Edellinen blogini Tyttö Tukholmassa kertoi ajastani aupairina ruotsalaisessa kolmilapsisessa perheessä Tukholman liepeillä. Ruotsiin lähteminen oli ylioppilaaksi valmistumista seuraavana uutenavuotena iskenyt päähänpisto, jonka toteutumiseen minulla kului aikaa n. 2,5 kuukautta. Lähdin aupairiksi maahan, jonka kieltä olen aina rakastanut - olisin mielummin lukenut kolmannella luokalla koulussa ruotsia kuin englantia, mutta taisin olla koko kotikaupunkini ainut lapsi, joka olisi ruotsia halunnut päästä opiskelemaan - ja viihdyin siellä. Suorastaan rakastuin Tukholmaan ja jollakin lailla uskon sen kaupungin olevan minulle enemmän kotikaupunki kuin mikään toinen paikka, missä vielä olen käynyt. Haaveilen joskus vielä muuttavani sinne. Tai ainakin käyväni siellä paljon useammin, kuin mitä tähän asti olen voinut käydä.
Blogi ei kerro, miten viimeinen kuukauteni Tukholmassa sujui (kiitos kysymästä oikein hyvin), eikä mikä seurasi sieltä lähtemistä. Tarina jatkuu tässä blogissa.
Aupair-aikanani kävin puualan artesaanikoulutuksen pääsykokeissa Suomessa, mutta jostain minusta kumpusi halu tehdä jotain sellaista, josta olin uskaltanut haaveilla vuosia aiemmin, mutta josta olin realistisuuden puuskassani päättänyt luopua. Olin haaveillut yliopistotutkinnosta ulkomailla. Keväällä 2009 olin ajatuksen kanssa auttamattomasti myöhässä, mutta ainahan tulisi seuraava vuosi ja sitä seuraavaa vuotta ajatellen päätin hakea kansanopistoon. Ja ehkä vähän sillä, että halusin Plan B:n, jos olin taas mokannut artesaanipääsykokeissa - kun en kerta ollut seppä syntyessäni...
Minut hyväksyttiin puualan artesaaniopintoihin, mutta päädyin ihan viime hetkillä kauhean stressaamisen jälkeen hylkäämään puukon, höylän ja vasaran ja vastaanotin paikan kansanopistossa. Totesin silloin, että kolmas kerta toden sanoo artesaaniopintojen kanssa, jos sinne ihan oikeasti haluan. Nyt oli vasta toinen kierros menossa ja harhailu sai minun puolestani vielä jatkua.
Työväen Akatemia on omaa kotiani lähellä oleva kansanopisto keskellä Espoota sijaitsevassa Kauniaisten kaupungissa. Syksyllä 2009 oli alkamassa ensimmäinen vuosi uutena tarjottavaa kirjoittajakoulutuslinjaa. Mikäs sen mukavampaa kuin olla koemarsuna taiteen ja avoimen yliopistokoulutuksen nimissä ja maksaa siitä puolisen sataa viikossa. Pääasiallinen houkutin taisi kuitenkin olla Akatemian kotisivuilla mainostettu mahdollisuus päästä opiskelijavaihtoon Oxfordiin - sekä minun mielessäni ollut suunnitelma näin tarkkailla olisiko minusta korkeakouluopiskelijaksi, kun olin jo vuosia uskonut hakevani ammattikouluun ja suhtautunut niskojani nakellen teoreettiseen kirjaviisauteen.
Työväen Akatemian kirjallisessa hakemuksessa tavoitteikseni kirjasin muistaakseni seuraavaa:
- Haluan selvittää, onko minusta korkeakouluopiskelijaksi.
- Haluan opiskella englanninkielellä, jotta tiedän, pärjäisinkö korkeakouluopinnoissa ulkomailla.
- Haluan tehdä työni hyvin, jotta joku opettajistani voi kirjoittaa minulle ulkomaisten yliopistojen hakemuksissaan vaatiman suosituskirjeen niin, että kehtaan siitä olla ylpeä.
(Vaikka suoritin lukioni ihan hyvin arvosanoin, en todellakaan keksinyt ketään lukio-opettajaa, jolta olisin halunnut suosituskirjettä pyytää.)
Päädyin siis Akatemiaan ja edelleen kahden viikon opiskelijavaihtoon Oxfordiin ja EU-rahotteiselle teatterireissulle Nizzaan. Kirjoittajalinjalla opiskelu vahvisti joskus taidelukion alkuaikoina mielessäni ollutta haavetta hakea töihin elokuva-alalle ja kirkastui Dramaturgian perusteet kurssin jälkeen haluksi kertoa tarinoita - tulla käsikirjoittajaksi. Viimeistään saatuani Mikko Myllylahden opettajakseni Elokuvakäsikirjoittaminen ja Työnäyte kursseilla, tiesin, että tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Niin kirkkaasti, että pelkäsin hölmön hymyni tunneilla johtavan siihen, että minua piikiteltäisiin pian ihastumisesta. Kyse oli kumminkin ihan vain siitä, että olin aivan järkyttävän onnellinen, kun tuntui, että vihdoin löytyi se juttu, joka tuntuu oikealta. Se on aika hyvä tunne sellaiselle, jota ovat pelotelleet kolmekymppiset yliopisto-opiskelijakaverit huokailuillaan "Ehkä sitä kohta voisi päättää, mitä oikeasti haluaisi tehdä."
Määrätietoinen tavoitteeni kansanopistossa oli tähdätä aloittamaan yliopisto-opiskelu Skotlannissa elokuva-alan yliopistokoulutuksessa. Ihan sinne nyt en olekaan päätymässä, mutta melkein.
Syyskuusta alkaen edessä on kolme vuotta kestävät yliopisto-opinnot Southampton Solent Universityssa Englannissa BA (Hons) Screenwriting koulutusohjelmassa, joka on Britteinsaarten ainoa undergraduate-koulutusohjelma pelkästä elokuva/tv-käsikirjoittamisesta, tai näin ne ainakin kotisivuillaan väittävät. Southampton Solent University on nuori yliopisto (yliopisto vuodesta 2005 alkaen), mutta yliopiston tausta menee kyllä kunnioitettavan matkaa taaksepäin - alkuperäinen opinahjo oli yksityinen School of Art, perustettu vuonna 1856. Toisaalta ei pitäisi turhaan hihkua riemusta, vaikka vanhoihin vuosikertomuksiin on ehtinyt kertyä useamman vuosikymmenen pöly - käsikirjoittajalinja hohtaa edelleen uutuuttaan, ensimmäinen vuosikurssi aloitti käsittääkseni syksyllä 2006 tjsp. Tää kokeilullinen kouluttaminen on tullut jo tutuksi viime vuonna, eikä se miuta itseasiassa suuremmin haitannut.
No niin, siinä tiivistettynä, mitä tämän ja edellisen blogin välillä oikein on tapahtunut. Yliopisto alkaa ulkomaalaisille opiskelijoille 15. syyskuuta, lentoni Englantiin on 14. päivä. Alle kolme viikkoa aikaa lähtöön.
Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että vähän jo jännittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti