Päivää pahensi entisestään uuden passin hankkiminen. Huomasin nimittäin nykyisen passini vanhenevan 5. helmikuuta 2011. Eikös passin pidä olla vähintää 6kk voimassa matkan alkamisen jälkeen? Ehkä muuttoa ei luokiteltaisi ihan tavalliseksi lomamatkaksi... Kehittelin hetken kauhuskenaarioita miten Englannin viranomaiset pysäyttäisivät minut lentokentälle ja palauttaisivat takaisin Suomeen ja mitä ikinä. Onneksi uuden passin toimitusaika on kuitenkin vain viikko, joten ensi perjantaina minulla pitäisi olla elämäni ensimmäinen biopassi hallussani.
Passin hankkimisessa masentavaa oli tietty poliisilaitoksella perjantai-iltapäiväruuhkassa odottelu, mutta se varsinainen inhotusosuus oli valokuvan ottaminen. Passikuvathan eivät onnistu ikinä ja nykyään niissä on vielä sääntönä: ei saa hymyillä!
Edellistä passia hankkiessani joskus varhaisnuoruudessani isäni oli minulle vihainen, koska hymyilin passikuvassa. Neiti tiskin takana kuitenkin kertoi, ettei missään ole kielletty passikuvassa hymyilemistä, mutta nykyisen säännöksen mukaan passikuvassa ilmeen tulee olla neutraali. En pidä kuvista, joissa en hymyile.
Alkanutta syysmasennusta vastaan päätin taistella alkukesälla Vero Modan alennusrekistä bongaamallani suloisella sadetakilla (jollaisen hankkiminen oli ihan ykkösprioriteeteissani ennen Englantiin lähtemistä) ja toissakesänä ostetuilla ruusunpunaisilla Nokian Hai-kumppareilla. Nämä päällä ja harmaata, sateista taivasta vastaan jupistessani yritän muistaa vanhan sanonnan - Ei ole olemassa huonoa säätä, on vain vääränlaista pukeutumista.

Huomenna olisi edessä kodin siivoaminen ja matkalaukkujen pakkaamisen aloitus... Sadetakille ja kumppareille on laukusta löydyttävä tilaa, mutta ihana jättikokoinen violetti golf-sateenvarjoni joutuu kyllä jäämään Suomeen.
"Some people walk in the rain, others just get wet."
-Roger Miller
-Roger Miller
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti