Voi miten ihana viikko onkaan takana! Viikko sitten alkoi yliopiston pääsiäisloma ja todella tuntuu siltä, että lomalla on oltu. Huomenna alkaa lämpö ja auringonpaiste loppumaan, mutta eiköhän näinä päivinä ole vaalea hipiäni ehtinyt jo ihan riittävästi väriä saamaan.
Ja miten mielettömän mukavalta tuntuikaan kun oli mieluisa vieras kylässä! Maanantaina, joka oli meidän viimeinen kokonainen lomapäivä yhdessä, suunnattiin junalla lähistöllä sijaitsevalle kuuluisalle maamerkille.
Kauhean lähelle itse kivikasaa ei pääse, se on ilmeisesti 90-luvun lopussa aidattu niin, ettei vierailijat pääse tallomaan liian lähelle ja vahingoittamaan kivipaasia. Stonehengelle järjestetään kiertomatkoja Lontoosta, me hypättiin (hitusen ylihinnoiteltuun, mutta kätevään) turistibussiin Salisburyn juna-aseman edustalta. £24 lipulla pääsee bussilla keskustasta Stonehengelle, sisäänpääsy "pikakaistalla" (mikä on kyllä varmaan kätevä erityisesti ruuhkapäivinä) ja vähän muutakin. Uteliaat voivat tutkiaa asiaa täältä.
Klassinen turistiposeeraus, tietenkin.
Vaikka Stonehengellä käyminen oli kivaa, nautin enemmän Salisburysta. Se on todella kaunis ja viehättävä kaupunki, jonka historia ulottuu ties kuinka kauas. Kaupunki on rakennettu kolmen joen risteykseen ja siellä täällä kulkee pieniä kanavia. Käytiin syömässä todella ihana kolmen ruokalajin lounas, jolle tuli hintaa alle £12 puntaa. Kuten ravintola Cotên kotisivuilta näkyy, on paikka joitakin vuosia sitten voittanut "paras hintalaatusuhde koko Britanniassa" palkinnon, ja mielestäni täysin ansaitusti. Omnomnom. Pistäkää ravintolan nimi korvan taakse, jos suunnittelette Salisburyssa vierailua.
Lounaan jälkeen nukuin hetken verran puiston penkillä joenrannassa, kun Dilman kirjoitti postikortteja. Auringonpaisteessa oli ihanan lämmin olla möllötellä ja lepo tuli miulle tarpeeseen, kun olin aika pahasti vilustunut ja ihan väsyksissä. Herättyäni mietittiin, että lähdetäänkö nyt kotiinpäin vai mennäänkö käymään vielä katsomassa se kuuluisa Salisburyn keskiajalla rakennettu katedraali.
Onneksi mentiin. Suosittelen lämpimästi jokaiselle. Niille, jotka paikan päälle eivät pääse heti käymään, voi tunnelmaa aistia tästä videosta, jossa tyttökuoro harjoittelee illan rukoushetkeä varten.
Miulla on ollut täällä yksi parhaista ystävistäni kylässä parin päivän ajan., Tutustuttiin Ruotsinaikojeni viimeisillä viikoilla. Ollaan nähty tosi harvakseltaan, mutta Skypellä ja Facebookilla pidetään huolta siitä, ettei ystävyytemme pääse hiipumaan. Ja nyt sitten tää herra päätti viime torstai-iltana, että tulee lauantaista tiistaihin tänne juhliakseen ottamaan vähän hyvää mieltä Englantia hellivästä auringonpaisteesta - ja vihdoinkin käymään kylässä miun luona, niinkuin oli jo pitkään suunnitellut.
Ystävä lähti tänään aamiaisen jälkeen junalla Gatwickille ja iltapäivälennolla takaisin miullekin niin rakkaaseen Tukholmaan.
Mut sitä ennen syötiin aamiaista ja hymyiltiin, sillä täytän tänään 24 vuotta. Hän kävi jopa kipaisemassa miulle ihanan kukkakimpun aamiaispöytää koristuttamaan. Huomatkaa opiskelijaelämään sopiva design maljakko.
Ihanaa fiilistä kaikille, kerron tarkemmin lyhyestä ja niin ihanasta lomastamme kunhan vanhenemiseltani ehdin.
Eilen tuli opittua jotain todella yllättävää yhdestä viime aikoina läheisemmäksi muotoutuneesta tuttavastani.
Kutsutaan häntä nyt vaikka Pepiksi. Pepi on homoseksuaali, sen tiesin jo viime syksynä kun ensimmäisen kerran tavattiin. Pepin käytös ja hänen kavereidensa käytös häntä kohtaan saivat miut itseasiassa uskomaan, että useampikin erääseen kaveriporukkaan kuuluneista komistuksista olisi miehiin päin - vasta viimeisen kuukauden aikana olen oppinut, että itseasiassa pojat pitävät kyllä vain ja ainoastaan tytöistä. Pepin kanssa oleminen ja häntä kohtaan käyttäytyminen ovat enemmänkin hieman liian tuttavallista ystävyyttä, kuin mitään muuta.
Tänään sain kuitenkin kuulla, että Pepi on itseasiassa transsukupuolinen. Kuultuani hänen hormonihoidoistaan kysyin, että haluaisiko hän sitten muuttaa sukupuolensa naiseksi. Paljastui, että Pepi oli syntynyt alunperin tyttönä.
En meinannut uskoa alkuunkaan; kysyin moneen otteeseen, että viilataanko miuta nyt rankasti linssiin. En millään olisi arvannut, että Pepi on elänyt lapsuutensa tyttönä, sillä vaikka Pepi on homoseksuaali, ei hänessä ole juurikaan feminiinisiä piirteitä jäljellä. Kohteliaasti utelin, että miten hänen perheensä on sukupuolen vaihdoksen ottanut (kohtuuhyvin, isälle se kuulemma on vieläkin vaikeaa) ja että oliko Pepi sitten poika vai tyttö aloittaessaan yliopiston. Hän kertoi, että tullessaan yliopistoon esitteli itsensä poikana, mutta jännitti kovasti, huomaisiko kurssitoverit hänen transsukupuolisuuttaan. Eivät olleet huomanneet, ennen kuin hän itse asian kertoi toisena lukuvuonna. Enkä minäkään ollut tajunnut, ennen kuin rautalangasta asia väännettiin.
Pepin ystävä sanoi oppineensa Pepiltä valtavasti seksuaalisuudesta ja avoimuudesta, enkä epäile yhtään. Pepi on aivan valtavan mahtava tyyppi, ehdottomasti yksi parhaista ihmisistä, joihin olen tutustunut täällä asuessani. Tällainen paljastus ei vähentänyt missään määrin miun kunnioitustani häntä kohtaan, ennemminkin kasvatti sitä. Vaatii uskomatonta rohkeutta muuttaa jotain niinkin perustavanlaatuista itsessään kuin fyysinen sukupuoli: on kuitenkin ihan päivän selvää, että Pepille on paljon parempaa olla siinä kehossa, missä hän nyt on, kuin elää tyttönä ja tuntea olonsa vieraaksi omalle itselleen.
Vaikka olen teini-ikäisestä asti ollut tosi avoin sille, että kukin saa määritellä oman seksuaalisuutensa ja sukupuolensa juuri niinkuin itselleen parhaaksi kokee (niin pitkään kun laittomuuksiin eli toisten satuttamiseen ei mennä), on Pepin tunteminen kyllä avannut silmäni sille, miten tärkeää seksuaalikasvatus ja seksuaalinen ja sukupuolten tasa-arvo on.
Taidanpa liittyä yliopistomme LGBT (Lesbian Gay Bisexual Trans) yhdistyksen jäseneksi osoittaakseni tukeni sille miten mahtavaa on, että joukosta löytyy Pepin kaltaisia tyyppejä. Tai ainakin mainostan Seta ry:n ja LGBT.co.uk:n nettisivuja asiasta enemmän kiinnostuneille.
Ja vielä lopuksi, linkki Alexander Stubbin erinomaiseen puheenvuoroon eduskunnassa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Olkaa hyvä.
Usein avioliiton avaamista homo- ja lesbopareille kuulee vastustettavan siksi, että se romuttaisi avioliittoinstituution. Ehkä näin voisi ajatella, jos homo- ja lesboparit vaatisivat jotakin aivan uudenlaista järjestelyä. Tässä on kuitenkin minun mielestäni kyse päinvastaisesta tilanteesta. Avioliitto koetaan tärkeäksi instituutioksi, joka halutaan säilyttää ja jota halutaan vaalia, se vain avattaisiin myös vähemmistölle, jolta se on aiemmin evätty. Yhteiskunnassa pitäisi tukea nimenomaan niitä ihmisiä, jotka haluavat sitoutua ja kantaa vastuuta puolisostaan ja perheestään.
Yhdenvertaisuus on lain edessä keskeinen oikeusvaltion periaate. Nyt ihmiset ovat lain edessä eriarvoisia seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Mitään pitäviä perusteluita homoseksuaalisen ja heteroseksuaalisen parisuhteen eriarvoisuudelle ei kerta kaikkiaan ole. Seksuaalinen suuntautuminen ei tee toisesta ihmisestä parempaa tai huonompaa puolisoa, saati enemmän tai vähemmän rakastavaa vanhempaa lapselle, mutta seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvalla syrjinnällä voi olla monia, toistan monia, kielteisiä vaikutuksia yksittäisen ihmisen elämään. Minulle jokainen meistä on yhtä tärkeä, olipa sitten syntynyt heteroksi, homoksi, lesboksi tai transsukupuoliseksi.
Alexander Stubb Suomen eduskunnassa 21. maaliskuuta 2012
Viime viikkojen radiohiljaisuus on johtunut ylläriprojektista, johon yllytin joukon tuttuja osallistumaan kanssani. Kyseessä on From Page to Screen Bridport's Film Festival, jonka tunnuslause on Iso-Britannian ainoa adaptaatioelokuvien festivaali. Festivaalille päästäkseen kyseessä pitää olla siis kirjasta elokuvaksi muutettu tarina: tänä vuonna festivaalilla näytetään mm. vanhoja Shakespearen tarinoiden klassikkoja kuten My Fair Lady ja 10 Things I Hate About You, uudemmalta puolelta löytyy The Woman in Black ja Salmon Fishing in the Yemen, jonka todella haluan käydä katsomassa!
From Page to Screen festivaalin osana järjestetään Flash Film kilpailu, jossa osallistuja pyydetään tekemään adaptaatio yhdestä kilpailusivulle listatusta 250-sanan novellista. Lyhytelokuvan pituus saa olla vain 60 sekuntia, kaksikymmentä sekuntia saa käyttää krediitteihin.
Sitä me ollaan nyt siis puuhasteltu tässä viimeiset kaksi ja puoliviikkoa, enemmän tai vähemmän.
Samaan novelliin perustuvia muita lyhytelokuvia on myös osallistumassa kilpailuun ja niiden tekijät vaikuttavat enemmän tai vähemmän ammattilaisilta. Toisten tulkinnat on olleet tosi kauniita ja lähempänä alkuperäistä novellia alkaen jo siitä, että käytän naispäähenkilöä.
Saanko siis esitellä, elämäni ensimmäinen lyhytelokuva:
Marlands. Toinen Southamptonin keskustan kahdesta ostoskeskuksesta - se vanhempi ja pienempi. Marlandin parasta tarjontaa omasta mielestäni on Whittard of Chelsean ihana teekauppa, jossa kaikkia teelaatuja pääsee nuuhkimaan sekä toinen toistaan suloisempine käsinmaalattuine astiastoineen. Opiskelijakaverini suuntaavat Marlandiin lähinnä käytettyjen pelien, dvd-n ja elektroniikan kauppaan (todella kätevä paikka) tai ostamaan naamiaispuodista varusteita naamiaisbileisiin (paikalliset opiskelijat rakastavat naamiaisbileitä).
O... Opiskelu. Tämän keksimiseen meni yllättävän kauan aikaa, ottaen huomioon, että se on koko blogin keskeinen teema, kertoa millaista on opiskella Englannissa! Ulkomailla opiskelussa on ylä- ja alamäkensä, toisille se on paras juttu ikinä ja toiset kärsivät kovasta koti-ikävästä ja odottavat malttamattomina kotiinpääsyä. Omat fiilikset heittelevät aika rajustikin näiden kahden ääripään välillä. Uskon saaneeni täällä olosta irti paljon, vaikka Solent University ei maan arvostetuimpia opinahjoja olekaan. Mutta toisaalta, ei näin nuorelta, taide- ja liikunta-aineisiin painottuneelta yliopistolta voi akateemista näyttöä odottaakaan.
Mutta siitä opiskelusta itsestään... sitä varmaan pitäisi tehdä hieman enemmän ja ahkerammin! Käsikirjoittajan osaamista kun ei mitata sillä, osaako kirjoja ulkoa vaan millaista tekstiä tuottaa. Siksi akateeminen osaaminen ja kirjojen lukeminen tuppaa jatkuvasti jäämään paitsiolle. Yritän muuttaa tätä parhaani mukaan.
Pubikulttuuri. Pubit ovat olohuoneita ja kavereiden keittiöitä, paikkoja joissa tehdään ryhmätöitä ja joihin mennään illalla, kun muuta tekemistä ei ole. Absolutisteja katsotaan vähän kieroon, mutta kyllä nekin mukana pärjäävät - kaikista pubeista saa yleensä J20 mehusekoituksia ja limpparia. Paikalliset siiderit ovat ehdottomasti läpikäymisen arvoisia pubissa kuin pubissa - ja kun jostakin tykkää, kannattaa nimi ja paikka painaa mieleen. Magnersia ja Strongbowta saa ihan kaikkialta ja niihin kyllästyy tosi nopeasti. Pubeissa juodaan aina melko maltillisesti - ja hyvä niin.
Quiz night. Tietovisaillat ovat iso osa brittien pubikulttuuria. Melkein jokaisella pubilla (ja ylioppilaskunnan omalla baarilla) on viikottainen tietovisailtansa, jonka pääpalkinto saattaa vaihdella kaiken skumppapullon, rahan ja kalliin taulutelevision välillä. Vahinko vain, että kysymykset liittyvät monesti sellaisiin nippelijuttuihin, joita ulkomaalaisen on liki mahdoton tietää - ja että liian usein mukana on joukkue, joka katsoo vastaukset kysymyksiinsä älypuhelimillaan.
Ruskin College. Ruskin College Oxfordissa oli ensikosketukseni englantilaiseen elämänmenoon ja opiskeluun. Kävin Ruskinissa vaihdossa viideen muun suomalaisen Työväen Akatemian opiskelijan kanssa talvella 2010 ja pääsimme viikon ajan opiskelemaan englanninkieltä ja luovaa kirjoittamista paikallisten opiskelijoiden kanssa. Tarkoitus oli olla mukana kaksi viikkoa, mutta lukuvuoden alkamista jouduttiin myöhästyttämään lumentulon takia. Ruskin College perustettiin alun alkaen työväentaustaisten aikuisten väyläksi yliopistoelämään - ja siinä tehtävässä Ruskin palvelee lähes vuosisata myöhemmin.
Student night / Stagecoach. Lähes jokaisella yökerholla tai bilepaikalla on oma opiskelijailtansa, jolloin joko sisäänpääsyyn vaaditaan opiskelijakorttia tai opiskelijat saavat alennusta sisäänpääsymaksusta. Juomat ovat yleensä opiskelijailtoina tavallista edullisempia ja joidenkin tuttujeni mielestä ulos ei kannata mennäkään muina kuin opiskelijailtoina - jo siksikin, että silloin saa bilettää oman ikäryhmänsä seurassa ilman puumia tai setämiehiä tekemässä iskuyrityksiään.
Stagecoach taas on lontoolainen indiebändi, jota kuulin viime perjantaina Smile 2012 -festivaalin päätösbileissä. Tykkäsin!
Turtle Bay. Karibialainen ravintola aivan Southamptonin keskustassa. Hintalaatusuhde todella kohdallaan! Edullisempaakin ruokaa kaupungista saa, mutta jos haluaa istua alas hyvän ystävän kanssa, nauttia olostaan ja ihanista, lämpimistä, kutkuttelevista mauista ja jakaa 2-4-1 (kaksi yhden hinnalla) drinkkitarjouksen, on Turtle Bay mitä mainioin valinta. Ja asiakaspalvelu on molemmilla käyntikerroillani aivan huippuluokkaa - tekisipä mieleni toimittaa ihan kortti ja kukkia kiitokseksi! Ehkä joskus jaksan kirjoittaa elämyksestäni seikkaperäisemmin tänne blogiinkin, mutta sanon vain, että jäi uskomattoman hyvä mieli kun sinne viime perjantaina eksyin.
Unit.Yksi Southamptonin useista ja ties kuinka monista yökerhoista aivan yliopistomme tuntumassa. Kolme eri bilehuonetta kolmessa kerroksessa. Erinomainen paikka hukata kaverisi liki koko illaksi. Tiskin takana useampikin meidän yliopiston opiskelija töissä - niinkuin varmaan useimmissa keskustan yökerhoissa.
Vapaapäivä. Niitä tulee olemaan paljon, joskus jopa liiaksikin asti, mutta jos joskus alkaa ärsyttämään niin yritän ajatella, että saapahan edes yhden ajanjakson elämässään nukkua pitkään ja tehdä mitä mieli haluaa ja kukkaro antaa myöten. Luultavasti kun täältä muutan pois palaan takaisin työ + opiskelu tai työelämään, jolloin vapaapäivistä tulee olemaan huutava pula.
Winchester. Viehättävä ja vanha kaupunki Southamptonin naapurissa. Suosittelen siellä käymistä kaikille, jotka täällä päin pyörähtää. Winchesterin tuomiokirkossa on vihitty mm. Englannin kuningatar Mary I ja Espanjan kuningas Philip II. Se on myös suosikkikirjailijani Jane Austenin viimeinen lepopaikka.
X, x.Suukko. Paikalliset pojat ja tytöt lopettavat liki kaikki tekstiviestinsä x-suukkoon.
Yöelämä.Kun kerroin ystävälleni, että minulta oli kysytty millaista Southamptonin yöelämä on, tiivisti hän asian sanomalla: Kahden yliopiston yliopistokaupunki maassa, jossa on pitkä pubiperinne ja nykyisellä lainsäädännöllä halpaa alkoholia: siitä voi päätellä millaista yöelämä on. Suomalaiset jaksavat aina jauhaa, että suomalainen juomakulttuuri on humalahakuista - mutta ihan samallalailla se juominen on sellaista Englannissakin. Valehtelematta olen monesti joutunut vääntämään baarimikkojen kanssa, että kyllä, saisinko soodaveden/limpparin ihan ilman mitään viinasta.
Vihjeeni yöelämään suuntaavalle on:
Juo vain sen verran, että voit itse kävellä kotiin
Juo vettä jo drinkkien välissä
Älä koskaan jätä lasiasi vartioimatta
Laita jalkaasi kengät ja yllesi vaatteet jotka voit pestä tai joiden pilalle meno läikytetyistä drinkeistä ei sinua haittaa
Varaa nenäliinoja käsilaukkuusi, vessapaperi on lähes aina loppu
Ota illalla taksi kotiin, erityisesti jos kuljet yksin
(Kyllä, olen kontrollifriikki mitä turvalliseen ja mukavaan bilettämiseen tulee.)
Zoo, eläintarha. Southamptonin lähellä sijaitsee Marwell Wildlife niminen eläintarha, josta löytyy jos jonkinmoista eksoottista eläinkulkijaa. Siellä pitäisi ehdottomasti mennä vielä tulevaisuudessa käymään päiväretkellä, mutta sinne kulkeminen julkisilla on pienen kikkailun takana. Ehkäpä vielä, kun kevät ehtii pidemmälle!
Artist, The. Yksi parhaista elokuvista, joka ehdottomasti ansaitsee kaikki palkinnot, joita se on saanut. Vanhassa klassisuudessaan raikas, tarina on todella koskettava ja samaistuttava tälläkin vuosituhannella.
Bedford Place. Southamptonin keskustassa sijaitseva yökerho-, ravintola- ja pubialue, jonka naapurissa olevassa kaupunginosassa suurinosa yliopistomme opiskelijoista asuu.
Casablanca. Toinen suosikkielokuvistani ikinä. Here's looking at you, kid. Saan kylmiä väreitä aina kun katson tän, käsikirjoituksellista mahtavuutta alusta loppuun saakka.
Dollery, englantilainen sukunimi. Kaverini täällä Englannissa, jonka kanssa jauhetaan lyhytelokuvien mahtavuudesta lyhytelokuvaseuran puitteissa. Myös 7D, Canonin kamera, jonka aion hankkia omia lyhytelokuvaproggiksia varten sopii tähän.
Ellen Pompeo. Greyn Anatomian (2005 -) nimiroolin, Meredith Greyn näyttelijätär. Ellen Pompeo on paitsi kaunis ja mielestäni erittäin ihastuttava valinta rooliin myös raikas omalla omintakeisella tavallaan. Hänessä on luonnollista habitusta Ingrid Bergmanin henkeen (en nyt kuitenkaan oikeesti rinnasta näitä kahta toisiinsa!) ja yksi juttu josta erityisesti pidän on se, että Ellen lähti panostamaaan näyttelijättären uraansa vasta kolmekymppisenä ilman kunnollista koulutusta. Välillä on kiva saada muistutus, ettei tarvitse viisivuotiaasta asti omistaa koko elämäänsä tälle alalle voidakseen saavuttaa jotain.
Films. Opiskelualani, jota rakastan ja vihaan samanaikaisesti. Filmien ymmärtäminen vaatii todella laajaa yleissivistystä ja uskon, että alan opiskelemisesta ON hyötyä, mutta toisaalta arvokkaampaa kuin teorian hallitseminen ja tunteminen on se, mitä käytännössä osaat tehdä. On myös melkein turhaa pohdiskella, miksihän jossakin on taustalla punaiset verhot - todennäköisempää kuin alitajuntaan tarkoitetut vihjeet ja symbolit katsojalle on se, että kuvauspaikalla nyt sattui olemaan punaiset verhot valmiina.
George Clooney. Näyttelijä, josta äiti piti kun olin nuori (ylläri!) ja johon itse olen ihastunut vasta hiljattain. Suosittelen kaikille The Descendants elokuvaa, josta Clooney sai Oscar-ehdokkuudenkin. Erinomainen roolityö, koskettava, vakava ja herkkä elokuva. Ja vitsi ne silmät! Muistuttaa siitä, että kaikkea ei tarvitse kirjoittaa dialogiksi: lahjakkaat näyttelijät kertovat enemmän silmillään kuin koskaan voisi sanoiksi kirjoittaa.
Helsinki. Kukaan ei koskaan tiedä, missä Espoo sijaitsee, joten monesti lipsautan olevani Helsingistä. Se on sentään useimmille ulkomaalaisillekin tuttu nimi.
Isle of Wight. Kävin pyörähtämässä siellä äitini kanssa ja ehdinkin jo paikkaa aiemmassa merkinnässä hehkuttamaan. Todella viehättävä ja kaunis paikka, jossa vierailua voin suositella lämpimästi. Kunhan saan hankittua itselleni kameran aion mennä sinne päiväksi, ellen koko viikonlopuksi seikkailemaan ja kuvaamaan.
Joutilaisuus. Sinällään hyvä ja toisaaltaan tosi paha asia. Vapaa-aikaa on näin vähällä lähiopetusmäärällä liiankin kanssa, mutta tekemistä sinällään olisi paljonkin. On paljon luettavaa ja opittavaa ja voisin opiskella paljon laajemmin, kirjoittaa jo nyt omia käsikirjoituksia ja muuta, mutta joutilaisuuden tilaan vajoaa niin helposti. Oman päivittäisen aikataulun kehittäminen auttaa vähän... jos sitä oppisi noudattamaan.
Koti-ikävä. Iki-ihana seuralainen, kun on kaukana maailmalla. Joskus sitä on vaikea kestää ja haluaisi vaan viheltää pelin poikki ja palata kotiin. On hyvä muistaa, miksi maailmalle halusi lähteä ja luottaa siihen, että opiskelu ei jatku ikuisesti. Ja kotona ollessaan osaa arvostaa sitä niin eri tavalla, kun se ei ole itsestäänselvyys. Itselleni tärkeä juttu on olla melkein joka päivä Skypellä kotiinpäin yhteyksissä.
Lentokenttä. Lentokentistä on tullut tuttu ympäristö ja niillä toimimisesta rutiinia. Suomessa menen lentokentälle yleensä vasta viime hetkellä, Englannissa (jossa joudun kulkemaan julkisilla) hyvissä ajoin. Varaan mukaan lämpimät vaatteet (joillakin lentokentillä ja lentokoneissa on tosi kylmä), lukemista, musiikkia ja evästä. Vesipulloa varten pitää varata kolikoita mukaan, koska automaateista sen saa halvimmalla. Ostan aina juotavaa koneeseen, koska juominen helpottaa korviin tulevaa painetta nousussa ja laskussa. Muutenkin ehtii matkalla tulemaan jano.
Miun jalkani palelee helposti ja käytän lähes ympäri vuoden villasukkia. Villasukat pilkistävät kenkien sisältä lähes aina ja se näyttää vähän hassulta. Tätä torjumaan ostin itselleni alennuksesta Timberlandin Mukluk-kengät, ihanan lämpöiset töppöset, jotka imitoivat eskimoiden yksinkertaisia samannimisiä jalkineita.
Luulin, että tänään olisi ollut vähän vilpoisempi päivä, joten pistin nuo Muklukit jalkaan. Sitten huomasin, että sää olikin paljon arvaamani lämpimämpi. Hih.
