"Thank you, my love" eli kuinka palasin takaisin

Reilu vuosi edellisen merkintäni jälkeen olen takaisin Southamptonissa. Mennyt vuosi Suomessa oli kaikin tavoin tapahtumarikas, tunteikas, ihana ja uuvuttava. Opinnot Aallon ELOssa ovat olleet juuri niin haastavia, raskaita ja antoisia, kuin toivoinkin. Mitä nyt hetkittäin kaipasin aikaa mennä kirjastoon vain lukemaan jotain elokuvaan tai mihin tahansa liittyvää opusta ja nauttia kiireettömyydestä. ELOssa opiskelun ohella kun oli muitakin juttuja mielessä... Kevätlukukaudella iltatyöt Finnkinossa ja sitä ennen kesällä 2012 sattuneesta vakavasta liikenneonnettomuudesta toipuminen. Mopoilija törmäsi minuun aika huikeaa vauhtia ja lensin pyörän selästä asfalttiin. Luita murtui, monta, ja sairaalassa vierähti niiden takia puoli kesää. Mitään pahempaa ei kuitenkaan sattunut, joten kaikki hyvin! Viime kesä ja sitä seurannut vuosi on kaikkiaan ollut yksi elämäni parhaista.

Sairaalassa juhlissa elokuussa 2013, jotka järjestin ystävieni avulla.
Kuvan ottanut Erik Nordblad.

Mutta aloitetaanpas nyt ihan alusta. Lyhyesti.

Toisena lukuvuotenani perustin yhdessä kolmannen vuosikurssin filmilinjan opiskelijan kanssa elokuvakerhon. Aluksi kerho otti tuulta alleen ja lähdimme toteuttamaan kahta lyhytelokuvaa. Molempien lyhytelokuvien tuotannot venyivät ja venyivät ihmisten tajutessa olevansa kiireisiä varsinaisten yliopistohommiensa kanssa. Saimme lopulta hetken mielijohteesta toteutetun Filamentin kasaan Bridport Film Festivalin adaptaatiolyhytelokuvakilpailua varten, jossa se sijoittuikin festivaalilla lopulta esitettyyn kilpailusarjaan.

Filament ja sen toteuttaminen kilpailua varten oli, rehellisesti myönnettynä, tekosyy saada olla lähellä jotakuta, josta pidin.

Muutama merkintä aiemmin kerroin täällä Titanicin pohjapiirroksesta, joka oli Titanicin 100-vuotismuistopäivän aikoihin piirretty yliopistomme edessä olevaan puistoon, 1:1 mittakaavassa.

Joten koska:

Niin tietysti mekin:

Huhtikuussa 2012. Joku ohikulkenut vanhempi nainen
näki hänet kuvaamassa minua tuossa poseeraamassa
ja huomautti: "Let me take the pic, he can be your Jack!"

Alettiin virallisesti seurustelemaan vasta kesällä, sen jälkeen kun ELOlle pääsemiseni oli jo vahvistunut ja olin takaisin Suomessa. Itseasiassa seurustelumme alkoi sinä aikana, kun olin sairaalassa toipumassa siitä mopopojan 50-60 kilometriä tunnissa lähentely-yrityksestä...

Mennyt vuosi etäseurustelua on kulunut aktiivisen matkailun, melkein jokailtaisten Skype-keskustelujen ja kymmenien postissa kulkeneiden kirjeiden ääressä. Ja nyt minä olen täällä. En vain meidän takia, vaan koska osaan nyt arvostaa täällä saamaani opetusta ja oppia aivan eri tavalla kuin ennen. Haluan saada tämän aloittamani tutkinnon elokuvakäsikirjoittamisesta valmiiksi ja tuntui, että jos en sitä nyt tule suorittamaan, jää tämä kappale elämää kesken. Vihaan sitä kun tuntuu, etteivät asiat saavu luonnolliseen päätepisteeseen, pienemmissäkin asioissa, kuin ammattiin valmistuminen. Lähtiessäni Southamptonista toukokuussa 2012 toisen lukuvuoden lopussa uskoin vakaasti, että olisin tulossa tänne takaisin. Ja niin tulinkin, tässä meni vain noin vuosi pidempään kuin silloin kuvittelin. Eli vielä lukuvuoden ajan koitan ilahduttaa kaikilla näillä hullutuksilla, mitä saarivaltiossa ja yliopistoelämässä ulkomailla vastaan tulee.

Kuten sillä, miten vaikeaa on löytää kuivattuja luumuja kaupasta.