Luentoja takana yksi viikko

Ensimmäinen varsinainen opiskeluviikko on nyt takana. Oppituntien määrällä meitä ei ainakaan liikaa rasiteta.

• Maanantaina on yksi luento aiheesta "tarina", leffakatselmus, illalla mahdollisesti vieraileva luennoitsija
• Tiistaina on yksi pitkä luento aiheesta "genre" sekä tunnin mittainen keskustelutilaisuus maanantaina näkemästämme elokuvsta
• Keskiviikkona on kaksituntinen luento aiheesta "kieli"
• Torstaina on kolmetuntinen luento aiheesta "käsikirjoittamisen rakenne"

Vapaa-aikaa on siis mielinmäärin - tosin jos uskollisesti lukee kaiken sen, mitä lukulistat määräävät, tulee lopullinen työmäärä ihan järkevänkokoiseksi paketiksi. Suomalaiseen "istu tunnilla ja opi" mentaliteettiin tämä massiivinen vapaa-ajan määrä ei oikein sovi. Enkä voi ottaa lisää kurssejakaan, toisin kuin suomalaisessa yliopistossa, sillä täällä yliopisto sitoutuu antamaan sinulle opetusta tasan sen verran, mistä lukukausimaksusi koostuu. Jos haluat opiskella enemmän tai laajemmin, tulee siitä maksaa ylimääräistä, ymmärtääkseni 250£/kurssi. Onnellisia olkoon suomalaisten yliopistojen opiskeluvapauden alla majailevat!

Yhden opetuskerran jälkeen on tietty vähän aikaista sanoa, mutta uskon opettajiemme olevan oikein erinomaisia tehtävässään. Tai sitten aihe on vaan niin kiintoisa, että kuka tahansa joka miulle siitä luennoi, olisi mielestäni hyvä luennoitsija.

Yksinäisen työn määrä kuitenkin tuntuu olevan melkoinen. Kaipaisin vähän enemmän yhdessä tekemistä ja hulluttelua - jonkinlaista heittäytymistä siihen, että seuraavat kolme vuotta me annetaan tarinamme ja itsemme toistemme armoille. Opiskelukaverini vaikuttavat kaikki mukavilta, mutta pääasiassa omissa oloissaan viihtyviltä tyypeiltä. Se on sääli, sillä miulle kelpaisi seura, kun täällä maailmalla yksin seikkailee.

Virallinen korvauspyyntö

Tapiolasta vastattiin. Pyysivät tekemään virallisen korvauspyynnön, ennen kuin lähettävät tarkempia ohjeita. Taidan siis mennä oma-alotteisesti käymään sen viulutohtorin luona hankkimassa tiedot viuluni arvosta ja mahdollisista korvauskustannuksista. Ja tietysti otan näiden asioiden tiedustelusta mahdollisesti koituvista kuluista kuitit talteen ja pistän myös ne vakuutusyhtiölle. Kuolinpesän hoitaja, jolta tuon viulun aikanaan ostin sanoi viulun arvoksi arvioidun 700€ (maksoin 500) - sinällään ihan kiinnostavaa saada tietää, miten paljon miuta aikanaan huijattiin.

Väkivalta

Ylläolevan tilaston mukaan Southampton on melkolailla vaarallisempi kaupunki elää, kuin keskiverto paikka jossain päin Englantia, mutta luultavasti kuitenkin huomattavasti turvallisempi kuin suuri pääkaupunki - tai vaikka Liverpool, josta monet täällä sanovat: "Siellä pitää pelätä puukotusta jatkuvasti". Ensimmäisen viikkomme aikana meille toistuvasti sanottiin kaikissa infoissa, että olkaa varovaisia, älkää kulkeko yksin, älkää kävelkö puistoissa pimeän jälkeen ja pitäkää huolta kaverista. Kuten missä tahansa paikassa, jossa on muita ihmisiä läsnä, voi täälläkin joutua kohtaamaan jotain kamalaa. Asuntolaamme lähellä olevan sillan lempinimi rape bridge kertoo omasta puolestaan karua tarinaa - onneksi enemmän meidän peloistamme, kuin todellisuudesta, sillä sillalla ei ole koskaan lempinimestä huolimatta raiskattu ketään. Ja siltakin on kätevästi kunnostuksen vuoksi suljettu joulukuuhun saakka.

Yksin liikkumisen välttäminen tuntuu paikallisille nuorille olevan hyvin luontevaa ja ymmärrän kyllä hyvin miksi. Omalla kurssillani on eräs nuori mies, joka tarvitsee yliopiston tarjoamaa avustajaa opiskellakseen. Hänen toinen silmänsä on ilmeisesti sokeutunut tai ainakin näkörajoitteinen ja hän käyttää välillä silmälappua. Tänään luennolla katseeni harhaili vähän väliä nuorukaisen takaraivossa olevaan leveään hiuksettomaan arpeen. Käsitykseni mukaan hän meni väliin johonkin tappeluun häviäjää puolustaakseen ja joutui itse vakavasti pahoinpidellyksi. Avustajan kanssa opiskelu yliopistossa on mahdollista.

Olen siis ottanut varoitukset vakavasti ja jätin eräänä iltana lähtemättä ulos, sillä en halunnut lähteä kävelemään yksin kohti keskustaa. Hyvin valaistulla lähikaduilla olen käynyt iltaisin muutaman kerran kävelyllä, mutta silloinkin tarkkaillut jatkuvasti ympäristöäni tavalla, johon en suomalaiseen nukkumalähiöön tuudittautuneena ole pienimmissäkään määrin tottunut.

Harkitessani siis yliopiston tarjoamia liikuntalajeja itsepuolustus nousi yllättäen aika korkealle kiinnostavien harrastusten listassa. Kävin tänään ensimmäisellä tunnilla Wing Chun Kung Fussa, jota yliopistolla treenataan kahdesti viikossa. Harjoituksissa eräs pidempään treenannut tyttö sanoi: "Kun pojat meinaaavat olla herrasmiehiä ja alkavat pehmoilemaan liikaa treenatessa, sanon heille, että valitettavasti kaikki miehet eivät ole yhtä mukavia kuin he, joten antakaa nyt kunnolla vastusta." Onnistuin ensimmäisen tuntini aikana tekemään yhden niin tyylipuhtaan iskun, että se meni läpi opettajamme puolustuksesta ja osuin häntä suoraan leukaan - hän vain kehui, miten hieno isku se oli kun minä olin aivan järkyttynyt, että olin juuri lyönyt jotakuta. En edes kuvittele, että kamppailulajin aloittaminen tarkoittaisi sitä, että vastaisuudessa uskallan heittää varovaisuuden romukoppaan, mutta toivon, että kamppailulajin harrastaminen toisi sen verran turvallisuuden tunnetta, etten pelkäisi kävellä iltaisin hyvinvalaistuilla kaduilla. Ja tietysti ihan puhtaan fyysinen ulottuvuus - liikunta tuo mielihyvää. Treeneistä ei onneksi tarvitse kävellä yksin illalla takaisin - opiskelija-asuntolaelämisen hyviä puolia, yhteinen kotimatka erään toisen harrastajan kanssa.

Asuntolamme pyykkitupa

WTF IS THIS? (Vapaasti käännettynä: Mitä *ttua!?)

Kansainvälisellä viikolla meiltä kysyttiin, mitkä ovat vaikutelmamme Englannista tähän asti. Mie sanoin, että epäsiisteys. Roskia on kaikkialla, eikä nuoret vaivaudu yleisen siisteyden eteen pennin vertaa. Ranskalaiset taas sanoivat, että heidän mielestään täällä on siistiä. No en nyt tiedä. Ainakaan sen jälkeen kun kävin meidän pyykkituvassa.

En oikeasti voinut muuta kuin nauraa.

Onko tää edes mahdollista!? Vannon, että edellisenä iltana pestessä omia pyykkejäni se oli vielä täysin siisti! Hahahahahhahahahahhaha! Hyvä lapset, edes muutama teistä on oppinut, että kuivausrummun suodatin pitää tyhjentää käytön jälkeen, vielä kun oppisitte laittamaan ne möhnät ja loputkin roskanne roskikseen, niin hyvin menee! Jotta onnea vaan korkeakoulutetulle englantilaiselle tulevaisuudelle!

AHAHHAHAHAHAHHAHAHAHAHAA!

(Okei, tuo ylläoleva oli nyt vähän liikaa.)

Kiinalaiset kämppikset

Tänään bulgarialainen kämppäkaverini, samanikäinen tyttö kuin minäkin, tuhahti miulle että "ne tekevät sen varmaan tahallaan".

Häh? Minkä? Ketkä?

No kiinalaiset. Ensimmäisen kerran yhteiseen keittiöön mennessäni keittiössä leijaili sankka harmaa savu, kun kiinalainen tyttö teki kokkauksiaan, eikä viitsinyt käyttää keittiön tuuletinta. Samalla kerralla havaitsin, että tyttö näppärästi käytti vedenkeitintä kaalinsa keittämiseen. Pesin sen vedenkeittimen pienellä kiukulla hänen katsellessaan. Pari kertaa keittiössä käydessäni olen huomannut, että levyt ovat olleet (koko yön?) päällä. Onneksi mitään ei ollut syttynyt palamaan. Kierrätyssankoon toinen tyttö heitti viikon ajan kaikki jätteensä, kunnes totesin, että "kai huomasit tämän olevan vain kierrätykseen?". Recycling lukee aika isoilla kirjaimilla sen saavin kannessa, eli ilmeisesti kyseinen sana ei kuulunut sanavarastoon, kun ei aiemmin tullut ymmärrettyä. Likaisia astioita toinen kahdesta kiinalaistytöstä on säilyttänyt omassa wokkipannussaan, mutta nuo likaiset astiat ovat puhdistuneet kuitenkin aina alle 24 tunnin aikana, joten en ole asiasta välittänyt. Paitsi nostanut sen wokkipannun pois levyltä, ettei vahingossa kärähdä ne muovikipot myrkylliseksi savuksi.

Pääasiassa keittiössä on kuitenkin ollut siistiä. Tänään sain tietää syyn: ikätoverini ei siedä likaisia yhteisiä tiloja. Ihanaa. Hän on siis siivonnut kahden kiinalaistytön jälkiä tähän asti. Vähemmän ihanaa.

Kamelin selän katkaisi uunissa ilman uunivuokaa grillattu rasvainen ruoka, joka oli kovaa vauhtia jämähtämässä uuniin kiinni. Ällöttävä näky.

Kuva täältä.

Kävimme hakemassa kiinalaistytöt keittiöön, joista kumpikaan ei yllättäen ollut tehnyt grillissä mitään, mutta luulen, että kyseessä oli vain se, että kumpikaan ei ymmärtänyt, mitä me yritimme heille sanoa. Kielimuurista huolimatta selitimme heille, että tästä eteenpäin jäljet pitää siivota, astiat pestä käytön jälkeen ja uunissa ei laiteta mitään ilman uunivuokaa. Ja että kasviksia ei saa keittää vedenkeittimessä. Siivosimme bulgarialaistytön kanssa siis koko keittiön ja toivoimme, että ehkä tämä tästä.

Kunnes sitten tulin laittamaan alkuillasta omaa ruokaani ja keittiössä leijaili taas sankka savu (tuuletin oli pistetty juuri päälle, ennen kuin tulin sisälle - edistystä?). Jäljet oli siivottu kohtuuhyvin kun tulin uudemman kerran keittiöön takaisin. Ihmettelin vain päällä ollutta uunigrilliämme ja kysyinkin, että laittaako kiinalainen tyttö jotain ruokaa siellä? "Yes," oli vastaus, kerroin tytölle, että uunigrillin luukun pitää olla vähän auki grillattaessa ja tyttö lähti pois keittiöstä.

Aloin ihmettelemään uutta palaneen hajua, vilkaisin grilliin ja mitäs löytyi?

Huonosti pesty uunivuoka tyhjänä grillautumassa.

Yllättäen hain tytön takaisin keittiöön, sanoin, että hän ei tainnut sittenkään olla tekemässä ruokaa siellä grillissä ja pyysin häntä pesemään nyt palaneen vuoan. Tyttö vähän pesi vuokaa, mutta nyt se mitä siihen oli jäänytkään oli palanut jo lopullisesti kiinni. Yritin nimittäin. Pesin ja hinkkasin ja hioin, mutta pilalle palanut on. Useimpiin esittämiini kysymyksiin, mukaan lukien "ymmärrätkö mitään mitä sanon sinulla?" vastattiin "okay". Lopulta taisin saada tytölle kuitenkin perille, että hänen pitää mennä asuntolamme vastaanottoon ja kysyä, mistä hän voi ostaa uuden uunivuoan. Minähän en sitä maksa, että hän ei viitsi edes yrittää lukea keittiön käyttöohjeita tai ilmeisesti ole koskaan ottanut mitään vastuuta minkäänlaisesta ruuanlaitosta. Vai kuinka monelle tulee mieleen kuivata likaista uunivuokaa grillissä tai jättää huonosti pestyä wokkipannua tulikuumalle levylle?

Legendat kiinalaisista uusavuttomista opiskelijoista opiskelija-asunnoissa eivät osoittautuneet omalla kohdallani urbaanilegendaksi.

Viulutohtori, pelastakaa soitinparkani!

Ostin viulun 18-vuotislahjaksi itselleni ja aloin harrastamaan viulunsoittoa ystäväni opetuksessa. Toin tuon kauniin, 1900-luvun alussa käsintehdyn viuluni mukanani Englantiin, sillä tiesin, että minun täytyy jatkaa soittamista näiden kolmen vuoden aikana tai tulisin unohtamaan kaiken oppimani.

Tänään otin ensimmäistä kertaa viuluni esille ja hetken soitettuani aloin ihmettelemään, miksi ihana instrumenttini resonoi ja särisee. Karmea totuus valkeni muutaman minuutin ihmettelyn jälkeen. Joko lentomatkustus tai huoneen jatkuvat lämpötilavaihtelut ovat olleet sille liikaa. Liimasauma viulun reunakohdassa on haljennut.

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ, rakas ihana surusointuinen mustalaisviuluni! (kuten joku kokeneempi viulisti soitintani kerran kutsui)

Suomen kotivakuutuksemme kattaa matkatavaravahingot 150€ omavastuulla. Tarkistin ennen tänne muuttoa, että Tapiolan vakuutukset ovat vielä ainakin vuodenvaihteeseen saakka kohdallani voimassa, jotta saan muuttaa tänne rauhassa. Tapiolaan lähtikin heti viestiä, että mikäs nyt eteen. Eräs brittiystävä googlasi paikallisen viulutohtorin kotisivut minulle, jotta voin viedä poloisen soittimeni mahdollisimman pian kuulemaan tuomionsa.

Olen kuitenkin aika hyvillä mielin. Tuo instumentti on tuonut miulle niin paljon iloa, että vaikka se nyt ilmoittaisikin särkyneensä lopullisesti, olen silti sille ikuisesti kiitollinen kaikesta, mitä olemme kokeneet yhdessä. Viulunsoiton oppiminen oli kauan miulle saavuttamaton haave, kunnes uskalsin ryhtyä onnettomaksi aloittelijaksi ja edetä hitaasti epävarmasta aloittelijan pitämästä särinästä ja vinkunasta kohti oikeaa musiikkia. Pidän teidät ajantasalla!

Ja vinkki: jos muutat, hanki vakuutus ilman omavastuuta. Aijaijai.

Freshers' flu

Olisihan tämä pitänyt arvata. Parituhatta 0piskelijaa ahdettuna samaan paikkaan ympäri Englantia, Eurooppaa ja Aasiaa, nämä melkein lämpimänä pysyvät asunnot ja ripaus sadetta yhtenä päivänä ja saan flunssan. Sillä on ihan oma lempinimensäkin, Freshers' flu. Ainahan kaikki tulee kipeäksi, kun ihmisiä ahdetaan samoille suljetuille käytäville.

Ikea! Rakkautta skandinaaville!
Kuva nappaistu viime viikolla ostaessamme keittiötarvikkeita.

Tänään ohjelmassa on huoneen sisustusta ja ruuanlaittoa. Haluan jotain hyvää ja terveellistä ja ihanaa. Toivottavasti kokkaustaitoni riittävät moiseen suoritukseen, edellinen kokkailuni ei onnistunut makumaailmaltaan niin hyvin kuin olisin toivonut. Ensimmäisenä suunta kulkee aamiaisen jälkeen siis Ikeaan, sieltä ruokakauppaan, sitten apteekkin hakemaan särkylääkettä ja nenäliinoja ja lopulta takaisin tänne asuntolalle, jossa aion ruuanlaiton jälkeen sisustella huonettani kaikessa rauhassa ja lopulta ryhtyä villavilttiin kääriytyneenä perienglantilaiseen ajanviettoon, teenjuontiin. Snif.

Tietoisku

Jotain brittiläisen rakentamisen tasosta kertoo, että nämä asuntolarakennukset on rakennettu 90-luvulla.

• Kokolattiamatot ovat edelleen muotia
• Lavuaareissa hanoja on kaksi - kylmä ja kuuma. Keittiössä vesi tulee yhdestä putkesta, mutta lämpötila väännetään kahdesta kahvasta.
• Huoneen lämpötila heittelee luultavasti n. 5-8 celsiusasteella jatkuvasti. (Onneksi on untuvapeitto!)
• Seinät tai ikkunat eivät eristä ulkoa tulevia ääniä nimeksikään.

Varustaudun kohta joko paintball- tai vesipyssyllä ja alan tähtäilemään pikkuisesta ikkunastani niitä opiskelijayksilöitä, jotka kokevat asiakseen huutaa ja mölytä hiljaisuuden alkamisen jälkeen. Siis ihan vain MÖLISTÄ, uliuliuliuliööööoooouuuaaaeee!! eikä edes mitään normaalia keskustelua! Perhana. Joku aamu menen antamaan epävireisen viulukonserton noiden mölyapinoiden käytäville.

Viikon aikana kuvattua

Asuntolan vieressä tehdään nyt tietöitä. Tämä kulkureitti on käytössä enää muutaman päivän, sitten pitää kiertää pidempää kautta yliopistolle.

Kansainvälisten opiskelijoiden henkilöllisyys ja koulutodistukset tarkistettiin jossain vähän hienommassa kokoustilassa.

Englantilainen erikoisuus? Postikatalogimyymälä heti Ikean vieressä!

Ilmeisesti joka lauantaina Southamptonin ostoskatu muuttuu markkinatoriksi. Ainakin toivon niin, oli kaikkea tosi ihanaa myynnissä, kuten pientilojen juustoja! Väkeä oli paljon enemmän paikalla, kuin kuva antaa ymmärtää.

Tulevan kolmen vuoden tukikohtani, yliopistomme kirjasto!

Joka edellisen WC-remontin yhteydessä olisi voinut hankkia fiksummat hanat...

Kirjaston edusta on loistava paikka todeta, että isoon kompleksiin mahtuu paljon opiskelijoita.

Punapaitaiset opiskelijatoverit ovat pitäneet meistä SSU:hun ensikertaa eksyvistä ihmisistä hyvää huolta. Opettaja vastaa jostakin ja puhui jotakin, en muista enää mitä.

Päivä #1 - elokuvakäsikirjoittajat kohtaavat

Tänään tapasin ensimmäistä kertaa muiden käsikirjoittajaopiskelijoiden kanssa. Nuoriahan ne muut ovat kuin mitkä, itseäni vanhempia taitaa olla yksi britti ja tämä aiemmin mainitsemani suomalainen vaihto-opiskelija (joka lähteekin kotiin jo ensimmäisen periodin jälkeen, eli heti tammikuussa). Ulkkareita on lisäkseni yksi ja puoli - romanialainen ja puoli-irlantilainen.

Keskustelu ei oikein meinannut millään pysyä asiassa (eli kurssin käytännön suorittamisessa ja aikatauluissa) kun heti oltiin vaeltamassa syvällisiin elokuva-analyyseihin ja sen sellaisiin. Kurssivastaavamme vaikutti asiansa osaavalta, innostuneelta ja omistautuneelta ihmiseltä. Oli lukkariin laittanut erikseen aikaa pubissa roikkumiselle, jotta tutustuisimme ja tuli itsekin mukaan :D

Mene ja tiedä. Jos pääsen yli siitä, että yks kaks olenkin ryhmän vanhimpia enkä nuorimpia jäseniä (kuten olen tottunut) voin saada tästä todella paljon irti.

Päivän paras lainaus tuli kurssivastaavan suusta:

"You'd be like Dumbledore!"

Viittaus liittyi siihen, että kuvittelemme koulutuksen tekevän meistä jollain lailla viisaampia, vaikka todennäköisesti kolmen vuoden opiskelujen jälkeen tajuamme vain paremmin, miten hukassa oikeastaan tässä suuressa jutussa olemme.

Mutta hyvältä tuntuu tänään.

"Tarvitsemme siipiä. Ne näyttävät meille mielikuvituksemme
äärettömät horisontit, kuljettavat meidät kaukaisille seuduille
ja kannattelevat meitä kohti unelmiamme. Siipien ansiosta pääsemme
toisten ihmisten juurille ja pystymme oppimaan heiltä."

Paulo Coelho: Voittaja on yksin