Siis hetkinen hei!
Ulkomailta ei nyt tullut mieleen lähteä eri kaupungeissa sijanneita hakupaikkoja kiertämään (hain Skotlannissa kolmeen paikkaan, länsirannikon pikkukaupunkiin, historialliseen yliopistokaupunkiin ja Edinburghiin, Englannissa Liverpooliin ja tänne Southamptoniin). Kun mietin, millaisen summan olen sijoittanut yliopisto-opiskeluuni täällä (ja erityisesti miten valtava summa ensi syksystä eteenpäin Englannissa opiskelunsa aloittavilla on kyseessä!) kannustan EHDOTTOMASTI maksamaan sen matkan tänne saarelle ja KÄYMÄÄN niissä yliopistoissa paikan päällä, joilta myöntävän vastauksen hakemukseensa saa.
Englantilaisista yliopistoista saa helposti sen romanttisen mielikuvan, että himmaillaan vanhoissa kivilinnoissa ja kampusalue on kaunis puisto, jota ympäröi opiskelijoiden majoitusrakennukset. Valitettavasti tuo mielikuva kuitenkin vastaa vain Oxfordia ja Tylypahkaa (ehkä Cambridgeakin). Monet yliopistot ovat paljon modernimpia ja totta puhuakseni, osaan kyllä arvostaa uusien yliopistorakennusten hyviä puolia - kuten esimerkiksi sitä, että luokkahuoneet pysyvät lämpiminä. Ehkäpä ne Oxfordissakin sen taidon osaavat, kuka tietää.
Kuitenkin pointti on, että mikäli koko tutkinnon aikoo ulkomailla suorittaa, korkeat lukukausimaksut lainalla tai omalla rahalla maksaa ja asua monta vuotta uudessa, vieraassa kaupungissa, suosittelen ehdottomasti siellä vierailua ennen kuin muutto on täysin lukkoon lyöty. Nykyään lentoja saa Englantiin sen verta halvalla ja sisäisillä lennoilla tai bussilla ja junalla on mahdollista kuitenkin kohtuu edullisesti matkustaa näitä paikkoja kiertelemässä.
Kuka tietää, olisin minäkin ehkä löytänyt itseni tämän satamakaupungin sijaan joko Beatlesin alkulähteiltä tai Skotlannin hassua murretta tavaillen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti