Kuvat on ottanut ystäväni Dilman Southamptonissa maaliskuussa 2012
En voi sanoa olevani mikään suuri fani tälle Bloggerissa tapahtuneelle uudistukselle, vaikka se varmasti on hyvin toimivaksi mietitty kehittäjien palavereissa. Ylipäätänsä kaikessa olen vähän hidas muuttumaan; tykkään, että asiat tehdään hyväksi ja tutuksi tulleella tavalla. Toisaalta kuitenkin kaipaan muutosta ja muutos pitää miut kiinnostuneena. Silloin tuntuu, että elämä ja maailma on menossa johonkin suuntaan.
Niin on käynyt nytkin.
Istuin nimittäin tuossa keväällä ennen Suomen kesää yhdessä kurssivastaavani kanssa hänen toimistossaan juomassa teetä ja juttelemassa tulevasta vuodesta, siitä miten vuosikurssillamme on mennyt ja sen sellaisesta. Tapaamisen lopuksi luennoitsija kysyi miulta tiukasti, että mitäs meinaat nyt tulevaisuudessa tehdä. Höpötin jotain Suomen kesäsuunnitelmistani ja viimeisten kurssitöiden tekemisestä kun hän totesi, että hän kyllä meinasi kevättä 2013, eli mitä meinaan tehdä, kun käsikirjoittajaopinnot vihdoin ovat purkissa.
Kysymystä seuraavina päivinä miettiessäni totesin, että jos opintojani jatkan, haluan tehdä sen Pohjoismaissa, jossa yliopisto-opetus on ilmaista, opiskelijaperinteet tutumpia ja (mielestäni) opiskelijoilta vaaditaan enemmän näyttöä osaamisesta ja edistymisestä. Vaihtoehtoja tutkaillessani löysin Tukholman yliopistosta kiinnostavan kaksivuotisen elokuvatutkimuksen maisteriohjelman. Sinne hakeminen oli alunperinkin suunnitelmissani, sillä Tukholma tuli siellä viettämieni aupairkuukausien aikana rakkaaksi. Lisäksi ruotsinkieli pitäisi opetella kunnolla, koska todella usein työpaikkailmoituksissa toivotaan sen kielen sujuvaa hallintaa.
Kuitenkin vaikka elokuvan teoreettisesta tutkimuksestakin olen kiinnostunut, olen edelleen enemmän käytännönläheisen työn tekijä. Silloin paras mahdollinen opiskelupaikka kotimaasta olisi Aalto-yliopisto, ja erityisesti sen ennen vanhaan Taideteollisena korkeakouluna tunnettu osa. Koska tiesin, miten uskomattoman vaikeaa sinne on tulla valituksi opiskelemaan elokuvataiteen koulutusohjelmiin, päätin hakea jo tänä vuonna harjoittelumielessä. Halusin, että vuonna 2013 minulla olisi parhaat mahdolliset eväät päästä sisään ja tulla valituksi. Mutta kävikin niin, että minä tulin valituksi jo tänä vuonna.
Englanti on ollut kallis preppauskurssi, mutta selkeästi sen arvoinen. Aallon opiskelupaikan vastaanottamista ei voi lykätä (ellei sitten tule raskaaksi tai joudu asepalvelukseen), joten syksyllä Englannin sijaan opintoni jatkuvat Suomen maaperällä.
Mutta loppuukohan Englannissa opiskelu tähän? Katsotaan. Etäopiskelun käsitettä ei minun kurssillani tunneta, mutta yritän vakuuttaa heidät siitä, että voisin ja saisin suorittaa aloittamani koulutusohjelman loppuun.
Olin kävelemässä kaverini kanssa yliopistomme edessä olevassa isossa puistossa reilu viikko sitten illalla, kun huomasimme maassa todella kummallisen muotoisia valkoisia kuvioita. Arvuuttelimme hetken, suunnittelevatko ne puistoon jotain uudistuksia, mutta tulimme pian lopputulokseen, ettei niissä muodoissa ole mitään järkeä istutuksia tai puistotöitä ajatelleen. Kävelimme sitten eteenpäin, mittaillen maassa olevia viivoja, kunnes lopulta luulin ratkaisseeni arvoituksen.
- Se on Titanic! Se on Titanic mittakaavassa! Nuo soikiot on varmasti niitä pelastuveneitä. - Mutta eihän se voi olla näin pieni... - Näyttää pieneltä, mutta ihan varmasti on mittakaavassa. Se oli kuitenkin paljon vanhempi alus, kuin mihin me ollaan totuttu.
Pari päivää myöhemmin tuli kuluneeksi tasan satavuotta Titanicin uppoamisesta. Viikonlopuksi jokaisen pelastusveneen kohdalle oli nostettu valkoisia liloja ja listattu pelastusveneen numero ja kaikkien siinä pelastusveneessä pelastuneiden ikä ja nimi. Yöllä tää kaikki valaistiin kynttilöin ja paikalla pidettiin kahden tunnin mittainen muistohartaus.
Alla vielä kuvia insinöörien menehtyneille ammattiveljilleen pystyttämästä Titanic-muistomerkistä samaisen puiston laidalla ja miten paljon kukkia sinne tuotiin.
Titanicin mukana kuoli muistaakseni jopa yli 500 Southamptonista kotoisin ollutta ihmistä.
From Page to Screen Bridport's Film Festival oli tuossa männäviikonloppuna. Aiemmassa merkinnässä mainitsemani lyhytelokuvaproggiksemme valittiin esitettäväksi festivaalilla viiden muun kilpailuun osallistuneen filmin kanssa. Valitettavasti Exeterissä sijaitsevaan Bridportin kaupunkiin, jossa festivaali siis pidettiin, ei käytännössä ollut mielekästä tapaa päästä Southamptonissa, ellei Bridportissa olisi sitten majoittunutkin lauantai- ja sunnuntaiöitä. Eli nyt sitä on siis korkattu oman elokuvatekijyyden toinen vaihe: ensimmäinen oli tietysti se, että oma produktio on vihdoin siirtynyt paperilta elokuvaksi, toinen se, että tuli valituksi elokuvafestivaalilla esitettäväksi.
£500 pääpalkinto meni sivusuun, mutta ei me missään vaiheessa odotettukaan sitä voittavamme. Alla uudelleen vielä meidän versiomme John-Paris Kentin novellista Filament, sekä kilpailun voittanut filmi samasta aiheesta. Ei yhtään hävetä, että hävittiin, tuo voittajafilmi oli ehdottomasti oma suosikkini tänävuonna kilpailuun osallistuneista elokuvista.
Eräs brittiystäväni on neljäsosasuomalainen. Viime aikoina olen kertonut sille paljon suomalaisvitsejä, kuten:
Kysymys: Mistä tiedät suomalaisen miehen rakastavan vaimoaan todella valtavasti? Vastaus: Hän melkein kertoo sen ääneen.
Se lähetti miulle hetki sitten tämän erinomaisen dokumentin suomalaisista. Dokumentin takana on käsittääkseni Novia ammattikorkeakoulun opiskelijat. Aivan erinomainen proggis! Kiitos tekijöille valtavasti, miuta ainakin nauratti niin, etten tiennyt miten päin olla.
Voi miten ihana viikko onkaan takana! Viikko sitten alkoi yliopiston pääsiäisloma ja todella tuntuu siltä, että lomalla on oltu. Huomenna alkaa lämpö ja auringonpaiste loppumaan, mutta eiköhän näinä päivinä ole vaalea hipiäni ehtinyt jo ihan riittävästi väriä saamaan.
Ja miten mielettömän mukavalta tuntuikaan kun oli mieluisa vieras kylässä! Maanantaina, joka oli meidän viimeinen kokonainen lomapäivä yhdessä, suunnattiin junalla lähistöllä sijaitsevalle kuuluisalle maamerkille.
Kauhean lähelle itse kivikasaa ei pääse, se on ilmeisesti 90-luvun lopussa aidattu niin, ettei vierailijat pääse tallomaan liian lähelle ja vahingoittamaan kivipaasia. Stonehengelle järjestetään kiertomatkoja Lontoosta, me hypättiin (hitusen ylihinnoiteltuun, mutta kätevään) turistibussiin Salisburyn juna-aseman edustalta. £24 lipulla pääsee bussilla keskustasta Stonehengelle, sisäänpääsy "pikakaistalla" (mikä on kyllä varmaan kätevä erityisesti ruuhkapäivinä) ja vähän muutakin. Uteliaat voivat tutkiaa asiaa täältä.
Klassinen turistiposeeraus, tietenkin.
Vaikka Stonehengellä käyminen oli kivaa, nautin enemmän Salisburysta. Se on todella kaunis ja viehättävä kaupunki, jonka historia ulottuu ties kuinka kauas. Kaupunki on rakennettu kolmen joen risteykseen ja siellä täällä kulkee pieniä kanavia. Käytiin syömässä todella ihana kolmen ruokalajin lounas, jolle tuli hintaa alle £12 puntaa. Kuten ravintola Cotên kotisivuilta näkyy, on paikka joitakin vuosia sitten voittanut "paras hintalaatusuhde koko Britanniassa" palkinnon, ja mielestäni täysin ansaitusti. Omnomnom. Pistäkää ravintolan nimi korvan taakse, jos suunnittelette Salisburyssa vierailua.
Lounaan jälkeen nukuin hetken verran puiston penkillä joenrannassa, kun Dilman kirjoitti postikortteja. Auringonpaisteessa oli ihanan lämmin olla möllötellä ja lepo tuli miulle tarpeeseen, kun olin aika pahasti vilustunut ja ihan väsyksissä. Herättyäni mietittiin, että lähdetäänkö nyt kotiinpäin vai mennäänkö käymään vielä katsomassa se kuuluisa Salisburyn keskiajalla rakennettu katedraali.
Onneksi mentiin. Suosittelen lämpimästi jokaiselle. Niille, jotka paikan päälle eivät pääse heti käymään, voi tunnelmaa aistia tästä videosta, jossa tyttökuoro harjoittelee illan rukoushetkeä varten.
Miulla on ollut täällä yksi parhaista ystävistäni kylässä parin päivän ajan., Tutustuttiin Ruotsinaikojeni viimeisillä viikoilla. Ollaan nähty tosi harvakseltaan, mutta Skypellä ja Facebookilla pidetään huolta siitä, ettei ystävyytemme pääse hiipumaan. Ja nyt sitten tää herra päätti viime torstai-iltana, että tulee lauantaista tiistaihin tänne juhliakseen ottamaan vähän hyvää mieltä Englantia hellivästä auringonpaisteesta - ja vihdoinkin käymään kylässä miun luona, niinkuin oli jo pitkään suunnitellut.
Ystävä lähti tänään aamiaisen jälkeen junalla Gatwickille ja iltapäivälennolla takaisin miullekin niin rakkaaseen Tukholmaan.
Mut sitä ennen syötiin aamiaista ja hymyiltiin, sillä täytän tänään 24 vuotta. Hän kävi jopa kipaisemassa miulle ihanan kukkakimpun aamiaispöytää koristuttamaan. Huomatkaa opiskelijaelämään sopiva design maljakko.
Ihanaa fiilistä kaikille, kerron tarkemmin lyhyestä ja niin ihanasta lomastamme kunhan vanhenemiseltani ehdin.
Eilen tuli opittua jotain todella yllättävää yhdestä viime aikoina läheisemmäksi muotoutuneesta tuttavastani.
Kutsutaan häntä nyt vaikka Pepiksi. Pepi on homoseksuaali, sen tiesin jo viime syksynä kun ensimmäisen kerran tavattiin. Pepin käytös ja hänen kavereidensa käytös häntä kohtaan saivat miut itseasiassa uskomaan, että useampikin erääseen kaveriporukkaan kuuluneista komistuksista olisi miehiin päin - vasta viimeisen kuukauden aikana olen oppinut, että itseasiassa pojat pitävät kyllä vain ja ainoastaan tytöistä. Pepin kanssa oleminen ja häntä kohtaan käyttäytyminen ovat enemmänkin hieman liian tuttavallista ystävyyttä, kuin mitään muuta.
Tänään sain kuitenkin kuulla, että Pepi on itseasiassa transsukupuolinen. Kuultuani hänen hormonihoidoistaan kysyin, että haluaisiko hän sitten muuttaa sukupuolensa naiseksi. Paljastui, että Pepi oli syntynyt alunperin tyttönä.
En meinannut uskoa alkuunkaan; kysyin moneen otteeseen, että viilataanko miuta nyt rankasti linssiin. En millään olisi arvannut, että Pepi on elänyt lapsuutensa tyttönä, sillä vaikka Pepi on homoseksuaali, ei hänessä ole juurikaan feminiinisiä piirteitä jäljellä. Kohteliaasti utelin, että miten hänen perheensä on sukupuolen vaihdoksen ottanut (kohtuuhyvin, isälle se kuulemma on vieläkin vaikeaa) ja että oliko Pepi sitten poika vai tyttö aloittaessaan yliopiston. Hän kertoi, että tullessaan yliopistoon esitteli itsensä poikana, mutta jännitti kovasti, huomaisiko kurssitoverit hänen transsukupuolisuuttaan. Eivät olleet huomanneet, ennen kuin hän itse asian kertoi toisena lukuvuonna. Enkä minäkään ollut tajunnut, ennen kuin rautalangasta asia väännettiin.
Pepin ystävä sanoi oppineensa Pepiltä valtavasti seksuaalisuudesta ja avoimuudesta, enkä epäile yhtään. Pepi on aivan valtavan mahtava tyyppi, ehdottomasti yksi parhaista ihmisistä, joihin olen tutustunut täällä asuessani. Tällainen paljastus ei vähentänyt missään määrin miun kunnioitustani häntä kohtaan, ennemminkin kasvatti sitä. Vaatii uskomatonta rohkeutta muuttaa jotain niinkin perustavanlaatuista itsessään kuin fyysinen sukupuoli: on kuitenkin ihan päivän selvää, että Pepille on paljon parempaa olla siinä kehossa, missä hän nyt on, kuin elää tyttönä ja tuntea olonsa vieraaksi omalle itselleen.
Vaikka olen teini-ikäisestä asti ollut tosi avoin sille, että kukin saa määritellä oman seksuaalisuutensa ja sukupuolensa juuri niinkuin itselleen parhaaksi kokee (niin pitkään kun laittomuuksiin eli toisten satuttamiseen ei mennä), on Pepin tunteminen kyllä avannut silmäni sille, miten tärkeää seksuaalikasvatus ja seksuaalinen ja sukupuolten tasa-arvo on.
Taidanpa liittyä yliopistomme LGBT (Lesbian Gay Bisexual Trans) yhdistyksen jäseneksi osoittaakseni tukeni sille miten mahtavaa on, että joukosta löytyy Pepin kaltaisia tyyppejä. Tai ainakin mainostan Seta ry:n ja LGBT.co.uk:n nettisivuja asiasta enemmän kiinnostuneille.
Ja vielä lopuksi, linkki Alexander Stubbin erinomaiseen puheenvuoroon eduskunnassa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Olkaa hyvä.
Usein avioliiton avaamista homo- ja lesbopareille kuulee vastustettavan siksi, että se romuttaisi avioliittoinstituution. Ehkä näin voisi ajatella, jos homo- ja lesboparit vaatisivat jotakin aivan uudenlaista järjestelyä. Tässä on kuitenkin minun mielestäni kyse päinvastaisesta tilanteesta. Avioliitto koetaan tärkeäksi instituutioksi, joka halutaan säilyttää ja jota halutaan vaalia, se vain avattaisiin myös vähemmistölle, jolta se on aiemmin evätty. Yhteiskunnassa pitäisi tukea nimenomaan niitä ihmisiä, jotka haluavat sitoutua ja kantaa vastuuta puolisostaan ja perheestään.
Yhdenvertaisuus on lain edessä keskeinen oikeusvaltion periaate. Nyt ihmiset ovat lain edessä eriarvoisia seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Mitään pitäviä perusteluita homoseksuaalisen ja heteroseksuaalisen parisuhteen eriarvoisuudelle ei kerta kaikkiaan ole. Seksuaalinen suuntautuminen ei tee toisesta ihmisestä parempaa tai huonompaa puolisoa, saati enemmän tai vähemmän rakastavaa vanhempaa lapselle, mutta seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvalla syrjinnällä voi olla monia, toistan monia, kielteisiä vaikutuksia yksittäisen ihmisen elämään. Minulle jokainen meistä on yhtä tärkeä, olipa sitten syntynyt heteroksi, homoksi, lesboksi tai transsukupuoliseksi.
Alexander Stubb Suomen eduskunnassa 21. maaliskuuta 2012
Viime viikkojen radiohiljaisuus on johtunut ylläriprojektista, johon yllytin joukon tuttuja osallistumaan kanssani. Kyseessä on From Page to Screen Bridport's Film Festival, jonka tunnuslause on Iso-Britannian ainoa adaptaatioelokuvien festivaali. Festivaalille päästäkseen kyseessä pitää olla siis kirjasta elokuvaksi muutettu tarina: tänä vuonna festivaalilla näytetään mm. vanhoja Shakespearen tarinoiden klassikkoja kuten My Fair Lady ja 10 Things I Hate About You, uudemmalta puolelta löytyy The Woman in Black ja Salmon Fishing in the Yemen, jonka todella haluan käydä katsomassa!
From Page to Screen festivaalin osana järjestetään Flash Film kilpailu, jossa osallistuja pyydetään tekemään adaptaatio yhdestä kilpailusivulle listatusta 250-sanan novellista. Lyhytelokuvan pituus saa olla vain 60 sekuntia, kaksikymmentä sekuntia saa käyttää krediitteihin.
Sitä me ollaan nyt siis puuhasteltu tässä viimeiset kaksi ja puoliviikkoa, enemmän tai vähemmän.
Samaan novelliin perustuvia muita lyhytelokuvia on myös osallistumassa kilpailuun ja niiden tekijät vaikuttavat enemmän tai vähemmän ammattilaisilta. Toisten tulkinnat on olleet tosi kauniita ja lähempänä alkuperäistä novellia alkaen jo siitä, että käytän naispäähenkilöä.
Saanko siis esitellä, elämäni ensimmäinen lyhytelokuva:
Marlands. Toinen Southamptonin keskustan kahdesta ostoskeskuksesta - se vanhempi ja pienempi. Marlandin parasta tarjontaa omasta mielestäni on Whittard of Chelsean ihana teekauppa, jossa kaikkia teelaatuja pääsee nuuhkimaan sekä toinen toistaan suloisempine käsinmaalattuine astiastoineen. Opiskelijakaverini suuntaavat Marlandiin lähinnä käytettyjen pelien, dvd-n ja elektroniikan kauppaan (todella kätevä paikka) tai ostamaan naamiaispuodista varusteita naamiaisbileisiin (paikalliset opiskelijat rakastavat naamiaisbileitä).
O... Opiskelu. Tämän keksimiseen meni yllättävän kauan aikaa, ottaen huomioon, että se on koko blogin keskeinen teema, kertoa millaista on opiskella Englannissa! Ulkomailla opiskelussa on ylä- ja alamäkensä, toisille se on paras juttu ikinä ja toiset kärsivät kovasta koti-ikävästä ja odottavat malttamattomina kotiinpääsyä. Omat fiilikset heittelevät aika rajustikin näiden kahden ääripään välillä. Uskon saaneeni täällä olosta irti paljon, vaikka Solent University ei maan arvostetuimpia opinahjoja olekaan. Mutta toisaalta, ei näin nuorelta, taide- ja liikunta-aineisiin painottuneelta yliopistolta voi akateemista näyttöä odottaakaan.
Mutta siitä opiskelusta itsestään... sitä varmaan pitäisi tehdä hieman enemmän ja ahkerammin! Käsikirjoittajan osaamista kun ei mitata sillä, osaako kirjoja ulkoa vaan millaista tekstiä tuottaa. Siksi akateeminen osaaminen ja kirjojen lukeminen tuppaa jatkuvasti jäämään paitsiolle. Yritän muuttaa tätä parhaani mukaan.
Pubikulttuuri. Pubit ovat olohuoneita ja kavereiden keittiöitä, paikkoja joissa tehdään ryhmätöitä ja joihin mennään illalla, kun muuta tekemistä ei ole. Absolutisteja katsotaan vähän kieroon, mutta kyllä nekin mukana pärjäävät - kaikista pubeista saa yleensä J20 mehusekoituksia ja limpparia. Paikalliset siiderit ovat ehdottomasti läpikäymisen arvoisia pubissa kuin pubissa - ja kun jostakin tykkää, kannattaa nimi ja paikka painaa mieleen. Magnersia ja Strongbowta saa ihan kaikkialta ja niihin kyllästyy tosi nopeasti. Pubeissa juodaan aina melko maltillisesti - ja hyvä niin.
Quiz night. Tietovisaillat ovat iso osa brittien pubikulttuuria. Melkein jokaisella pubilla (ja ylioppilaskunnan omalla baarilla) on viikottainen tietovisailtansa, jonka pääpalkinto saattaa vaihdella kaiken skumppapullon, rahan ja kalliin taulutelevision välillä. Vahinko vain, että kysymykset liittyvät monesti sellaisiin nippelijuttuihin, joita ulkomaalaisen on liki mahdoton tietää - ja että liian usein mukana on joukkue, joka katsoo vastaukset kysymyksiinsä älypuhelimillaan.
Ruskin College. Ruskin College Oxfordissa oli ensikosketukseni englantilaiseen elämänmenoon ja opiskeluun. Kävin Ruskinissa vaihdossa viideen muun suomalaisen Työväen Akatemian opiskelijan kanssa talvella 2010 ja pääsimme viikon ajan opiskelemaan englanninkieltä ja luovaa kirjoittamista paikallisten opiskelijoiden kanssa. Tarkoitus oli olla mukana kaksi viikkoa, mutta lukuvuoden alkamista jouduttiin myöhästyttämään lumentulon takia. Ruskin College perustettiin alun alkaen työväentaustaisten aikuisten väyläksi yliopistoelämään - ja siinä tehtävässä Ruskin palvelee lähes vuosisata myöhemmin.
Student night / Stagecoach. Lähes jokaisella yökerholla tai bilepaikalla on oma opiskelijailtansa, jolloin joko sisäänpääsyyn vaaditaan opiskelijakorttia tai opiskelijat saavat alennusta sisäänpääsymaksusta. Juomat ovat yleensä opiskelijailtoina tavallista edullisempia ja joidenkin tuttujeni mielestä ulos ei kannata mennäkään muina kuin opiskelijailtoina - jo siksikin, että silloin saa bilettää oman ikäryhmänsä seurassa ilman puumia tai setämiehiä tekemässä iskuyrityksiään.
Stagecoach taas on lontoolainen indiebändi, jota kuulin viime perjantaina Smile 2012 -festivaalin päätösbileissä. Tykkäsin!
Turtle Bay. Karibialainen ravintola aivan Southamptonin keskustassa. Hintalaatusuhde todella kohdallaan! Edullisempaakin ruokaa kaupungista saa, mutta jos haluaa istua alas hyvän ystävän kanssa, nauttia olostaan ja ihanista, lämpimistä, kutkuttelevista mauista ja jakaa 2-4-1 (kaksi yhden hinnalla) drinkkitarjouksen, on Turtle Bay mitä mainioin valinta. Ja asiakaspalvelu on molemmilla käyntikerroillani aivan huippuluokkaa - tekisipä mieleni toimittaa ihan kortti ja kukkia kiitokseksi! Ehkä joskus jaksan kirjoittaa elämyksestäni seikkaperäisemmin tänne blogiinkin, mutta sanon vain, että jäi uskomattoman hyvä mieli kun sinne viime perjantaina eksyin.
Unit.Yksi Southamptonin useista ja ties kuinka monista yökerhoista aivan yliopistomme tuntumassa. Kolme eri bilehuonetta kolmessa kerroksessa. Erinomainen paikka hukata kaverisi liki koko illaksi. Tiskin takana useampikin meidän yliopiston opiskelija töissä - niinkuin varmaan useimmissa keskustan yökerhoissa.
Vapaapäivä. Niitä tulee olemaan paljon, joskus jopa liiaksikin asti, mutta jos joskus alkaa ärsyttämään niin yritän ajatella, että saapahan edes yhden ajanjakson elämässään nukkua pitkään ja tehdä mitä mieli haluaa ja kukkaro antaa myöten. Luultavasti kun täältä muutan pois palaan takaisin työ + opiskelu tai työelämään, jolloin vapaapäivistä tulee olemaan huutava pula.
Winchester. Viehättävä ja vanha kaupunki Southamptonin naapurissa. Suosittelen siellä käymistä kaikille, jotka täällä päin pyörähtää. Winchesterin tuomiokirkossa on vihitty mm. Englannin kuningatar Mary I ja Espanjan kuningas Philip II. Se on myös suosikkikirjailijani Jane Austenin viimeinen lepopaikka.
X, x.Suukko. Paikalliset pojat ja tytöt lopettavat liki kaikki tekstiviestinsä x-suukkoon.
Yöelämä.Kun kerroin ystävälleni, että minulta oli kysytty millaista Southamptonin yöelämä on, tiivisti hän asian sanomalla: Kahden yliopiston yliopistokaupunki maassa, jossa on pitkä pubiperinne ja nykyisellä lainsäädännöllä halpaa alkoholia: siitä voi päätellä millaista yöelämä on. Suomalaiset jaksavat aina jauhaa, että suomalainen juomakulttuuri on humalahakuista - mutta ihan samallalailla se juominen on sellaista Englannissakin. Valehtelematta olen monesti joutunut vääntämään baarimikkojen kanssa, että kyllä, saisinko soodaveden/limpparin ihan ilman mitään viinasta.
Vihjeeni yöelämään suuntaavalle on:
Juo vain sen verran, että voit itse kävellä kotiin
Juo vettä jo drinkkien välissä
Älä koskaan jätä lasiasi vartioimatta
Laita jalkaasi kengät ja yllesi vaatteet jotka voit pestä tai joiden pilalle meno läikytetyistä drinkeistä ei sinua haittaa
Varaa nenäliinoja käsilaukkuusi, vessapaperi on lähes aina loppu
Ota illalla taksi kotiin, erityisesti jos kuljet yksin
(Kyllä, olen kontrollifriikki mitä turvalliseen ja mukavaan bilettämiseen tulee.)
Zoo, eläintarha. Southamptonin lähellä sijaitsee Marwell Wildlife niminen eläintarha, josta löytyy jos jonkinmoista eksoottista eläinkulkijaa. Siellä pitäisi ehdottomasti mennä vielä tulevaisuudessa käymään päiväretkellä, mutta sinne kulkeminen julkisilla on pienen kikkailun takana. Ehkäpä vielä, kun kevät ehtii pidemmälle!
Artist, The. Yksi parhaista elokuvista, joka ehdottomasti ansaitsee kaikki palkinnot, joita se on saanut. Vanhassa klassisuudessaan raikas, tarina on todella koskettava ja samaistuttava tälläkin vuosituhannella.
Bedford Place. Southamptonin keskustassa sijaitseva yökerho-, ravintola- ja pubialue, jonka naapurissa olevassa kaupunginosassa suurinosa yliopistomme opiskelijoista asuu.
Casablanca. Toinen suosikkielokuvistani ikinä. Here's looking at you, kid. Saan kylmiä väreitä aina kun katson tän, käsikirjoituksellista mahtavuutta alusta loppuun saakka.
Dollery, englantilainen sukunimi. Kaverini täällä Englannissa, jonka kanssa jauhetaan lyhytelokuvien mahtavuudesta lyhytelokuvaseuran puitteissa. Myös 7D, Canonin kamera, jonka aion hankkia omia lyhytelokuvaproggiksia varten sopii tähän.
Ellen Pompeo. Greyn Anatomian (2005 -) nimiroolin, Meredith Greyn näyttelijätär. Ellen Pompeo on paitsi kaunis ja mielestäni erittäin ihastuttava valinta rooliin myös raikas omalla omintakeisella tavallaan. Hänessä on luonnollista habitusta Ingrid Bergmanin henkeen (en nyt kuitenkaan oikeesti rinnasta näitä kahta toisiinsa!) ja yksi juttu josta erityisesti pidän on se, että Ellen lähti panostamaaan näyttelijättären uraansa vasta kolmekymppisenä ilman kunnollista koulutusta. Välillä on kiva saada muistutus, ettei tarvitse viisivuotiaasta asti omistaa koko elämäänsä tälle alalle voidakseen saavuttaa jotain.
Films. Opiskelualani, jota rakastan ja vihaan samanaikaisesti. Filmien ymmärtäminen vaatii todella laajaa yleissivistystä ja uskon, että alan opiskelemisesta ON hyötyä, mutta toisaalta arvokkaampaa kuin teorian hallitseminen ja tunteminen on se, mitä käytännössä osaat tehdä. On myös melkein turhaa pohdiskella, miksihän jossakin on taustalla punaiset verhot - todennäköisempää kuin alitajuntaan tarkoitetut vihjeet ja symbolit katsojalle on se, että kuvauspaikalla nyt sattui olemaan punaiset verhot valmiina.
George Clooney. Näyttelijä, josta äiti piti kun olin nuori (ylläri!) ja johon itse olen ihastunut vasta hiljattain. Suosittelen kaikille The Descendants elokuvaa, josta Clooney sai Oscar-ehdokkuudenkin. Erinomainen roolityö, koskettava, vakava ja herkkä elokuva. Ja vitsi ne silmät! Muistuttaa siitä, että kaikkea ei tarvitse kirjoittaa dialogiksi: lahjakkaat näyttelijät kertovat enemmän silmillään kuin koskaan voisi sanoiksi kirjoittaa.
Helsinki. Kukaan ei koskaan tiedä, missä Espoo sijaitsee, joten monesti lipsautan olevani Helsingistä. Se on sentään useimmille ulkomaalaisillekin tuttu nimi.
Isle of Wight. Kävin pyörähtämässä siellä äitini kanssa ja ehdinkin jo paikkaa aiemmassa merkinnässä hehkuttamaan. Todella viehättävä ja kaunis paikka, jossa vierailua voin suositella lämpimästi. Kunhan saan hankittua itselleni kameran aion mennä sinne päiväksi, ellen koko viikonlopuksi seikkailemaan ja kuvaamaan.
Joutilaisuus. Sinällään hyvä ja toisaaltaan tosi paha asia. Vapaa-aikaa on näin vähällä lähiopetusmäärällä liiankin kanssa, mutta tekemistä sinällään olisi paljonkin. On paljon luettavaa ja opittavaa ja voisin opiskella paljon laajemmin, kirjoittaa jo nyt omia käsikirjoituksia ja muuta, mutta joutilaisuuden tilaan vajoaa niin helposti. Oman päivittäisen aikataulun kehittäminen auttaa vähän... jos sitä oppisi noudattamaan.
Koti-ikävä. Iki-ihana seuralainen, kun on kaukana maailmalla. Joskus sitä on vaikea kestää ja haluaisi vaan viheltää pelin poikki ja palata kotiin. On hyvä muistaa, miksi maailmalle halusi lähteä ja luottaa siihen, että opiskelu ei jatku ikuisesti. Ja kotona ollessaan osaa arvostaa sitä niin eri tavalla, kun se ei ole itsestäänselvyys. Itselleni tärkeä juttu on olla melkein joka päivä Skypellä kotiinpäin yhteyksissä.
Lentokenttä. Lentokentistä on tullut tuttu ympäristö ja niillä toimimisesta rutiinia. Suomessa menen lentokentälle yleensä vasta viime hetkellä, Englannissa (jossa joudun kulkemaan julkisilla) hyvissä ajoin. Varaan mukaan lämpimät vaatteet (joillakin lentokentillä ja lentokoneissa on tosi kylmä), lukemista, musiikkia ja evästä. Vesipulloa varten pitää varata kolikoita mukaan, koska automaateista sen saa halvimmalla. Ostan aina juotavaa koneeseen, koska juominen helpottaa korviin tulevaa painetta nousussa ja laskussa. Muutenkin ehtii matkalla tulemaan jano.
Miun jalkani palelee helposti ja käytän lähes ympäri vuoden villasukkia. Villasukat pilkistävät kenkien sisältä lähes aina ja se näyttää vähän hassulta. Tätä torjumaan ostin itselleni alennuksesta Timberlandin Mukluk-kengät, ihanan lämpöiset töppöset, jotka imitoivat eskimoiden yksinkertaisia samannimisiä jalkineita.
Luulin, että tänään olisi ollut vähän vilpoisempi päivä, joten pistin nuo Muklukit jalkaan. Sitten huomasin, että sää olikin paljon arvaamani lämpimämpi. Hih.
Viime sunnuntaina julistin kesän koittaneen. Olin kaupungilla kävelyllä uuden kämppikseni kanssa ja pitkähihainen trikoopaita ja farkkuliivi olivat liikaa - oli ihan oikea t-paita keli, +16 astetta lämmintä. Ensimmäiset kukkasetkin bongattiin jo silloin, kun äiti kävi täällä.
Ihan yhtä ihmeelliseltä se tuntui tänäkin vuonna, kun viime keväänä. Se, että helmikuussa on aurnkoista ja lämmintä, linnut laulaa puissa ja ulkona on vihreää ja ensimmäiset nousee... Se lämmittää pohjoismaalaisen sydäntä sellaisella tavalla, ettei sitä varmaan tule koskaan pitkän kesän maassa asuvat ihmiset ymmärtämään.
Tämä on juuri sitä aikaa, kun yliopistot järjestävät avoimen ovien päiviä opiskelijoille, jotka puntaroivat, minkä tarjotuista opiskelupaikoista hyväksyvät, minkä hylkäävät. Meillä pörisi juuri männäviikolla pitkin kampusta opiskelupaikkaansa harkitsevia vierailijoita perheidensä kanssa. Olen myös muutaman kerran jutellut kurssitovereideni kanssa (joiden mielipiteet kurssistamme vaihtelevat fiiliksen mukaan ylihinnoitellusta filmikerhosta aina yksi arvostetuimpia alan oppilaitoksia Englannissa nuoresta iästään huolimatta arvioihin... jälkimmäinen kyllä tuntuu miusta hieman liioittelulta). Niin tai näin, he kuitenkin ovat kaikki englantilaisia, joten heille vieraileminen mahdollisissa tulevissa yliopistoissaan on kohtalaisen helppoa. Siksi olikin tosi yllättävää, että moni sanoi valinneensa tämän yliopiston siksi, että se sattui olemaan ainoa, jonka avoimien ovien päivissä tuli käytyä.
Siis hetkinen hei!
Ulkomailta ei nyt tullut mieleen lähteä eri kaupungeissa sijanneita hakupaikkoja kiertämään (hain Skotlannissa kolmeen paikkaan, länsirannikon pikkukaupunkiin, historialliseen yliopistokaupunkiin ja Edinburghiin, Englannissa Liverpooliin ja tänne Southamptoniin). Kun mietin, millaisen summan olen sijoittanut yliopisto-opiskeluuni täällä (ja erityisesti miten valtava summa ensi syksystä eteenpäin Englannissa opiskelunsa aloittavilla on kyseessä!) kannustan EHDOTTOMASTI maksamaan sen matkan tänne saarelle ja KÄYMÄÄN niissä yliopistoissa paikan päällä, joilta myöntävän vastauksen hakemukseensa saa.
Englantilaisista yliopistoista saa helposti sen romanttisen mielikuvan, että himmaillaan vanhoissa kivilinnoissa ja kampusalue on kaunis puisto, jota ympäröi opiskelijoiden majoitusrakennukset. Valitettavasti tuo mielikuva kuitenkin vastaa vain Oxfordia ja Tylypahkaa (ehkä Cambridgeakin). Monet yliopistot ovat paljon modernimpia ja totta puhuakseni, osaan kyllä arvostaa uusien yliopistorakennusten hyviä puolia - kuten esimerkiksi sitä, että luokkahuoneet pysyvät lämpiminä. Ehkäpä ne Oxfordissakin sen taidon osaavat, kuka tietää.
Kuitenkin pointti on, että mikäli koko tutkinnon aikoo ulkomailla suorittaa, korkeat lukukausimaksut lainalla tai omalla rahalla maksaa ja asua monta vuotta uudessa, vieraassa kaupungissa, suosittelen ehdottomasti siellä vierailua ennen kuin muutto on täysin lukkoon lyöty. Nykyään lentoja saa Englantiin sen verta halvalla ja sisäisillä lennoilla tai bussilla ja junalla on mahdollista kuitenkin kohtuu edullisesti matkustaa näitä paikkoja kiertelemässä.
Kuka tietää, olisin minäkin ehkä löytänyt itseni tämän satamakaupungin sijaan joko Beatlesin alkulähteiltä tai Skotlannin hassua murretta tavaillen.
Huomasin, etta tahan blogiin on eksytty etsimalla tietoja junalipuista ja sen sellaisesta. Muistan kylla, etta alkuun Englannin monimuotoinen julkinen liikenne jaksoi hammentaa pahastikin. Jos haluat paikasta A paikkaan B, vaihtoehtoja loytyy parhaimmillaan useampi junareitti (ja tietysti eri junafirmoilla), parista kolmeen bussiyhtiota ja mikali vali on vahankaan pidempi, saattaakin jarkevin vaihtoehto olla lentaminen. Nain esimerkiksi, jos haikaat Lontoosta Edinburghiin - junamatka ilman mitaan alennuksia voi nimittain olla tuplasti kalliimpi, kuin halpalento.
Hyodyllisimmat sivustot matkantaittamista suunnittelevalle ovat seuraavat:
Toimii vahan niinkuin paakaupunkiseudun reittiopas. Laitat mista, minne ja milloin. Saat listan, jossa luetellaan todennakoisesti hyvinkin rajusti erihintaisia lippuvaihtoehtoja. Hinnavaihtelut riippuvat siita, mita reittia haluat kayttaa (mita lahempana Lontoota vaihdat junaa, sita kalliimpi reitti yleensa on) ja mihin aikaan. Ruuhka-aikoina hinnat ovat kalliimmat. Itse tykkaan matkustaa Southamptonin ja Gatwickin valia juuri pikkupaikkakuntien kautta kulkevalla, vahemman kiireisella junareitilla. Vaihtojakaan ei valttamatta tule enempaa, kuin Lontoon kautta kulkiessa.
Jos ostat edullisemman lipun, voi lipussa olla rajoitteita. Esimerkiksi halpa menopaluu taytyy kayttaa saman vuorokauden kuluessa tai voit kayttaa vain tietyn junayhtion junia edullisella lipullasi.
Liki kaikkialta lahes kaikkialle. Bussi on monesti junaa edullisempi vaihtoehto ja saatat saastya turhauttavilta junanvaihdoilta. Bussilla voi menna matkassa kuitenkin pidemman aikaa.
Halpabussifirma Englannissa, USAssa ja Kanadassa. Megabus sopii itsevarmalle ja hitusen seikkailuhenkiselle matkailijalle, ainakin mikali suuntaat pienempien kaupunkien valeja. Lontoosta Edinburghiin paasee kuulemma tosi katevasti ja kivuttomasti isolta bussiasemalta isolle bussiasemalle, mutta esimerkiksi Southamptonin ja Oxfordin valilla Megabus pysahtyy pienella bussipysakilla missa sattuu ja jatti Oxfordissa kaupungin ulkopuolella sijaitsevan parkkipaikan odotuspaikalle. Varsinkin kun bussi sattuu olemaan myohassa aikataulustaan, meinaa heikkomielisemmalla usko loppua. Megabussilla saattaa kuitenkin paasta matkaan ihan muutamalla punnalla ja kun valmistautuu kunnolla kartan, ajan ja mielellaan viela kannykan turvin, firman kanssa parjaa. Lippu pitaa olla itsella tulostettuna ja etukateen ostettuna, bussikuski otti kyytiin vain ne, joiden nimi listalta loytyi. Hieman pelottavaa puuhaa, taytyy myontaa, mutta kuten sanottua, isoista kaupungeista isoihin kaupunkeihin siirtymisessa olo on turvallisempi, kuin hamaralla parkkipaikalla keskella ei mitaan yomyohaan.
Joskus aika on rahaa. Joskus lentaminen on halvempaa. Joskus... Lentamisen ymparistohaitat unohtuu, koska se on helppoa ja katevaa ja koska harvempi meista saarella asuvista kuitenkaan tulee kotiin muuten kuin lentamalla. Jos Skotlantiin mielii, lentaminen tulee kylla heti ensimmaisena vaihtoehtona mieleen.
Mutta bussilla ja junallakin paasee ja maisemia nakee paljon paremmin niiden kyydissa.
Tosissaan, äitini saapui Gatwickin lentokentälle torstaialkuillasta. Menin sen sieltä saakka hakemaan, koska äitini ei puhu sujuvaa englantia, eikä Gatwickista sattunut menemään sopivaan aikaan suoraa junaa Southamptoniin. Englannissahan junalippujen hinnoittelu on sen verran pöljää, että samalle päivälle haluttu menopaluulippu on vain punnan kalliimpi, kuin ostaa yksisuuntainen lippu. Joten mikäpäs siinä junassa istuessa, luin Alexander Mackendrickin kirjaa On Film-making, jonka alkusanat on kirjoittanut M. Scorsese ja josta Sean Connery on sanonut, että se on ainoa lukemisen arvoinen kirja elokuvantekemisestä. Voin kyllä sanoa, että on ollut kyllä nautinnollista ja opettavaista lukemista.
Ryden rantabulevardi ja Chocolate Apothecary.
Perjantaina käytiin Isle of Wightilla, jonne pääsee Southamptonista lautalla alle tunnissa. Joku on sanonut, että se saari on kuin Englanti minikoossa ja vaikutelma tuntuu kyllä osuneen täysin oikeaan. Mm. kuningatar Victorialla oli saarella oma kesäpaikka, Osborne House, jonne myös olisi päässyt vierailemaan, mutta me päätimme keskittyä enemmän kiertoajeluun. Saarella ostettiin päivän matkailijabussilippu, jolla saatiin matkustaa mielin määrin kaksikerroksisten bussien kyydissä saaren maisemia ihaillen. Hieman harmitti, että juuri missattiin höyryrautatien viimeinen vuoro - sattumalta oli vielä juuri sinä päivänä museorautatiellä liikennettä talviaikaan. Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa sitä, mikäli kesällä saarelle suuntaa! Onneksi pääsimme harmistuneisuuden karistamaan mitä ihanimmassa suklaa-apteekissa, jossa oli artesaanikonvehteja, ties minkämoista kahvia ja mitä ihanimman makuista suklaakaakaota. Chocolate Apothecary sijaitsee Ryden kylän satamabulevardilla, jonne pääsee myös lautalla suoraan Portsmouthista. Siinä Ryden satamassa käytiin vähän ihastelemassa matalaa vuorovettä ja äiti keräili muutaman simpukan viemisiksi ystävättärensä akvaarioon. Liekö miulta oppinut tuon tavan, olen sille aina merenrantalomiltani tuonut kiviä ja simpukoita.
Laiturin alla ihailemassa valtaisaa vuorovettä.
Lauantai vain kuljeskeltiin Southamptonissa sinne tänne, kierreltiin kauppoja ja soviteltiin ihania vaatteita. Syötiin sushibaarissa ja käveltiin vanhan asuntolani vieressä olevalle elokuvateatterille. Kävimme katsomassa mykkäelokuva The Artistin (minä jo toista kertaa), johon olen ikihyvikseni rakastunut. Tietenkään en tajunnut, että kaikki välitekstit ovat englanniksi, joten kuiskuttelin sitten äitini korvaan käännökset niistä. Ihana, ihana elokuva! Muistuttaa siitä, mitä elokuvakerronta parhaimmillaan voi olla. Suosittelen lämpimästi, tulee ensi-iltaan Suomessa maaliskuussa, vaikka kyllä siellä näyttää esityksiä jo nyt pyörivän. Suosittelen aivan ehdottomasti katsomaan tämän, mahdollisesti paras elokuva mitä olen koskaan nähnyt.
Sandownin rantaa Isle of Wightilla.
Sunnuntaina kävimme päivällä vielä nopeasti kaupoissa, ennen kuin lähdimme hitaalle matkalle kohti Gatwickia. Lähdin taas saattamaan äitiä, koska suoraa junayhteyttä ei ollut (itseasiassa piti vaihtaa kulkuneuvoa kolme kertaa) ja olimme sille jo menopaluulipun ostaneet. Siihen menikin miulla koko sunnuntai, mutta kun aurinko paistoi ja nähtiin niin kauniita englantilaismaisemia menomatkalla bussissa ja junassa, ei matkanteko oikeastaan yhtään haitannut.
Edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt paljon aikaa! Mutta niin se vain on, kaikki arkipäiväistyy toisena vuonna, eikä uutta kerrottavaa ole paljoa tullut mieleen. Englantiin lähteminen on arveluttanut tänä toisena lukuvuotena ihan samalla lailla, kun ensimmäisenäkin: luovan alan opinnoissa lähiopetustunteja on harvakseltaan ja itseasiassa Suomen joululomani venyi melkein kuukaudella, koska tarvetta takaisin yliopistolle tulemiselle ei vaan ollut.
Toista lukuvuotta ei itseasiassa enää ole montaakaan viikkoa jäljellä: pääsiäisloma alkaa jo maaliskuun loppupuolella ja pääsiäisloman jälkeen on oikeastaan vain viimeisten esseiden ja sensellaisten palautus tehtävänä, ennen kuin kesäloma alkaa. Voi että, miten odotankin jo kesää! Eniten siksi, että pääsee takaisin Suomeen - mutta ihan jo silläkin, että aurinkoa ja lämpimämpiä ilmoja alkaa jo olemaan ikävä, vaikka täällä Englannissa onkin paljon leudompaa kuin koti-Suomessa...
Näistä leudommista ilmoista pääsi äitirakkaani viime viikonloppuna nauttimaan. Ostin sille joululahjaksi lentoliput Englantiin, pidennetty viikonloppuloma kurkistamaan, millaisissa oloissa täällä elän ja vähän ottamaan lomaa Suomen pitkästä talvesta. Huumori meinasi kyllä allekirjoittaneelta loppua, kun pari päivää ennen äitin saapumista meiltä hajosi suihku ja vielä äidin saapumisen aamuna oli vessakin vähän mielenkiintoisen näköinen. Otin aika tiukan linjan vuokraisäntäni suuntaan(joka aluksi sanaili, että sattuipa suihkun särkyminen nyt huonoon aikaan, kun putkimies on juuri lomalla - eli ensi viikkoon menisi korjaamisen kanssa). Sanoin, että äitini on tulossa, että kylpyammeen hoitaminen on niin pahasti laiminlyöty, etten voi pyytää äitiäni siinä kylpemään ja etteivät suomalaiset ylipäätänsäkään harrasta kylpemistä, vaan me käytämme suihkuja. Ja ennen kaikkea, että kyllähän pitää pitää huoli siitä, että kun hänen työmiehensä ovat lomalla, on joku joka akuutit asiat siitä huolimatta hoitaa. Painostus kannatti, uusi suihku saatiin heti seuraavana päivänä asennettua. Edellisellä kerralla suihku oli kuulemma kuukauden päivät korjaamatta.
