Saatoin ensimmäistä kertaa elämässäni samaistua lentopelkoisen tunnelmiin, kun eilen iltapäivällä Heathrown yllä oli vähemmän yllättäen ruuhkaa ja jouduimme kiertelemään laskeutumiskuvioissa puolisen tuntia. Kun ikkunasta näki neljä muuta lentokonetta alkoi vähän jännitys kutittelemaan vatsanpohjaa.. Etäisyydet hämärtyvät, kun tilaa ympärillä tuntuu olevan rajattomasti ja isot lentokoneet paljon lähempänä kuin arvaakaan.
Heathrowlla vastassa kolmosterminaalissa oli valtava määrä eri yliopistojen oppaita ja ehdin jo vähän synkistelemään, että oman yliopistoni oppaat olisivat vastassa toisessa terminaalissa, mutta muistin väärin. Punapaitaiset Student Guide-oppaat heiluivat Southampton Solent University-tunnuksiensa kanssa vastassa ja opastivat lentokentällä pitkiä kolkkoja käytäviä pitkin bussiasemalle. Samalla lennolla oli tullut toinenkin suomalainen (hän tosin on vaihto-oppilaana), joten ei yksin tarvinnut jäädä asemalle odottelemaan oppaiden lähtiessä takaisin odottelemaan saapuvia uusia opiskelijoita.
Pääsimme tänne Southamptoniin useita tunteja myöhemmin, kuin olin kuvitellut. Odotimme ensin bussia puolitoista tuntia, sitten bussimatka kesti tunnin pidempään, kuin meille annetuissa ohjemateriaaleissa oli kerrottu ja Southamptonin sateisella ja suljetulla bussiasemalla seisoskelimme pitkän tovin odotellen...
... ja odotellen....
.... ja odotellen vähän lisää.
Meillä piti siis olla yliopiston tarjoama tilataksi kuljettamassa meidät opiskelija-asuntoloihin, mutta bussimatkan venyminen johti siihen, että kuljettaja oli siirtynyt jo vapaalle. Itä-eurooppalainen tyttö oli kuitenkin niin väsynyt, että päätti maksaa (edullisen) taksin omalle asuntolalleen ja hänen kyydissään pääsin vähän lähemmäksi omaa asuntolaani. Bussiasemalla meitä vastassa ollut Student Guide saattoi miut hirveässä kaatosateessa tänne asuntolalle ja oli kovin tyytyväinen hyvään asenteeseeni. Oli pakko heittää asenne ironian puolelle, sillä minulle iski tosi vahvana todellisuutena eteen se, miten erilainen Englanti vauraasta Suomesta onkaan. (Mutta siitä tarkemmin sitten, kun olen elänyt tämän ensimmäisen kokonaisen päivän uudessa kotikaupungissani. Valokuvia seuraa perästä.)
Kun vihdoin illansuussa sain itseni, viuluni ja kaksi matkalaukkuani perille tunkkaiseen opiskelija-asuntolahuoneeseeni, olin hyvin onnellinen että matkalaukusta löytyi pörröistä päällepantavaa, ihanat lakanat ja äidiltäni kauan sitten saatu lämmin untuvapeitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti