Ensikertaa Britanniaan saapuvalle lentokentällä odottavat Student Guidet ovat varmastikin hengenpelastajia. Onhan se turvallisempaa, kun joku huolehtii, että löydät isossa ja hämmentävässä kompleksissa tiesi eteenpäin.
Miulle alkoi bussimatkan aikana valkenemaan, mihin olen pörröisen pääni mennyt taas laittamaan ja täytyy myöntää, hymyni hyytyi melkein sitä mukaa kun määränpää lähestyi. Perillä Southamptonissa oli harmaa ja sateinen ilta ja mie hyvin iloinen kahdesta asiasta: lämpimästä ulkoilutakistani ja ensimmäisestä tutusta ja turvallisesta asiasta parkkialueen takana häämöttämässä. Tuhahdin, että hyvä on minunkin asenteeni.
Mutta totta se on, Suomi on rikas maa Britteihin verrattuna. Tämä on paikallinen käsitys ylikulkusillasta. Eksoottinen, taiteellinen... jollain tapaa myös kolkko.
Autioitunut ostoskeskus hyvin lähellä asuntolaani.
Ja edelleen miuta jaksaa hämmentää teiden huono kunto ja yleinen...
.... miten sen sanoisi kauniisti, vai muutinko tänne vain väärällä jalalla (kyllä.)? Köyhyys. Rikkonaisuus.
Totuushan on, että miuta on vaivannut jo tänään valtava koti-ikävä. Sinällään hullua, mutta ihan ymmärrettävää. Kotona osaan selvittää, missä on lähin kunnollista ruokaa eikä eineitä myyvä ruokakauppa. Kotona ympärilläni on miulle tuttuja ja turvallisia asioita. Kotona en pelkää, että saatan ymmärtää väärin tai tulla huijatuksi. Kotona tunnen kulttuurin ja ihmiset.
Onkin jännittävää, miten vastoin kaikkia oletuksiani olen kokenut näin suuren kulttuurishokin. Uskoin tietäväni mihin olen ryhtymässä, mutta täällä se on lyönyt minuun täysin uudella voimalla. Ymmärrys siitä, miten hemmoteltu pohjois-eurooppalainen kakara oikeastaan olen (kaikesta matkustelusta ja täällä käydystä vaihto-opiskelusta huolimatta) ja miten pienessä Pohjolassa elämä tuntuu niin turvalliselta verrattuna tänne.
Toisaalta hyvä, että koti-ikävä ja muuttoshokki iski heti alkuunsa. Eipähän enää voi kuin lähteä tunnelma ylöspäin. On kuitenkin ilmiselvää, että odotukseni koulutusohjelmani tarjonnan suhteen on todella kova nyt kun minulle valkeni, miten vieraaksi ja ulkopuoliseksi koen itseni täällä. Kuten jossain vaiheessa ajattelin, Harry Potter-aikakauteni on jo päättynyt ja näen Englannin karumman ja pelottavamman puolen hauskojen vanhojen talojen sijaan. Minulle valkenee, että tämä ei ole lyhyt lomareissu, vaan kolme tulevaa vuotta..
... ja tarkoituksena oli olla vielä enemmän, enkä tänään ole ihan varma onko minusta siihen.
Melkein viihdyttävintä on asuntolani huoneessa liiketunnistimella toimiva lämmitys. Ja ei, työpöydän ääressä istumista ei tunnisteta liikkumiseksi. Saati sängyssä nukkumista. Mutta asuntolasta tarkemmin myöhemmin, nyt haluan sanoa vain:
Saanko esitellä neiti Koti-ikävän,
joka uskoo suomalaisen tytön selviävän kaikesta jääräpäisyydellä.
Tai ainakin toivoo niin.
En ole koskaan ollut ulkomailla niin kauan kuin sinulla on nyt edessä. Uskallan silti sanoa: tuttu tunne. Moni vieras kaupunki on ensinäkemältä vaikuttanut minusta synkeältä, jopa vihamieliseltä. Luulen pikkuhiljaa ymmärtäväni, mistä on kyse.
VastaaPoistaEri kulttuureissa ympäristöön kohdistuu erilaisia odotuksia. Siisteys ja hyväkuntoisuus korreloivat suomalaisessa mielessä hyvin vahvasti turvallisuudentunteeseen. Monessa maailmankolkassa ensimmäisen illan kulttuurishokki on ollut kova katsellessa maisemia hotellihuoneen suhteellisesta turvallisuudesta. Väsymys ja jännitys ovat vielä omiaan pahentamaan sisäistä epävarmuutta ja muutosvastarintaa.
Silti omasta (rajallisesta) kokemuksesta väitän: se menee ohi. Turvallisuudentunteen ja uuteen kulttuuriin sopivan maalaisjärjen kehittämisessä kannattaa kuunnella ennemmin paikallisia kuin omia ennakko-oletuksia. Samasta syystä olen luvannut itselleni mennä takaisin New Yorkiin, vaikka päiväretki sinne aiheutti kolmannellakin Amerikan matkalla melkoisen vastareaktion. Melkein missä tahansa pärjää, kun ymmärtää hieman sitä, miten paikalliset oman maailmansa näkevät. Se taas on helpompaa ja nopeampaa kuin ehkä kuvittelisi. Jossain siinä kestää lyhyemmän, toisaalla pidemmän aikaa. Englanti, kuten muu länsimaailma, taitaa sentään kuitenkin olla siitä helpommasta päästä.
Tsemppiä, hyvin se menee! Mulla alkoi juuri viides opiskeluvuosi (ja seitsemäs poissa suomesta) ja voin kertoa että ainakin mun kokemuksesta koti-ikävä menee ohi. Alussa kaikki on niin uutta ja jännittävää, ja itse ainakin nautin siitä seikkailun tunteesta kun joutuu itse etsimään kunnollisen ruokakaupan tai sitten vaikka selvittämään bussireitin kaupungille. Maisemat on varmasti erilaiset kuin Suomessa, ihan varmasti, mutta tuskinpa kukaan nyt tasaisia teitä tarttee ollakseen onnnellinen? Tuollaiset asiat on kuitenkin lähinnä sellaista pintaa ja julkisivua. Paljon tärkeämpää on tutustua yhteiskuntaan syvemmällä tasolla, mikä tietysti vie paljon aikaa (tosin 3 vuotta varmaan riittää ainakin osittaisen kuvan saamiseen). Jään innolla odottamaan seuraavia kokemuksiasi! Muistan niin hyvin kun itse vuonna nappi ja kivi aloitin opiskelut... voi kun jaksais vielä olla yhtä innoissaan! :)
VastaaPoista