitessani siis yliopiston tarjoamia liikuntalajeja itsepuolustus nousi yllättäen aika korkealle kiinnostavien harrastusten listassa. Kävin tänään ensimmäisellä tunnilla Wing Chun Kung Fussa, jota yliopistolla treenataan kahdesti viikossa. Harjoituksissa eräs pidempään treenannut tyttö sanoi: "Kun pojat meinaaavat olla herrasmiehiä ja alkavat pehmoilemaan liikaa treenatessa, sanon heille, että valitettavasti kaikki miehet eivät ole yhtä mukavia kuin he, joten antakaa nyt kunnolla vastusta." Onnistuin ensimmäisen tuntini aikana tekemään yhden niin tyylipuhtaan iskun, että se meni läpi opettajamme puolustuksesta ja osuin häntä suoraan leukaan - hän vain kehui, miten hieno isku se oli kun minä olin aivan järkyttynyt, että olin juuri lyönyt jotakuta. En edes kuvittele, että kamppailulajin aloittaminen tarkoittaisi sitä, että vastaisuudessa uskallan heittää varovaisuuden romukoppaan, mutta toivon, että kamppailulajin harrastaminen toisi sen verran turvallisuuden tunnetta, etten pelkäisi kävellä iltaisin hyvinvalaistuilla kaduilla. Ja tietysti ihan puhtaan fyysinen ulottuvuus - liikunta tuo mielihyvää. Treeneistä ei onneksi tarvitse kävellä yksin illalla takaisin - opiskelija-asuntolaelämisen hyviä puolia, yhteinen kotimatka erään toisen harrastajan kanssa.