Viikonloppu Brightonissa

Vietin viime viikonlopun kovin kesäisessä Brightonissa. Tunnin junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva merenrantakaupunki on niin idyllinen, että haluan suositella jokaiselle Lontooseen matkaavalle päivävisiittiä Brightoniin. Meri, kivikkoinen ranta, pikkuiset ostoskadut aivan keskustan sydämessä ihanine putiikkeineen ja kojuineen oli juuri sellaista fiilistä, jota haluan matkustellessani kokea. Valitettavasti en noista upeista ostoskaduista tajunnut ottaa valokuvia ollenkaan, mutta jos nautit Tukholman Gamla Stanin tai Lontoon Camden Townin fiiliksestä, on Brightonin lanet ehdottomasti nähtävä. Kuulemma kaupungin yöelämäkin on aivan ensiluokkaista, siihen ei tosin tällä reissulla tullut tutustuttua.

Ensimmäisen kuva näyttää aika hyvin, miltä kilometritolkulla Brightonin ranta näyttää - noita pieniä kojuja oli satoja pitkin rantabulevardia. Ilmeisesti moisen kojun voi ostaa tai vuokrata perheensä käyttöön ja kävellessä tulikin nähtyä monessa kojussa asukkaita joko siivoamassa, remontoimassa tai istumassa kansituolissa eväistä ja auringosta nauttien. Ei mikään hullumpi versio suomalaisille tutummasta siirtolapuutarhakulttuurista.

Brighton on Englannin homoystävällisin ja hipein kaupunki, mikäli tuttujeni puheisiin on luottaminen. Kaikkialla keskusta-alueella oli tällaisia toinen toistaan upeampia katutaideteoksia. Vahinko, etten tajunnut kuvata muita kuin tämä värikkään merenneidon.

Pysähdyin myös ihastelemaan tätä harvinaisen kuuluisaa parturiliikettä. Pahoittelen todella hölmönnäköistä poseerausta.

Sunnuntaina oli myös syntymäpäiväni. Takaisin Southamptoniin palatessa löysin ystäväni lähettämän syntymäpäiväpaketin odottamassa. Kortti ja paperi olivat niin ällöttävän suloisia, että oli pakko ottaa valokuva, ennen kuin raaskin sitä avata. Oli muuten elämäni ensimmäinen syntymäpäivä täysin ilman lunta. Aiemmin on ollut ainakin jonkinlaisia kinoksia jossakin jäljellä.

Brightoniin matkustamisesta enemmän innostuville suosittelen turisti-infokotisivujen lukemista.

Pyykinkuivaustupa

Deadlinet alkaa lähestyä, eli on se aika kuukaudesta, kun pitää selkeästi siivota. Vietin eilisen tehden perusteellista siivousta huoneeseeni - kaapin päälliset, laatikot, kaikki (kirjoituspöytää lukuunottamatta) siistiksi ja puhtaat lakanat sänkyyn. Vähän sillä, että olin kunnon siivoamista laiminlyönyt, vähän sillä, että lähestyvä pääsiäisloma tarkoittaa sitä, että osa tavarasta pitää pakata ja tuoda Suomeen. Tuoda ne jutut, joita ei täällä ole tullut käyttäneeksi ja tarvinneeksi. Ja tarkistettua, että miten paljon sitä tavataa täällä nyt oikeastaan on.

Tänään ohjelmassa oli sitten pyykkipäivä. Pyykkituvan koneet toimivat kolikoilla ja valitettavasti jäin ihan pikkasen vajaaksi, ettei voinut kuivasrummussa vaatteitaan pyörittää. Sinällään ei haittaa, paitsi etten ole vielä(kään) tullut hankkineeksi kuivaustelinettä. Yritän lykätä sen ostamista ensi vuoteen, jottei tarvitsisi murehtia, saako sen mahtumaan johonkin kesäksi odottamaan.

Aika hilpeä mustalaisleirin tunnelma tuli, kun vaatteita on joka paikassa roikkumassa.

Lämpötila aurinkoisena päivänä +18 astetta

Kuvaterveisiä pitkästä aikaa. Ei meinanneet paikalliset tutut ymmärtää, millaisen ihmetyksen jo helmikuussa ilmestyneet ensimmäiset kukkaset miussa aiheuttivat. Tai näin maaliskuun puolessa välissä kukkiva kirsikkapuu.

Tekevälle sattuu ja tapahtuu - vähän oli naurussa pitelemistä tätä operaatiota katsellessa matkalla yliopistolle. Onneksi kenellekään ei käynyt pahemmin ja puukin taisi selvitä ilman pahempia vaurioita.

Hyvää keväänodotusta kaikille!

Alkoholin ja nuorten naisten yhdistämisestä

Sunnuntain vastaisena yönä miun huoneeni ovelle koputettiin puolen yön jälkeen. Oletin, että oven takana olisi kämppikseni, mutta siinä seisoikin tutuksi tullut asuntolamme vanhempi yövartija. Hän tarvitsi apua sammuneen tytön kanssa ja mie olin ainut, kenen puoleen hän luotti voivansa kääntyä. Aiemmin tänä vuonna tuli autettua bileissä sammunutta kurssikaveriani, joka jouduttiin viemään ambulanssilla sairaalaan alkoholimyrkytyksen takia. Vartija tuli siinä tilanteessa viimeistään vähän paremmin tutuksi.

Sinällään todella kunnioitettavaa ja huomaavaista, ettei tämä vartija tahtonut kenenkään miehen menevän sinne vessaan sammunutta tyttöä auttamaan, ettei kenellekään tulisi myöhemmin sanottavaa siveellisyyden loukkaamisesta tai tajuttomana olleen tytön ahdistelusta. Kai se sen verran oli sinne kuitenkin kurkistanut, että tiesi ettei miun hakemiseni veisi liikaa aikaa tai vaarantaisi tytön terveyttä.

Ite en ole koskaan juonut itseäni siihen kuntoon, että taju lähtisi tai filmi katkeaisi ja näin ajattelin asian pitääkin. Ei ole nämä lähikuvat rommi- tai vodkapullon kumoamisen seurauksiin saanut miuta vielä ryhtymään absolutistiksi, mutta ainakin ovat vahvistaneet jo aiemminkin varovaista käyttäytymistäni alkoholin suhteen. Ehkä en vain luota, että ympärillä olisi aina yhtä hyväntahtoisia ja asiansa osaavia tyyppejä kuin täällä asuntolassa nämä vartijat on - eikä se pahoinvointikaan missään määrin voi sanoa miuta houkuttelevan.

Mutta kai nämäkin ovat näitä mieleenpainuvia asuntolaelämän kokemuksia. Ja onhan se mukava tietää, että kun tarvitaan jotakuta johon voi luottaa, täällä käännytään miun puoleeni.

Kuva täältä.

Kurssit

Nyt on enää viisi viikkoa lähiopetusta jäljellä, ennen kuin ensimmäinen vuosi käsikirjoittajaopintoja on purkissa. Siihen väliin mahtuu vielä kolme viikkoa pitkä pääsiäisloma, josta ajattelin antaa vähän palautetta - eikö vaan voitaisi olla se kaksi viikkoa pidempään yliopistolla ja lähteä sitten pääsiäiseksi kesälomalle? Me tosin ollaan se kummallinen joukko yliopistolla, kun ei ole loppukokeita... Jos olisi, kestäisi luennot ja muut ilmeisesti sinne kesäkuulle asti.

Tänä vuonna olen opiskellut yhteensä kuutta kurssia. Aihealueet ovat olleet sellaisia kuin:

Genre, Style and Language (periodi 1 ja 2)

Introduction to Screenwriting Craft (periodi 1)

Introduction to Story (periodi 1)

Reading Screen Texts (periodi 2)

Researching and Writing (periodi 1 ja 2)

Scripts into Performance (periodi 2)

Mieluisimpia näistä kursseista on tietysti olleet ne, joissa on päässyt aktiivisesti itse kirjoittamaan, eli Introduction to Screenwriting Craft sekä Scripts into Performance. Molemmissa pääpaino on kuitenkin ryhmätöillä, joten omasta työstään ja kirjoittamisestaan ei kauhean paljon ole päässyt saamaan palautetta. Reading Screen Texts sekä Introduction to Story ovat olleet luento+elokuvanäytös+seminaari-paketteja. Olen suhtautunut kursseihin vähän ristiriitaisin tuntein, pääasiassa kai seminaarituntien takia. Monesti tuntuu, että seminaarissa vain kuuntelee turhanpäiväistä "Musta tuntuu, että toi päähenkilö ei ollu oikein mun mieleen" henkisiä kommentteja, jotka eivät todista varsinaisesta oppimisprosessista. Keskustelu on kyllä tärkeä osa varsinaista oppimista, mutta parhaat kommentit tulee kuultua yleensä joko asuntolalle kävellessä tai pubissa istuessa.

Kaipaan Suomen "opi niin paljon kuin jaksat" meininkiä - kuten mainitsin joskus aiemmin, täällä Englannissa ei luentoja ole paljoa ja esim. kieliopinnot maksaisivat erikseen £250 puntaa vuodessa per kieli. Ei siis ole ihme, että monet englantilaiset yliopisto-opiskelijat eivät puhu muita kieliä ollenkaan - kun Suomessa pelkästään suomea ja englantia puhuva yliopisto-opiskelija lienee harvinaisuus. Tämä toki voi olla vain meidän yliopiston juttu...

Mutta on tää luultavasti ollut ihan hyvä vuosi käsikirjoittamisen oppimisen kannalta. Vähän tietty tuntuu hassulta, kun meillä ei ole mitään filmiopintoja, joten mitään kirjoittamistamme jutuista ei ole kuvattu nauhalle. Ihan perusopinnot kameroiden käyttämisestä, leikkaamisesta ja sen sellaisesta - oman lyhytelokuvan tekemisestä - olisi varmaan ollut kiva opiskella näiden kurssien ohessa. Sitten kun se alkaa liikaa harmittamaan pitää vaan muistaa, että tämä ei ole medianomitutkinto, vaan puhtaasti käsikirjoittajaopintoihin painottuva linja.

Ensi vuonna on kuulemma enemmän omaa kirjoittamista edessä.

Here comes the lindy hop!

Juttelin tammikuun alussa suunnitelmistani perustaa uusi yhdistys yliopistoomme. Tänään on sitten vihdoin se päivä, kun pääsee hommasta kantamaan hedelmää. SoSo Swing Dancen neljän viikon mittainen aloittelijakurssi alkaa tänään klo 18.45. Luvassa siis kaksi tuntia tanssimista.

Opettajat hankin The Swing Dance Company LTD kautta. Normaalisti kahden tunnin sessio kahdella opettajalla maksaa £160 puntaa. Koska kuitenkin Hampshiressa kaivataan nuoria harrastajia, eivätkä useimmat opiskelijat ole valmiita lähtemään harrastuksen perässä toiseen kaupunkiin, tarjottiin miulle ihan uskomatonta diiliä. Koko neljän viikon kurssi tulee maksamaan meille saman verran kuin yksi ilta! 75% alennus tuli kyllä tarpeeseen. Nyt peruskurssi lindy hopiin tulee maksamaan kurssilaiselle vain £15.

Tämän kurssin seurauksena toivottavasti suurimmassa osassa syttyy lindyhopin kipinä ja ensi vuonna lähdetään sitten Fresher's Fairissa ja muissa vuoden alkajaistapahtumissa mainostamaan yhdistystämme. Sitä ehdittiin jo suunnittelemaan vähän tulevien opettajien kanssa tuopin ääressä.

Illalla on miulla luvassa muuten miehen rooli, sillä yllätys yllätys, naisia on osallistujalistalla enemmän. Ehkä ihan hyvä näin, pääsenpähän minäkin oppimaan jotain uutta!

Ja siis niin mikä ihmeen lindy hop?

Unelma elokuvan tekemisestä

Allaoleva (brittiläinen) lyhytelokuva voitti (brittiläisen) Raindance-elokuvafestareiden kilpailun festareiden mainoselokuvaksi - ja lisäksi tuotantoyhtiö voitti noin £30,000 rahaa seuraavaa tuotantoa varten sekä slotin vuoden 2012 festareilla omalle lyhytelokuvalleen. Kilpailun osallistuminen siis selkeästi kannattaa - ainakin jos on toimiva idea ja porukka tekemässä. Aika ihana. (Toisin kuin tyypppien edellinen zombie-elokuvatuotanto... jota en ole tosin nähnyt, mutta luotan käsikirjoittajan antamaan arvioon teoksestaan).

Siis, saanko esitellä: The Dream of Making a Movie.

Maailma ilman sotaa

Miun oli eilen tarkoitus viedä yliopistolle Lars von Trierin elokuva Dancer in the Dark (2000), joka on kaikkea muuta kuin tyypillinen musikaalielokuva. Mielestäni todella katsomisen arvoinen kanssa, vaikka alkuun Dogma 95-oppien henkeen tehdyt kuvausratkaisut saattavat tuntua kummallisilta. Hävetti aika rankasti, että olin luvannut elokuvan tuoda ja sitten sen kuitenkin unohdin.

Luennoitsija oli kuitenkin varautunut siihen, että jos nyt sattuisin leffan unohtamaan, on kuitenkin jotain mitä katsoa viikottaisessa elokuvanäytöksessämme.

Jos katsot elämäsi aikana vain yhden sota-aiheisen elokuvan, suosittelen näkemääni jopa ylitse Miyazakin Tulikärpästen hauta (1998) klassikkoanimaatiosta. Katsottiin Veteen piirretty viiva/The Thin Red Line (1998). Huikeat 170 minuuttia elokuvaa ei tuntunut yhtään liian pitkältä. Jotenkin vain tuli olo, että näki juuri parasta Hollywoodia ehkä koskaan. En vaan osaa sanoa sitä paremmin kuin: jos et ole vielä elokuvaa nähnyt, katso se. Vaikka et pitäisi sotaelokuvista, katso silti.

Joskus oikeasti todella tykkään näistä pakollisista elokuvanäytöksistämme.

Teatteriin!

Tänään olen menossa teatteriin! Arts Council England aloitti projektin nimeltä A Night Less Ordinary jolla haluttiin kannustaa nuoria ja nuoria aikuisia (siis alle 26 vuotiaita) menemään teatteriin jakamalla heille rajallinen määrä ilmaisia teatterilippuja paikallisten teattereiden esityksiin.

"A Night Less Ordinary is an Arts Council England scheme which will provide 618,000 free theatre tickets to anyone under 26 in more than 200 venues across England, between February 2009 and March 2011.

The Nuffield is delighted to be taking part in this scheme and is offering a limited number of free tickets for ALL performances to anyone under the age of 26. We hope that this will encourage young people to come to the theatre who perhaps haven't been before, or who aren't able to come as often as they'd like to."

Lisätietoa täältä.

Projekti on nyt siis tulossa päätökseen ja viimeiset ilmaiset liput laitettiin tarjolle viime kuun puolenvälin tienoilla. Varasin itselleni kaksi lippua kolmeen eri näytökseen, jotka vaikutti kiinnostavalta. Tänään on Alan Ayckbournin romanttinen komedia How the Other Half Loves, jonka ensi esitys tapahtunut jo yli 40 vuotta sitten vuonna 1969!

Teatterilla on myös mielenkiintoinen projekti kaupungin bussiliikenteen kanssa, sillä teatterilipun voi esityksen jälkeen käyttää yhden matkan bussilippuna kotiin. Mainiota sanon minä!

Teatterin kotisivut täällä.

Riittääkö käsikirjoittajaopinnot sittenkään?

Toisin kuin Suomessa, täällä Brittilässä ei suoriteta minkäänlaisia sivuaineopintoja. Muiden kurssien luentoja saa toki mennä kuuntelemaan, mutta opinto-oikeutta oman tutkinnon kurssien ulkopuolelle ei ole. Piste. Tai näin ainakin meillä täällä Solentissa, luulen saman meiningin olevan muissakin yliopistoissa.

Minua olisi kiinnostanut opiskella ainakin elokuvahistoriaa BA (Hons) Film linjalta sekä perusopintoja BA (Hons) Journalism tutkinnon opintokokonaisuudesta. Jos meillä tarjottaisiin politiikan perusopintoja, sekin kiinnostaisi. Kyllä, aiemmin mainitun West Wingin takia. Ja vähän sillä, että politiikka ja elokuvateollisuus käsittelevät aika lailla samoja aiheita: mielikuvia, tätä maailmaa, mikä on oikein ja väärin, kuinka meidän tulisi elää. Toisessa tehdään päätöksiä pitkissä istunnoissa - toisessa odotetaan sitä hyvän käsikirjoituksen ihmettä, josta kannattaa tehdä elokuva. Tarinaa, joka pitää kertoa.

Olen toki toiveikas tulevaisuuden suhteen ja tiedän, että opettajani uskovat minussa olevan sitä ainesta, mitä vaaditaan tällä alalla menestymiseen. Yhtä lailla kuitenkin myös tiedostan, että elokuva- tai tv-alalla työskentely on turvatonta, paikkoja on vähän ja luova työ jatkuvan paineen alla on henkisesti kuluttavaa. Mietin, että onko minusta oikeasti uhraamaan se kaikki, mitä täytyisi uhrata tällä alalla menestyäkseen.

Erityisesti minua huolettaa, että opiskelualani on hyvin kapea - opiskelen vain ja ainoastaan elokuvakäsikirjoittamista. Siitä ei saa pätevyyttä turhan moneen ammattiin. Työkokemuksen hankkiminen ja itse kouluttautuminen ovat edellytyksiä pärjäämiseen, ellei satu olemaan se yksi ehkä kymmenestä tuhannesta, joka on vain niin lahjakas hullu, että menestyy pelkillä käsikirjoituksillaan. Minulle on siis aikalailla selvää, että opiskelu tämän tutkinnon jälkeen tulee vielä jatkumaan, tavalla tai toisella.

Kuva täältä. Melkein asiaan liittyvä artikkeli.

Olen suorittanut aiemmin luovan kirjoittamisen perusopinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja nyt silmiini iski Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tarjoama viestinnän perusopintokokonaisuus Helsingin avoimessa yliopistossa. Kyseiset opinnot ovat vahvasti kytköksissä nykyiseen alaani, mutta tarjoaisivat teoreettisempaa ja syvempää ymmärrystä kirjalliseen viestintään - elokuvakäsikirjoittajan tavoitteena kun kuitenkin on "vain" ymmärtää tarinan kerrontaa.

Kurssien opetusmuoto tentteineen kuitenkin vaatii läsnäoloa Suomessa, joten opiskelu ulkomailta käsin ei ole mahdollista. Opinnot tulisi siis ajoittaa kesälomaan, kun siellä päin olen. Perusopintojen suorittaminen kesäyliopistossa maksaisi yhteensä 250,00€. Riippuen siitä, miten kesätyöhakuni onnistuu, voisin hyvinkin kuvitella suorittavani jotain yliopisto-opintoja Suomessa ollessani. Ilmoittautuminen kesän kursseille tapahtuu maaliskuun loppupuolella.

Tätä pitää pohdiskella. Mutta eiköhän se ole oppia ikä kaikki ja ei vara venettä kaada, kuten vanha kansanviisaus opettaa.