'Just Say I Do' - ensimmäinen kuvauspäivä

14 tunnin kuvauspäivä. Olisi mennyt nopeammin, jos meillä olisi ollut enemmän valoja käytettävissä, mutta ihmeellisen hyvin ne pojat saivat aamunvalon luotua kohtaukseen, joka kuvattiin jo pimeän tultua.

Tosi hieno päivä. Kolme kuvauspäivää jäljellä. Mennään muuten King's Crossin rautatieasemalle kuvaamaan Lontoon kuvauspäivänämme. Pienelle potteristille sisälläni tämä on tietenkin kamalan hauska juttu.

Mitä lyhytelokuvaseuralle kuuluu?

Kuukausi sitten aloitettiin se lyhytelokuvaseura yliopistollamme. Olen tunnollisesti vetänyt sitä varapuheenjohtajan tittelini painostamana... Ja olen kyllä nauttinut valtaisasti joka hetkestä.

Lyhytelokuvaseuran ajatus oli siis, että valitsemme yhdessä teeman, jonka pohjalta seuran käsikirjoittamisesta innostuneet ihmiset kirjoittavat viiden sivun mittaisen lyhytelokuvakäsikirjoituksen. Tämän jälkeen aloitettiin kahdeksan viikon mittainen urakka saada valitut käsikirjoitukset paperilta filmille (tai siis muistikortille) ja valmiiseen muotoon.

Aikataulumme on siis seuraavanlainen:

1. Käsikirjoitusten esittely ja valinta, tuotantoryhmän muodostaminen
2. Tuotannon taustatyö
3. Koekuvaukset, kuvauspaikkojen lukkoon lyönti
4. Filmaus, 1. viikko
5. Filmaus, 2. viikko
6. Filmaus, extra viikko
7. Editointi
8. Tuotannon viimeistely

Ei mitenkään mahdoton aikataulu, mutta yllätys yllätys, kaikki heittäytyivät vähän laiskaksi alkupäästä ja nyt lopussa kaikki ovat liian kiireisiä tai eivät pystykään viimeistelmään elokuvaansa sovitussa ajassa. Joka tapauksessa, lyhytelokuvia on syntymässä ja vaikka ne olisikin valmiita vasta tammikuussa, olen aika iloisesti yllättynyt. Ja tammikuussa seuraan toivottavasti liittyy uusia ihmisiä.

Yksi tuotantoon valittu käsikirjoitus on minun kirjoittamani. Sovittu ensimmäinen teema oli ihmissuhteet, joten kirjoitin lyhyen romanttisen komedian. Meidän tuotantoryhmän kuvaukset alkavat ylihuomenna. Jos sitä sinne jaksaisi ottaa sen kameran vihdoin mukaan. Ja lyhytelokuva lähtee toivottavasti sitten kiertämään festivaalikilpailuja...

No mutta! Ei siitä enempää. Takaisin lyhytelokuvaseuraamme. Aloitamme jokaisen tapaamisen katsomalla kaksi lyhytelokuvaa Youtubesta tai Vimeosta. Tämä tällä viikolla seurassa näyttämäni animaatio on niin kaunis, että haluan jakaa sen teidän kanssanne.

Stipendi yliopistolta

Hyvät Englannissa opiskelevat toverini tai tänne (taikka ylipäätänsä minnekään yliopistoon) haikailevat ihmiset.

Kun olin lähdössä Englantiin reilu vuosi sitten eräs hyvä ystäväni tiukkasi minulta, että olenko hakenut apurahoja tai stipendejä mistään. Vaatimattomana sanoin, että mistä minä mitään apurahoja tai stipendejä hakisin ja ettei minulla ole niihin riittäviä edellytyksiä. Kummempia apurahoja en ole siis hakenutkaan... Paitsi että Englannissa kaikki lukukausimaksulainaa ottavat opiskelijat ovat oikeutettuja stipendiin perheen taloudellisesta tilanteesta riippuen.

Lukukausimaksulainaa varten täyttämilläni kaavakkeilla ja myöhemmin postissa saamallani lisäselvityskaavakkeella olen nyt siis oikeutettu vuosittain £750,00 stipendiin yliopistoltani. Koska asiasta ei ollut kuulunut mitään kaavakkeen palautettuani unohdin tämän ihan tyystin ja muistin vasta kuukausi sitten kysyä yliopistoni taloushallinnosta, että mahdankohan olla oikeutettu stipendiin vai en ja että ehkä palautin kaavakkeen myöhässä, kun mitään ei ole kuulunut. Ystävällisesti puolestani tilanne selvitettiin ja saan nyt muutaman viikon sisällä viime vuoden stipendin ja tämän 2011-2012 lukuvuoden stipendin helmi- ja toukokuussa. Yllättävän rahallisen avustuksen taidan laittaa suoraan opintolainojeni lyhentämiseen, vaikka toki olen kuullut kaikenmoisia Nuorena kuuluu elää ja seikkailla, lähde matkalle maailmaan! kehoituksia, kun tunnollisesta lainanmaksusta opiskelijan tuloilla on tullut puhe...

Kannattaa ehdottomasti tarkistaa yliopistoltaan, sattuuko olemaan oikeutettu stipendeihin.

Minun valtakuntani

En ole tänä vuonna jaksanut kantaa kameraa mukanani, joten kuvapäivitykset ovat jääneet tosi pahasti tappiolle. Nyt kuitenkin päätin ottaa vihdoin valokuvia huoneestani - tai siitä, miten tästä huoneesta on tullut miun paikkani. On kyllä tosi kivaa kun niinä hetkinä jolloin syksy alkaa masentamaan tai muuten tuntuu rankalta olla täällä, tässä huoneessa miun on hyvä olla. Ja se hyvä olo tulee ihan pienistä asioista, Muumilakanoista, kivasta lampusta ja vaaleanlilasta nuottitelineestä.

Small talkista ja sen turhuudesta

Haluaisin jakaa teidän kanssanne erään äärimmäisen opettavaisen artikkelin. Se on julkaistu alunperin HelsinkiTimes-lehdessä, eli Suomen englanninkielisessä uutislehdessä. Artikkelin voi lukea täältä.

Lyhykäisyydessään artikkelissa ihastellaan sitä, miten suomalaiseen kulttuuriin ei tyhjänpäiväinen jutustelu "small talk" kuulu. Kun suomalainen kysyy, miten voit, hän ei odota vastaukseksi Fine, how are you? tyylisiä lausahduksia, joissa ei oikeastaan kerrota, eikä kysytä yhtään mitään. Onhan se myös hassua, miten monesti ulkomaalaiset ja joskus suomalaisetkin hämmentyvät siitä, miten sulkeutuneet suomalaiset paljastavatkin paljon kuulumisistaan ja voinnistaan jos tuon kysymyksen heille menee esittämään. Onkin taitolaji olla olematta masentava (Voi kuinka elämäni on nyt kamalaa, ja kotona on hirveää ja hirveästi töitä ja ruokakaan ei maita, ja EU ja perussuomalaiset ja tähtien asento...) mutta kuitenkin kertoa jotain siitä, miten elämässä tosissaan menee.

Annoin juuri ystäväni kuulla kunniansa, kun hän aloitti kanssani tällaisen tyhjänpäiväisen small talkin. Ymmärrän, että small talk on hyvä juttu - sillä kevennetään tuntemattomien ihmisten kanssa ilmapiiriä ja siirrytään tervehdyksestä ehkä johonkin oikeaan asiaan - mutta ystävien kesken se on minusta turhauttavaa ja jopa vähän loukkaavaakin. Jos toisella ei ole sen kummempaa sanottavaa kuin moi ja joo hyvin menee, niin... En minä tiedä. Minusta se on vähän sama asia kuin sanoa En oikeastaan jaksaisi jutella sinulle ollenkaan.

Sanoinkin siis hänelle, että minä yritän oppia englantilaisen kulttuurin kohteliaisuutta, koska miusta se on hieno asia ja suomalainen suorasukaisuus (tehokasta, mutta) on toisinaan tosi loukkaavaa ja ikävää. Hänen puolestaan pitäisi oppia vastaamaan ystävilleen jotain vähän enemmän kuin vain Joo ihan kivaa kuuluu.

Sinällään tosi tärkeä oppitunti tämä käsikirjoittajaopintojeni kannalta, koska aina sanotaan, että dialogin pitää viedä tarinaa eteenpäin, eikä junnata turhana jutusteluna. Ihanaa tajuta, että suomalainen yrmyys ja Puhutaan vain kun on jotain sanottavaa-mentaliteetti (vaikka minä olen kyllä melkoinen papupata) on minulle tässä suhteessa eduksi!

SonarTV raportoi

Fiktiotuotantoon kallistuneena mielenlaatuna jätin asiapainotteisen SonarTV-yhdistyksen yliopistollamme väliin. Bongasin kuitenkin nyt niiden tekemän "reportaasin" meidän Freshers viikolta. Haastatteluja, haastatteluja, haastatteluja. Luulen, että tämä voisi olla antoisa niille lukijoille jotka ehkä harkitsevat haluavatko he hakea vaihtoon meidän yliopistoon. Kohdassa 2:22 esiintyy kaverini Chad, joka on yksi lahjakkaimmista käsikirjoittajista joita olen tavannut täällä ollessani! Tyyppi opiskelee tosin PR:ää eikä elokuvakäsikirjoittamista, mutten ollenkaan yllättyisi, vaikka meistä tulisi vielä kilpakumppaneita käsikirjoitusmarkkinoilla.

Videon voit katsoa täältä, Vimeo-palvelussa.

Syö, rukoile ja rakasta!

Joskus tuntuu, että ei vaan osaa olla onnellinen. On kaikki syy olla onnellinen, mutta ei vaan osaa antaa itselleen sitä oikeutta nauttia, katsella maailmaa, vain olla. Pohjoismaiseen (luterilaiseen) mielenlaatuun kai kuuluu se ajatus, että onnellisuus tulee ansaita raskaan työn ja raatamisen kautta. Mitähän minä tässä höpisen?

Katsoin eilen illalla elokuvan ja pidin sen tunnelmasta aivan valtaisasti. Siinä käsiteltiin paljon sellaisia teemoja, jotka koen matkalaukkuelämässäni läheiseksi. Eroa, muutoksen pelkoa, pakonomaista tarvetta löytää tasapainoa, rauhaa ja iloa.

Suosittelen lämpimästi Julia Robertsin ja Javier Bardemin tähdittämää Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä (2010). Jos kaksi ja puolituntia elokuvaa tuntuu liialta (tai liian vähältä) voi hankkia käsiinsä myös kirjan, johon elokuva perustuu! Englanniksi Eat Pray Love: One Woman's Search for Everything tai suomeksi Omaa tietä etsimässä, kirjoittaja Elizabeth Gilbert.

Lyhytelokuvia ja uusia ystäviä

Uusien yhdistysten pystyttäminen tuntuu olevan minulla verissä! Lindy hop oli mahtavaa viime vuonna ja tykkäsin siitä paljon. Muutamat kyselivät, olisiko sitä tapahtumassa tänä vuonna uudestaan, mutta vahva epäilyksen varjo heittäytyy tähän päälle. Rullat olisi pitänyt pistää pyörimään jo ja ihan rehellisesti sanottuna... Minä osaan jo tanssia lindyhoppia. Ja kiinnostuneita, vaikka heitä oli, oli kohtalaisen vähän. Sen sijaan kesän aikana käyntiin potkaistu lyhytelokuvaseuramme elää ja porskuttaa hyvin!

Siis mikä?

Aloitetaanpa alusta.

Solent Screenwriters Guild oli kurssitovereideni haluama ja minun masinoima yritys saada vähän enemmän irti kurssistamme. Vai bileitäkö ne pojat olivat hakemassa... En tiedä. Ajatus oli kuitenkin, että järjestäisimme workshoppeja ja pieniä kirjoituskilpailuja, pitäisimme itsemme kiinni kirjoittamisessa. Viime vuonna tuntui, että varsinaista kirjoittamista oli aika vähän. (Tänä vuonna ei kyllä sitä tarvitse murehtia!) Mietimme myös lyhytelokuvien tekemisen mahdollisuutta...

... Kesän alussa huomasin, että Student Unionin nettisivuille oli yhdistysosioon ilmestynyt seura, josta oli tiedossa vain logo, nimi ja yhteyshenkilö.

Otin siis yhteyttä.

Mitä kesän ajan jatkuneen sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen seurasi on nyt n. 40-50 henkeä kattava opiskelijoiden lyhytelokuvaseura. Greg ja minä vedetään seuraa, katsotaan, että tapaamiset pysyy suurinpiirtein koossa ja muutenkin pidellään lankoja käsissämme. Jäsenet ovat ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita pääasiassa käsikirjoittaja- ja elokuvalinjoilta, joitakin sieluja PR ja televisiokursseilta on joukkoon eksynyt kanssa. Ensimmäinen viikko oli tapaaminen, jossa katsottiin muutama lyhytelokuva ja esiteltiin mikä seuran toimintajatus on.

Lyhytelokuvaproggis valmiiksi kahdeksassa viikossa.

Maanantaina oli toinen tapaamisemme. Kahdeksan käsikirjoittajaa toi lyhytelokuvakäsikirjoituksensa muiden nähtäväksi. Aloitettiin pitchaamalla kukin lyhyesti omaa käsikirjoitustamme ja sen jälkeen luettiin melkein puolitoista tuntia käsiksiä yhdessä. Aika loppui, joten emme vielä päättäneet, mitkä käsikirjoitukset menevät tuotantoon ja millaiset tuotantokoonpanot tulee olemaan. Ensi viikolla sitten.

Mutta on kyllä ollut mahtavaa! Eräs kurssikaverini sanoi, että hän ei oikeasti usko, että seura tulee toimimaan kun siellä on niin paljon fukseja. Teki mieli ärähtää, että mitä sitten? Ainahan seuroista tippuu porukkaa pois, mutta tämä yhdistys on tuonut tyyppejä, jotka eivät aiemmin tunteneet toisiaan yhteen ja antaa meille mahdollisuuden olla kunnianhimoisia, tehdä omia lyhytelokuvia, oppia toisiltamme, tähdätä korkeammalle! Oon oikeasti innoissani. Ympärillä on nyt tekijöitä. Ja monet näistä ihmisistä tuli tuonne seuraan myös tutustuakseen uusiin ihmisiin. Tuntuu mahtavalta.

Joulukuussa meillä toivottavasti on ensimmäiset kolme, neljä lyhytelokuvaa valmiina. Sitä ennen meillä on seitsemän mahtavaa viikkoa näiden proggisten ja tämän seuran kanssa edessä! Eikä tasan enää tunnu, että tekemistä olisi "yliopiston puolesta" liian vähän!

Kosketus baarityöhön

En ole koskaan aiemmin ollut töissä baarissa vaikka monenmoista työkokemusta onkin ehtinyt kertymään aikana. Viime keväänä ylioppilaskunta rekrytöi valtavan määrän opiskelijahenkilökuntaa syksyn uusien opiskelijoiden saapumista varten, joista murto-osa pääsisi töihin ylioppilaskunnalle koko lukuvuodeksi.

Valinta vakituiseksi työntekijäksi ei valitettavasti osunut miuhun, mutta huomasin tykkääväni ihan pipinä baarintakana työskentelystä. Edellisen kerran vastaavankaltaista työtä vuosia sitten espoolaisessa Hesessä ja vaikka olihan ihan kivaa ja hyvä ponnistuslauta eteenpäin, en varsinaisesti voi sanoa nauttineeni Haluatko isommat ranskalaiset? litanian hokemisesta. Luultavasti yksi syy, miksi baarin takana viihdyin niin hyvin on se, että tykkään olla mukana bileissä, mutta olen ihan toivoton juomaan. Oli mahtavaa päästä osalliseksi Freshersien bileistä ja saada siitä vielä palkkaakin.

Tosin palkan kanssa tuli pieni ylläri. Palkanmaksua varten jokaisella Englannissa töitätekevällä pitää olla National Insurance Number - ja minullahan moista ei ole. Ennen kuin kolmen viikon työskentelyni aikana kertynyt palkka voidaan minulle maksaa, pitää miun tuo numero hankkia. Netistä moisen voi ostaa joltakin yhdistykseltä tai sitten voi olla aktiivinen ja hoitaa asian itse - mitä ilmeisimmin täysin ilmaiseksi. Vähän aikaa asiaa selviteltyäni ymmärsin, että haastattelu NIM:ia varten järjestetään kaupungin työkkärissä. Selvitin siis missä Southamptonin JobCenter Plus sijaitsee, kävelin vastaanottotiskille ja sanoin haluavani hakea NIM:ia. Mies antoi minulle puhelinnumeron ja sanoi, että soita sinne ja varaa aika haastatteluun. Näin tein. Haastattelu on muutaman viikon kuluttua ja sitä varten joudun todistamaan henkilöllisyyteni ja asuinosoitteeni mitä hassuimmilla tavoilla - kirjekuoria tänne nykyiseen osoitteeseeni, mahdollisen työnantajan tiedot.... Ja sitten vanhanaikaisesti se passi ja ajokortti tulee tässä kohtaa taas käteviksi.

Jos joku suunnittelee muuttoa Englantiin tai täällä Englannissa oivaltaa, että se oma NIMi oisi ajankohtainen hankinta, puhelinnumero moisen hakemiseen on (Englannista soitettaessa)

0845 600 0643

Radiohiljaisuus päättyy

Viime viikot on olleet tosi tapahtumantäyteisiä ja oli ihan tietoinen ratkaisu jättää blogin päivitys taka-alalle. Nyt kun täällä on hiljainen, puolipilvinen sunnuntaiaamu eikä ole kiire minnekään, voi rauhassa istua tässä tietokoneensa ääressä ja miettiä, mitä kaikkea viime viikkoina onkaan ehtinyt tapahtumaan.

Aloitetaan vaikka sillä, että "rottaongelma" paljastui (Luojan kiitos!) vääräksi hälytykseksi. Vieläkin toisinaan kuuluu sitä narinaa ja rapinaa kylminä päivinä... kun patterit lämmittävät. Ääni tosiaan johtuikin siitä, kun kylmillään olleen huoneen seinät lähtivät patterinputkien ympärillä lämpenemään. Ihan uskomatonta! Huolissani ehdin kyllä katsastamaan muutamankin uuden asuinpaikan, mutta oikein hyvillä mielin päätin sitten tänne jäädä. Olen kuitenkin ehtinyt jo asettumaan huoneeseeni ja muuttaminen on aina stressaavaa. Ja erityisesti kun "kaukainen" sijainti sai lyheni uuden menopelin myötä, ei täältä lähemmäs yliopistoa pääseminen tuntunut enää välttämättömältä.

Ostin nimittäin polkupyörän.

Kyseessä on edukkain yksilö(n. £120), jonka Ebaysta uutena sai, toimituksessa kului neljä päivää. Fillari tuntui ihan ehdottomalta kun iltaisin kulki täällä yksin. Niinä viikkoina jotka olen ehtinyt Southamptonissa olemaan, on täällä tapahtunut neljä tai viisi raiskausta. Pari kertaa kun on yöllä pitänyt tulla kotiin tai täältä lähteä ovat miespuoliset kaverini tulleet saattamaan. Jaksan kyllä aina hämmentyä siitä, miten hyvätapaisia brittinuorukaiset osaavatkaan olla tuollaisissa asioissa. Ja ei tuo menopeli vain yökäyttöön ole joutunut - onhan kauniina syyspäivinä ollut ihanaa vain viilettää pitkin kaupunginkatuja! Niin hullunkurista kuin se onkin, kurssikaverini eivät ole omistaneet vuosiin - eräs koskaan - omaa polkupyörää. Ne ovat kaikki ihan innoissaan vaaleanlilasta menopelistäni.

Muutoin elämä on täyttynyt uudesta yhdistyksestä, Freshersin ajan ylioppilaskunnan baarissa työskentelystä, yliopiston alkamisesta, huoneen pienestä sisustuksesta ja mieleennyrjäyttämisestä takaisin opiskelen elokuvakäsikirjoittamista, tästä tulee minulle ammatti asentoon. Ja viulunsoitosta! Mutta niistä enemmän myöhemmissä päivityksissä, ettei tämä veny kilometrimerkinnäksi. Kaiken kaikkiaan haluan vain sanoa, että oli varmasti oikea ratkaisu palata takaisin Englantiin. Täällä on vielä niin paljon kaikkea koettavaa ennen kuin olen valmis heittämään pyyhkeen kehään.

Seinissä lymyää vieraita

Konna, rotta, ei oo totta... lauloi Aladdin vuonna 1992 ilmestyneessä Disney-leffassa. Kyseinen pätkä on pyörinyt nyt aika paljon päässä.

Viime vuonna koin englantilaisen asumisen hyvät puolet liittyen kuuman veden saannin rajallisuuteen ja huoneen jatkuvaan jäätävyyteen. Nämä asiat ovat tänä vuonna kunnossa, mutta pikkuisten tassujen ääni huoneeni seinien sisältä on aika järkyttävää.

Lähetinkin asiasta jo vuokraisännälleni sähköpostia. Halu löytää uusi vuokrahuone kasvoi aika merkittävästi. Eiväthän nuo vipellä täällä sentään pitkin lattioita, mutta silti tuo ääni tuntuu sellaiselta, ettei sitä todellakaan haluaisi kuulla! Mutta kuten arvata saattaa, tähän aikaan vuodesta yliopistokaupungissa ovat huoneet vähän kortilla... Jos vaan maksaisin vuokran kesäkuun loppuun asti, ratkeaisi tämäkin ongelma. Mutta en todellakaan haluaisi maksaa vuokraa, jos en edes ole maassa.

Joten hankalaksi osoittautunut uuden huoneen metsästys jatkuu.

Kuva täältä.

Kotiinpaluuta ja kirvelyä

We heart it.

Lykkasin paluuta Englantiin muutamalla paivalla, silla halusin enemman aikaa olla ystavieni kanssa. Sanalla sanoen minua pelotti tulla Englantiin olemaan tyhjanpanttina. Muistin oikein hyvin, miten koti-ikava oli poltellut vuosi aikaisemmin ja miten vaikeita ensimmaiset paivat yksin vieraassa kaupungissa olivat olleet. Muutama lisapaiva kotona tankaten ystavia ja Suomea, tayttaen salmiakki ja suklaavarastoja ja kayden viela viimeista kertaa saunomassa ja uimassa ennen talven tuloa oli ehdottomasti erinomainen ajatus.

Tulin takaisin Southamptoniin maanantai-iltana ja nukuin ensimmaisen yon kaverini luona, joka on vuokrannut yhdessa viimevuotisten asuntolakavereidensa kanssa talon aivan Southamptonin keskustasta alueelta, jolla useimmat yliopistomme toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat maijailevat. Huone, jonka mina vuokrasin, on vain 20 minuutin kavelymatkan paassa, mutta englantilaisille moinen etaisyys on niin pitka, etta kukaan tuskin haluaa tulla kaymaan kun asun niin kaukana.

Pidan huoneestani. Se on isompi kuin milta se kuvissa nayttaa, takapihalla on vihreaa ja suihkusta tulee kuumaa vetta, vaikka vedenpaineessa onkin toivomista ja kylpyhuoneen altaassa on yllariyllari, hanat erikseen kuumalle ja kylmalle vedelle. Mutta siis, talo ja huoneeni ovat kylla kivat.

Haluaisin kuitenkin olla lahempana kaikkea, olla osallinen tana vuonna kaikkeen mita tapahtuu ja toivoin, etta olisin ystavystynyt uusiin ihmisiin. Nykyiset kamppikseni ovat liki kaikki aitini ikaisia ja se on ehka hitusen outoa! Toisaalta eipahan tarvitse tuskailla kannisten opiskelijoiden kanssa, kuten viime vuonna. Jos jotain sopivaa loytyy, niin muutto on varmaankin edessa, mutta jos tuolla nyt asun sinne kevaaseen asti, ei sekaan mikaan maailmanloppu ole. Polkupyora taytyy kuitenkin ehdottomasti hankkia.

Uusi koti

Useimmat englantilaiset tuttuni olivat järjestäneet itselleen majoituksen tulevaksi lukuvuodeksi jo vuoden ensimmäisinä kuukausina, jotkut jopa ihan viikkojen sisään ensimmäisen lukuvuotensa alusta yliopistolla. Asuntojen ja huoneiden hinnat ovat kovia ja vuokranantajat laittavat ilmoituksia esille jo tosi tosi varhain. Olin varmaan kurssini ainoa, joka ei kesälomalle lähtiessään tiennyt, missä tulisi asumaan tulevana lukuvuotena.

Päätökseni oli, että en etsi itselleni asuntoa ennen kesää, koska ensimmäisenä lukuvuotena maksoin kuukausi tolkulla vuokraa yliopiston asuntolan huoneestani ollessani Suomessa. Monien opiskelijoille tarkoitettujen vuokratalojen (Englannissa toisen vuoden opiskelijat vuokraavat usein opiskelijoihin perehtyneen vuokrantajan omakotitalon, jossa asuvat kuin kommuunissa) vuokrasopimukset ovat 12 kuukauden pituisia. Kun lähiopetusta on kuutena, korkeintaan seitsemänä kuukautena vuodesta, on ilmiselvää, etten halua sitoutua ylimääräisiin kuukausiin - varsinkin, kun Suomessakin ollessani maksan vuokraa.

Halusin siis vuokrata itselleni huoneen, jonka voin irtisanoa viimeistään kuuden kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta ja jonka vuokraan kuuluisivat kaikki laskut. Vesi, lämmitys ja sähkö voi nousta tosi kalliiksi, enkä halua mitään yllätyksiä. Enkä halunnut sitoutua maksamaan vuokraa huoneesta ennen kuin olen taas Englannissa.

Aloin siis nyt elokuun viimeisinä päivinä metsästämään paikkaa johon muuttaa Spareroom.co.uk sivuston kautta. Loin sinne oman "vuokralainen etsii huonetta" viestin ja vastasin useisiin vuokranantajien jättämiin ilmoituksiin. Sain lopulta kolmelta kiinnnostavalta vuokranantajalta tarjouksia. Onneksi en tarttunut ensimmäiseen mahdollisuuteen, vaan maltoin mieleni.

Sain tämän melko pienen ja sotkuisen ensimmäisen kerroksen (huom, siis suomalaisittain, eli brittien käsityksen mukaan ground floor) double bedroomin noin parinkymmenen minuutin kävelymatkan päästä yliopistolta. Omakotitalon jakaa kanssani viisi muuta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä ja vuokra on huomattavan edullinen. Maksan huoneesta (sisältää kaikki laskut) £290. Se on noin £60 vähemmän, kuin oletin joutuvani maksamaan.

Sitten kun tämän huoneen löysin ja olin vuokranantajan kanssa jutellut puhelimessa ja pyytänyt vähän lisätietoja, valokuvia ja vuokrasopimuksen nähtäväksi en aikaillut yhtään päätöksen tekemisen kanssa. Huoneesta oli kiinnostunut kuusi muutakin ihmistä, joten oli aika onnenkantamoinen, että satuin olemaan ensimmäinen joka kiinnostusta osoitti. Vuokranantajallani on useita vuokrataloja Southamptonissa, joten olen toiveikas, että kaikki tulee sujumaan hyvin. Yksityisen vuokranantajan mahdolliselle mielivallalle en mielelläni asettuisi alttiiksi maassa, jonka tapoja ja lakeja en täysin tunne. Ja viime vuonna Southamptonissa oli ainakin muutama vaihto-opiskelija joutunut törkeän huijauksen kohteeksi.

Olen maksanut huoneesta nyt takuuvuokran ja talon ja huoneen nähtyäni maksan varmaan ensimmäisen kolmen kuukauden vuokran samantien. Aion käyttää aikaa ja rahaa tehdäkseni tuosta pienestä tilastani viihtyisän ja vähän tehokkaamman. Ainakin käyn Ikeasta ostamassa uuden sijauspatjan ja vähän paremman (lue: isomman) vetolaatikoston tuon kuvissa näkyvän tilalle.

Kuvia muutoksesta seuraa sitten perästä päin. Toivottavasti tulen hyvin juttuun uusien kämppiksieni kanssa. Ja nyt olisi tilaa ottaa vieraitakin kylään! Asuntolan huoneessa ei oikein sitä ollut.

101. kirjoitelma ja toisen vuoden alku

Kesä. Minne sinä menit?

Olit hieno ja upea ja kaunis ja hauska ja sain olla niin kotimaassa kuin Norjassakin kesätyöni puolesta. Sain tehdä kesätyötä kokopäiväisesti, pidin hommasta ja ihmisistä ja olen tervetullut ensi vuonna samaan pestiin. Ihanaa, kun ei tarvitse miettiä, mistä sitä ensi vuonna saisi taas töitä! Tuolta alalta niitä nimittäin varmasti tulee löytymään, ensi kesänäkin.

Kesän alku oli kuitenkin vaikea. Jouduin Englannissa sairaalaan ja leikkaukseen ja olin viikon ajan niin kipeänä, etten meinannut pystyä kävelemään. Onneksi Englannin sairaanhoito jälleen kerran saa minulta kiitosta . Kun tarvitsin leikkaushaavan hoitoon joka päivä apua, minulle järjestettiin viikon jokaiseksi päiväksi mahdollisuus tavata sairaanhoitaja. Leikkaus tai päivittäiset tapaamiset eivät maksaneet minulle mitään, ja liki aina miuta kohtaan oltiin äärimmäisen ystävällisiä. Leikkausosastolla pidettiin erityisesti huolta, kun olin siellä yksin ilman omaisia. Jouduin varaamaan uuden lennon Suomeen, mutta pääsin kuin pääsin kotiin ja paranin onneksi melko pian.

Ennen kuin lähdin Southamptonista laitoin tavarani kesäksi Alligator Storage-varastoon. Koko kesä pienimmästä varastotilasta tuli maksamaan miulle ehkä £150,00 tai jotain sitä luokkaa. On mukavaa, kun ei tarvitse muuttaa kaikkea ees taas - nyt kun alan pakkaamaan, pakkaan vain vaatteita ja tietysti kannettavan tietokoneen ja kameran ja sen sellaiset mukaani.

Lähtö takaisin Englantiin on ylihuomenna. Kesällä ehdin jo kovasti miettimään jäisinkö Suomeen, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Alun ahdistus siitä, että olen taas kaukana ystävistäni ja läheisistäni on muuttunut nyt tietynlaiseen huojentumiseen - elämä Englannissa on minulle toisenlaista kuin täällä. Saan toivottavasti rauhassa aikaa opiskeluun ja odotan innolla mitä yliopiston ylioppilaskunnan baarissa työskentely on. Sain nimittäin sieltä työpaikan, aluksi nyt Freshers' Weekin ajaksi ja jos se menee hyvin niin koko lukuvuodeksi.

Tulevana lukuvuonna tulen opiskelemaan käsikirjoittamista syvemmin kuudella kurssilla.

1. Understanding Media
2. Writing a Fact Based Script
3. Authors and Audiences
4. Scripts into Production
5. Adapting for the Screen
6. Writing TV Series

Jotenkin tuntuu hassulta, että nuo ne on, enempää ei saa. Haluaisin juuri nyt opiskella politiikkaa ja etiikkaa ja vähän syvemmin viestintää tähän lisäksi. Ehkä oikea ratkaisu on hakeutua maisteriohjelmaan suomalaiseen yliopistoon ja ahmia niin paljon kuin ehtii? Mielessä on myös ollut suorittaa etäopintoina joko Tampereen yliopiston tiedotusopin tai Helsingin yliopiston viestinnän perusopinnot avoimessa yliopistossa. Sitä ajatusta pitää vielä hetken verran sulatella.

Nyt päällimmäinen huoli on mitä kaikkea pakata tällä kertaa mukaan. Äidin antamat kauniit uudet villasukat ja ostamani toppaliivi lähtevät varmasti matkaan ja sadetakki on tänäkin vuonna tarpeen. Hai-kumisaappaat ovat kiltisti Englannissa miuta odottamassa.

Vähän jo jännittää. Viime vuoden vaihtarit ovat palanneet kotiin, mutta mie menen sinne takaisin. Hurjaa.

100:s kirjoitelma ja vuoden loppu!

Noniin! Kävin huhtikuun viettämässä pääsiäislomaa Suomessa ja palasin nyt viikko sitten takaisin tänne Englantiin viimeisiä luentoja ja tehtävien palautuksia varten. Sää oli uskomattoman kaunis Suomessakin, mutta kun täällä seuraavana aamuna avasi silmänsä ja käveli puutarhaan ihmettelemään auringonpaistetta ei ymmärrys vain millään riittänyt, miten huhtikuussa saattoi tuntua jo niin kesältä! Kaikki kukat ovat puhjenneet kukkaan ja puut saaneet vihreät lehtensä kolmen viikon poissaoloni aikana. Hengitin vain syvään ja huumannuin. Mitenkään muuten sitä tunnetta on vaikea kuvailla.

Luentoja on enää jäljellä vain tämä viikko ja tänäänkin yliopisto on suljettu bank holidayn takia. Britit ovat niin joviaaleja, että kun juhlapäivä (tässä tapauksessa toukokuun ensimmäinen, mistä lie syystä sitä täällä juhlistavat...) osuu viikonlopulle, annetaan se vapaapäivä sitten seuraavana arkipäivänä. Joten tässä on nyt sitten nelipäiväisen viikonlopun viimeinen päivä menossa, perjantainakin kun oli vapaapäivä kuninkaallisten häiden takia. Yllättävää kyllä, Primark tai muut vaatekaupat eivät antaneet vapaapäivän haitata aukioloaan...

Southampton Solentissa opiskelee yllättävän paljon suomalaisia Erasmusvaihtareita, jotka pistivät vappupäivänä Suomalaisen Vappupiknikin pystyyn yliopistomme lähellä sijaitsevaan puistoon. Oli ihan mielettömän kivaa saada olla niin suomalainen kuin mieli teki! Juotiin skumppaa, syötiin mansikoita, kuunneltiin radiota, puhalleltiin serpentiiniä ja ilmapalloja, höpötettiin muunmaalaisten ihmisten kanssa suomalaisista vappuperinteistä ja olipa eräällä pojalla ihan supisuomalainen Kurkokin juhlapäivää varten varattuna. Itse toin ylioppilaslakin tänne Englantiin edustamaan - pitäähän sitä nyt käyttää silloin kerran vuodessa, kun annetaan! Ja muutenkin tuntui hyvältä näyttää, että Suomi ja sen perinteet ovat edelleen todella rakkaita. Keväällä meinasi nimittäin tulla pyydeltyä vähän liiankin kanssa anteeksi sitä, että on muualta kotoisin.

Keskiviikkona meillä on vieraileva luennoitsija BBC:n draamatuotantojen käsikirjoitusosastolta. Edellinen luennoitsija samasta paikasta oli aivan huippuhyvä, joten odotan tätä tosi mielenkiinnolla. Sitten ei olekaan enää kuin yksi kohtaustyöpajasessio torstaina ja perjantaina esseiden palautus ja ensimmäinen vuoteni täällä yliopistossa on ohitse. Niin se aika vierii.

Toivottavasti tästä blogista on ollut apua ja iloa teille lukijoille ja erityisesti niille, jotka harkitsevat opintojen suorittamista täällä Englannissa. Haluan huomauttaa, että monia merkintöjäni on varmasti sävyttänyt kalvanut koti-ikävä ja hienoinen pettymys siitä, että todellisuus ei ainakaan täällä ole ollut ihan yhtä suloista kuin romanttiset mielikuvat vanhoista Englannin opinahjoista. Tästä kohtaa katsottuna olen kuitenkin tosi iloinen, että jaksoin tänne lähteä ja mikäli yliopisto, johon hakemista harkitsee, on saanut hyvät "paperit" vanhoilta opiskelijoiltaan ja brittilehdistön tiukoissa arvosteluissa, suosittelen tätä muillekin lämpimästi!

Mutta oi sinä suomalainen yliopisto-opiskelija! Ole sinä onnellinen, sillä sinua hellitään valinnanvapaudella, laajalla opetustarjonnalla, mahdollisuudella sivuaineopintoihin, opiskelijahintaisella ruualla, hauskoilla ylioppilaskuntien perinteillä ja ennen kaikkea - mahdollisuudella opiskella sinulle luonnollisella kielellä. Monta hyvää syytä jäädä suorittamaan opintonsa Suomeen, sillä ainakin minä olen oppinut arvostamaan sitä kovaa työmäärää, mitä suomalaisissa yliopistoissa opiskelijoilta vaaditaan.

Mutta toki jos täällä on Juuri Se Sinulle Oikea linja, kannattaa tietysti tulla! Parempi lähteä ja ottaa viinajuna (tuttuni lanseeraama käsite väheksyvän maitojunan sijaan) takaisin kotiin kuin katua, ettei tullut nuorena lähdettyä. Paitsi että ne yliopistomaksut ovat tosiaankin pomppaamassa ihan taivaisiin vuonna 2012...

Hyvää kevättä tai kesää, mikä säähän nyt parhaiten sopii!

Onko matkustaminen enää halpaa?

Tätä Iltalehden artikkelin yhteydessä julkaistua lelukonetta kummempaa Easyjettiä ei tule enää Suomen maalla näkymään - tai ainakaan lentämässä minun tarvitsemaani Helsinki-Lontoo-väliä. Easyjet lopettaa Helsinki-Vantaalta Lontoon Gatwickiin menevät lennot tulevana kesäkuuna 2011. Ei enää siis edullisia lentoja yliopiston lomia varten...

Sanalla sanoen uutisen todeksi toteaminen oli miusta aika musertavaa. Opiskelijana arvostan suunnattomasti mahdollisuutta tulla käymään kotona järkevään hintaan silloin kun pidempiä lomia yliopistosta tarjotaan - eli jouluna ja pääsiäisenä. Ja tietty elättelin toivetta, että ehkä ensi vuonna joku tulisi käymään luonani kylässäkin siellä päin. Olen yksinkertaiseen palveluun ollut erittäin tyytyväinen - mitäpä sitä kummempia tuollaisella reitillä kaipaa, kun on eväät pakannut itselleen mukaan. Eikä se ylimääräinen matkalaukkukaan kamalan kallis ole ollut, £10 suunta!

Karmeinta kuitenkin oli ajatella, että paitsi lentolippujen hinnat tulisivat nousemaan, tulisi myös matkustaminen lentokentältä Southamptoniin tuplaantumaan, ellei jopa triplaantumaan ja että joutuisin vastaisuudessa Gatwickin yksinkertaisen ja miellyttävän siistin lentokentän sijaan juoksentelemaan taas Heathrowin massiivisissa sokkeloissa. Ei kiitos! Pidän Gatwickista. Sen terminaalit ovat mielestäni sopivan pieniä. Tulee suuren maailman meininki, muttei joudu hukkaan. Ja Gatwickin lentokentältä menee parhaimmillaan suora junayhteys Southamptoniin ihanien maalaismaisemien ja pikkukaupunkien halki - ja hintaa lentokentältä sinne siirtyminen maksaa aikuiselle parhaimmillaan vain £10 puntaa, eli kolme kertaa vähemmän, kuin Heathrowista.

Riemuni olikin siis melkoinen kun ymmärsin, että eivät ne Helsinki-Gatwickin välin halvalennot olleetkaan täysin kadonneet!



Kauan eläköön pohjoismainen yhteistyö! Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian Airlines on aggressiivisesti ottanut itselleen tilaa Skandinavian ja Suomen ja ellei vähän koko muunkin Euroopan halpalentoliikenteessä. Edulliset lennot Englannin ja Suomen välillä jatkuvat edelleen - ja mikä ihaninta, saan pitää kiinni mielitietystäni, Gatwickin lentokentästä!

Kenties joku sitten vielä saattaisikin tulla ensi vuonna minua käymään moikkaamassa siellä Englannissa! Ja saanpahan haaveilla siitä, että ehkä tulevaisuudessakin voi tulla nenäänsä täällä ihanassa kylmemmässä koti-Suomessakin näyttämään.

Jos olet matkalla Lontooseen, Brightoniin tai Southamptoniin (tai niille nurkille) voin erittäin lämpimästi suositella Gatwickiin lentämistä Heathrown sijaan. Vaikka Heathrow sijaitsee Lontoon metroverkon saavutettavissa, ei Gatwickista kestä (tavallisellakaan junalla!) juuri kauempaa päästä Lontooon keskustaan. Junalipun hinnasta en kauheasti osaa sanoa, mutta ei se kovin paljoa kalliimpi voi olla, kuin ökyhintainen metroverkkokaan! Junissa on myös vähän miellyttävämpää kulkea isojen matkalaukkujen kanssa, kuin Lontoon ahtaassa metrossa ja hirveät määrät portaita sisältävissä metrokäytävissä...

... Norwegian ON halpalentoyhtiö, mutta ainakin Helsinki-Tukholma-välin se lensi ihan mallikkaasti, eikä miulla ole mitään syytä epäillä, etteikö tämäkin tuleva suhteemme tulisi olemaan erittäin miellyttävä!

Ai että miten tuli tästä löydöksestä hyvä mieli. Ja hyvää eduskuntavaalipäivää, Suomi-rakas.

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

Viikonloppu Brightonissa

Vietin viime viikonlopun kovin kesäisessä Brightonissa. Tunnin junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva merenrantakaupunki on niin idyllinen, että haluan suositella jokaiselle Lontooseen matkaavalle päivävisiittiä Brightoniin. Meri, kivikkoinen ranta, pikkuiset ostoskadut aivan keskustan sydämessä ihanine putiikkeineen ja kojuineen oli juuri sellaista fiilistä, jota haluan matkustellessani kokea. Valitettavasti en noista upeista ostoskaduista tajunnut ottaa valokuvia ollenkaan, mutta jos nautit Tukholman Gamla Stanin tai Lontoon Camden Townin fiiliksestä, on Brightonin lanet ehdottomasti nähtävä. Kuulemma kaupungin yöelämäkin on aivan ensiluokkaista, siihen ei tosin tällä reissulla tullut tutustuttua.

Ensimmäisen kuva näyttää aika hyvin, miltä kilometritolkulla Brightonin ranta näyttää - noita pieniä kojuja oli satoja pitkin rantabulevardia. Ilmeisesti moisen kojun voi ostaa tai vuokrata perheensä käyttöön ja kävellessä tulikin nähtyä monessa kojussa asukkaita joko siivoamassa, remontoimassa tai istumassa kansituolissa eväistä ja auringosta nauttien. Ei mikään hullumpi versio suomalaisille tutummasta siirtolapuutarhakulttuurista.

Brighton on Englannin homoystävällisin ja hipein kaupunki, mikäli tuttujeni puheisiin on luottaminen. Kaikkialla keskusta-alueella oli tällaisia toinen toistaan upeampia katutaideteoksia. Vahinko, etten tajunnut kuvata muita kuin tämä värikkään merenneidon.

Pysähdyin myös ihastelemaan tätä harvinaisen kuuluisaa parturiliikettä. Pahoittelen todella hölmönnäköistä poseerausta.

Sunnuntaina oli myös syntymäpäiväni. Takaisin Southamptoniin palatessa löysin ystäväni lähettämän syntymäpäiväpaketin odottamassa. Kortti ja paperi olivat niin ällöttävän suloisia, että oli pakko ottaa valokuva, ennen kuin raaskin sitä avata. Oli muuten elämäni ensimmäinen syntymäpäivä täysin ilman lunta. Aiemmin on ollut ainakin jonkinlaisia kinoksia jossakin jäljellä.

Brightoniin matkustamisesta enemmän innostuville suosittelen turisti-infokotisivujen lukemista.

Pyykinkuivaustupa

Deadlinet alkaa lähestyä, eli on se aika kuukaudesta, kun pitää selkeästi siivota. Vietin eilisen tehden perusteellista siivousta huoneeseeni - kaapin päälliset, laatikot, kaikki (kirjoituspöytää lukuunottamatta) siistiksi ja puhtaat lakanat sänkyyn. Vähän sillä, että olin kunnon siivoamista laiminlyönyt, vähän sillä, että lähestyvä pääsiäisloma tarkoittaa sitä, että osa tavarasta pitää pakata ja tuoda Suomeen. Tuoda ne jutut, joita ei täällä ole tullut käyttäneeksi ja tarvinneeksi. Ja tarkistettua, että miten paljon sitä tavataa täällä nyt oikeastaan on.

Tänään ohjelmassa oli sitten pyykkipäivä. Pyykkituvan koneet toimivat kolikoilla ja valitettavasti jäin ihan pikkasen vajaaksi, ettei voinut kuivasrummussa vaatteitaan pyörittää. Sinällään ei haittaa, paitsi etten ole vielä(kään) tullut hankkineeksi kuivaustelinettä. Yritän lykätä sen ostamista ensi vuoteen, jottei tarvitsisi murehtia, saako sen mahtumaan johonkin kesäksi odottamaan.

Aika hilpeä mustalaisleirin tunnelma tuli, kun vaatteita on joka paikassa roikkumassa.

Lämpötila aurinkoisena päivänä +18 astetta

Kuvaterveisiä pitkästä aikaa. Ei meinanneet paikalliset tutut ymmärtää, millaisen ihmetyksen jo helmikuussa ilmestyneet ensimmäiset kukkaset miussa aiheuttivat. Tai näin maaliskuun puolessa välissä kukkiva kirsikkapuu.

Tekevälle sattuu ja tapahtuu - vähän oli naurussa pitelemistä tätä operaatiota katsellessa matkalla yliopistolle. Onneksi kenellekään ei käynyt pahemmin ja puukin taisi selvitä ilman pahempia vaurioita.

Hyvää keväänodotusta kaikille!

Alkoholin ja nuorten naisten yhdistämisestä

Sunnuntain vastaisena yönä miun huoneeni ovelle koputettiin puolen yön jälkeen. Oletin, että oven takana olisi kämppikseni, mutta siinä seisoikin tutuksi tullut asuntolamme vanhempi yövartija. Hän tarvitsi apua sammuneen tytön kanssa ja mie olin ainut, kenen puoleen hän luotti voivansa kääntyä. Aiemmin tänä vuonna tuli autettua bileissä sammunutta kurssikaveriani, joka jouduttiin viemään ambulanssilla sairaalaan alkoholimyrkytyksen takia. Vartija tuli siinä tilanteessa viimeistään vähän paremmin tutuksi.

Sinällään todella kunnioitettavaa ja huomaavaista, ettei tämä vartija tahtonut kenenkään miehen menevän sinne vessaan sammunutta tyttöä auttamaan, ettei kenellekään tulisi myöhemmin sanottavaa siveellisyyden loukkaamisesta tai tajuttomana olleen tytön ahdistelusta. Kai se sen verran oli sinne kuitenkin kurkistanut, että tiesi ettei miun hakemiseni veisi liikaa aikaa tai vaarantaisi tytön terveyttä.

Ite en ole koskaan juonut itseäni siihen kuntoon, että taju lähtisi tai filmi katkeaisi ja näin ajattelin asian pitääkin. Ei ole nämä lähikuvat rommi- tai vodkapullon kumoamisen seurauksiin saanut miuta vielä ryhtymään absolutistiksi, mutta ainakin ovat vahvistaneet jo aiemminkin varovaista käyttäytymistäni alkoholin suhteen. Ehkä en vain luota, että ympärillä olisi aina yhtä hyväntahtoisia ja asiansa osaavia tyyppejä kuin täällä asuntolassa nämä vartijat on - eikä se pahoinvointikaan missään määrin voi sanoa miuta houkuttelevan.

Mutta kai nämäkin ovat näitä mieleenpainuvia asuntolaelämän kokemuksia. Ja onhan se mukava tietää, että kun tarvitaan jotakuta johon voi luottaa, täällä käännytään miun puoleeni.

Kuva täältä.

Kurssit

Nyt on enää viisi viikkoa lähiopetusta jäljellä, ennen kuin ensimmäinen vuosi käsikirjoittajaopintoja on purkissa. Siihen väliin mahtuu vielä kolme viikkoa pitkä pääsiäisloma, josta ajattelin antaa vähän palautetta - eikö vaan voitaisi olla se kaksi viikkoa pidempään yliopistolla ja lähteä sitten pääsiäiseksi kesälomalle? Me tosin ollaan se kummallinen joukko yliopistolla, kun ei ole loppukokeita... Jos olisi, kestäisi luennot ja muut ilmeisesti sinne kesäkuulle asti.

Tänä vuonna olen opiskellut yhteensä kuutta kurssia. Aihealueet ovat olleet sellaisia kuin:

Genre, Style and Language (periodi 1 ja 2)

Introduction to Screenwriting Craft (periodi 1)

Introduction to Story (periodi 1)

Reading Screen Texts (periodi 2)

Researching and Writing (periodi 1 ja 2)

Scripts into Performance (periodi 2)

Mieluisimpia näistä kursseista on tietysti olleet ne, joissa on päässyt aktiivisesti itse kirjoittamaan, eli Introduction to Screenwriting Craft sekä Scripts into Performance. Molemmissa pääpaino on kuitenkin ryhmätöillä, joten omasta työstään ja kirjoittamisestaan ei kauhean paljon ole päässyt saamaan palautetta. Reading Screen Texts sekä Introduction to Story ovat olleet luento+elokuvanäytös+seminaari-paketteja. Olen suhtautunut kursseihin vähän ristiriitaisin tuntein, pääasiassa kai seminaarituntien takia. Monesti tuntuu, että seminaarissa vain kuuntelee turhanpäiväistä "Musta tuntuu, että toi päähenkilö ei ollu oikein mun mieleen" henkisiä kommentteja, jotka eivät todista varsinaisesta oppimisprosessista. Keskustelu on kyllä tärkeä osa varsinaista oppimista, mutta parhaat kommentit tulee kuultua yleensä joko asuntolalle kävellessä tai pubissa istuessa.

Kaipaan Suomen "opi niin paljon kuin jaksat" meininkiä - kuten mainitsin joskus aiemmin, täällä Englannissa ei luentoja ole paljoa ja esim. kieliopinnot maksaisivat erikseen £250 puntaa vuodessa per kieli. Ei siis ole ihme, että monet englantilaiset yliopisto-opiskelijat eivät puhu muita kieliä ollenkaan - kun Suomessa pelkästään suomea ja englantia puhuva yliopisto-opiskelija lienee harvinaisuus. Tämä toki voi olla vain meidän yliopiston juttu...

Mutta on tää luultavasti ollut ihan hyvä vuosi käsikirjoittamisen oppimisen kannalta. Vähän tietty tuntuu hassulta, kun meillä ei ole mitään filmiopintoja, joten mitään kirjoittamistamme jutuista ei ole kuvattu nauhalle. Ihan perusopinnot kameroiden käyttämisestä, leikkaamisesta ja sen sellaisesta - oman lyhytelokuvan tekemisestä - olisi varmaan ollut kiva opiskella näiden kurssien ohessa. Sitten kun se alkaa liikaa harmittamaan pitää vaan muistaa, että tämä ei ole medianomitutkinto, vaan puhtaasti käsikirjoittajaopintoihin painottuva linja.

Ensi vuonna on kuulemma enemmän omaa kirjoittamista edessä.

Here comes the lindy hop!

Juttelin tammikuun alussa suunnitelmistani perustaa uusi yhdistys yliopistoomme. Tänään on sitten vihdoin se päivä, kun pääsee hommasta kantamaan hedelmää. SoSo Swing Dancen neljän viikon mittainen aloittelijakurssi alkaa tänään klo 18.45. Luvassa siis kaksi tuntia tanssimista.

Opettajat hankin The Swing Dance Company LTD kautta. Normaalisti kahden tunnin sessio kahdella opettajalla maksaa £160 puntaa. Koska kuitenkin Hampshiressa kaivataan nuoria harrastajia, eivätkä useimmat opiskelijat ole valmiita lähtemään harrastuksen perässä toiseen kaupunkiin, tarjottiin miulle ihan uskomatonta diiliä. Koko neljän viikon kurssi tulee maksamaan meille saman verran kuin yksi ilta! 75% alennus tuli kyllä tarpeeseen. Nyt peruskurssi lindy hopiin tulee maksamaan kurssilaiselle vain £15.

Tämän kurssin seurauksena toivottavasti suurimmassa osassa syttyy lindyhopin kipinä ja ensi vuonna lähdetään sitten Fresher's Fairissa ja muissa vuoden alkajaistapahtumissa mainostamaan yhdistystämme. Sitä ehdittiin jo suunnittelemaan vähän tulevien opettajien kanssa tuopin ääressä.

Illalla on miulla luvassa muuten miehen rooli, sillä yllätys yllätys, naisia on osallistujalistalla enemmän. Ehkä ihan hyvä näin, pääsenpähän minäkin oppimaan jotain uutta!

Ja siis niin mikä ihmeen lindy hop?

Unelma elokuvan tekemisestä

Allaoleva (brittiläinen) lyhytelokuva voitti (brittiläisen) Raindance-elokuvafestareiden kilpailun festareiden mainoselokuvaksi - ja lisäksi tuotantoyhtiö voitti noin £30,000 rahaa seuraavaa tuotantoa varten sekä slotin vuoden 2012 festareilla omalle lyhytelokuvalleen. Kilpailun osallistuminen siis selkeästi kannattaa - ainakin jos on toimiva idea ja porukka tekemässä. Aika ihana. (Toisin kuin tyypppien edellinen zombie-elokuvatuotanto... jota en ole tosin nähnyt, mutta luotan käsikirjoittajan antamaan arvioon teoksestaan).

Siis, saanko esitellä: The Dream of Making a Movie.

Maailma ilman sotaa

Miun oli eilen tarkoitus viedä yliopistolle Lars von Trierin elokuva Dancer in the Dark (2000), joka on kaikkea muuta kuin tyypillinen musikaalielokuva. Mielestäni todella katsomisen arvoinen kanssa, vaikka alkuun Dogma 95-oppien henkeen tehdyt kuvausratkaisut saattavat tuntua kummallisilta. Hävetti aika rankasti, että olin luvannut elokuvan tuoda ja sitten sen kuitenkin unohdin.

Luennoitsija oli kuitenkin varautunut siihen, että jos nyt sattuisin leffan unohtamaan, on kuitenkin jotain mitä katsoa viikottaisessa elokuvanäytöksessämme.

Jos katsot elämäsi aikana vain yhden sota-aiheisen elokuvan, suosittelen näkemääni jopa ylitse Miyazakin Tulikärpästen hauta (1998) klassikkoanimaatiosta. Katsottiin Veteen piirretty viiva/The Thin Red Line (1998). Huikeat 170 minuuttia elokuvaa ei tuntunut yhtään liian pitkältä. Jotenkin vain tuli olo, että näki juuri parasta Hollywoodia ehkä koskaan. En vaan osaa sanoa sitä paremmin kuin: jos et ole vielä elokuvaa nähnyt, katso se. Vaikka et pitäisi sotaelokuvista, katso silti.

Joskus oikeasti todella tykkään näistä pakollisista elokuvanäytöksistämme.

Teatteriin!

Tänään olen menossa teatteriin! Arts Council England aloitti projektin nimeltä A Night Less Ordinary jolla haluttiin kannustaa nuoria ja nuoria aikuisia (siis alle 26 vuotiaita) menemään teatteriin jakamalla heille rajallinen määrä ilmaisia teatterilippuja paikallisten teattereiden esityksiin.

"A Night Less Ordinary is an Arts Council England scheme which will provide 618,000 free theatre tickets to anyone under 26 in more than 200 venues across England, between February 2009 and March 2011.

The Nuffield is delighted to be taking part in this scheme and is offering a limited number of free tickets for ALL performances to anyone under the age of 26. We hope that this will encourage young people to come to the theatre who perhaps haven't been before, or who aren't able to come as often as they'd like to."

Lisätietoa täältä.

Projekti on nyt siis tulossa päätökseen ja viimeiset ilmaiset liput laitettiin tarjolle viime kuun puolenvälin tienoilla. Varasin itselleni kaksi lippua kolmeen eri näytökseen, jotka vaikutti kiinnostavalta. Tänään on Alan Ayckbournin romanttinen komedia How the Other Half Loves, jonka ensi esitys tapahtunut jo yli 40 vuotta sitten vuonna 1969!

Teatterilla on myös mielenkiintoinen projekti kaupungin bussiliikenteen kanssa, sillä teatterilipun voi esityksen jälkeen käyttää yhden matkan bussilippuna kotiin. Mainiota sanon minä!

Teatterin kotisivut täällä.

Riittääkö käsikirjoittajaopinnot sittenkään?

Toisin kuin Suomessa, täällä Brittilässä ei suoriteta minkäänlaisia sivuaineopintoja. Muiden kurssien luentoja saa toki mennä kuuntelemaan, mutta opinto-oikeutta oman tutkinnon kurssien ulkopuolelle ei ole. Piste. Tai näin ainakin meillä täällä Solentissa, luulen saman meiningin olevan muissakin yliopistoissa.

Minua olisi kiinnostanut opiskella ainakin elokuvahistoriaa BA (Hons) Film linjalta sekä perusopintoja BA (Hons) Journalism tutkinnon opintokokonaisuudesta. Jos meillä tarjottaisiin politiikan perusopintoja, sekin kiinnostaisi. Kyllä, aiemmin mainitun West Wingin takia. Ja vähän sillä, että politiikka ja elokuvateollisuus käsittelevät aika lailla samoja aiheita: mielikuvia, tätä maailmaa, mikä on oikein ja väärin, kuinka meidän tulisi elää. Toisessa tehdään päätöksiä pitkissä istunnoissa - toisessa odotetaan sitä hyvän käsikirjoituksen ihmettä, josta kannattaa tehdä elokuva. Tarinaa, joka pitää kertoa.

Olen toki toiveikas tulevaisuuden suhteen ja tiedän, että opettajani uskovat minussa olevan sitä ainesta, mitä vaaditaan tällä alalla menestymiseen. Yhtä lailla kuitenkin myös tiedostan, että elokuva- tai tv-alalla työskentely on turvatonta, paikkoja on vähän ja luova työ jatkuvan paineen alla on henkisesti kuluttavaa. Mietin, että onko minusta oikeasti uhraamaan se kaikki, mitä täytyisi uhrata tällä alalla menestyäkseen.

Erityisesti minua huolettaa, että opiskelualani on hyvin kapea - opiskelen vain ja ainoastaan elokuvakäsikirjoittamista. Siitä ei saa pätevyyttä turhan moneen ammattiin. Työkokemuksen hankkiminen ja itse kouluttautuminen ovat edellytyksiä pärjäämiseen, ellei satu olemaan se yksi ehkä kymmenestä tuhannesta, joka on vain niin lahjakas hullu, että menestyy pelkillä käsikirjoituksillaan. Minulle on siis aikalailla selvää, että opiskelu tämän tutkinnon jälkeen tulee vielä jatkumaan, tavalla tai toisella.

Kuva täältä. Melkein asiaan liittyvä artikkeli.

Olen suorittanut aiemmin luovan kirjoittamisen perusopinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja nyt silmiini iski Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tarjoama viestinnän perusopintokokonaisuus Helsingin avoimessa yliopistossa. Kyseiset opinnot ovat vahvasti kytköksissä nykyiseen alaani, mutta tarjoaisivat teoreettisempaa ja syvempää ymmärrystä kirjalliseen viestintään - elokuvakäsikirjoittajan tavoitteena kun kuitenkin on "vain" ymmärtää tarinan kerrontaa.

Kurssien opetusmuoto tentteineen kuitenkin vaatii läsnäoloa Suomessa, joten opiskelu ulkomailta käsin ei ole mahdollista. Opinnot tulisi siis ajoittaa kesälomaan, kun siellä päin olen. Perusopintojen suorittaminen kesäyliopistossa maksaisi yhteensä 250,00€. Riippuen siitä, miten kesätyöhakuni onnistuu, voisin hyvinkin kuvitella suorittavani jotain yliopisto-opintoja Suomessa ollessani. Ilmoittautuminen kesän kursseille tapahtuu maaliskuun loppupuolella.

Tätä pitää pohdiskella. Mutta eiköhän se ole oppia ikä kaikki ja ei vara venettä kaada, kuten vanha kansanviisaus opettaa.

Käsikirjoittajaopiskelija ilman Oscareita

Ihan hitusen harmitti, kun eilen illalla tajusin, ettei minulla ole telkkaria. Tosin en tiedä, olisiko se kuitenkaan auttanut ongelmaani, sillä Oscar Gaalan esitysoikeus kuuluu ilmeisesti maksulliselle Sky Movie-tv-kanavalle. Moinen olisi löytynyt asuntolamme common roomista, mutta se kätevästi suljetaan puolen yön aikaan, eli samaan aikaan kun lähetys olisi täällä Englannissa alkanut. No enhän minä olisikaan halunnut nähdä viihdealan merkittävintä tapahtumaa telkkarista kuitenkaan. (Enitenhän minua kiinnostaa, ketkä saavat Paras adaptaatio, Paras elokuva ja Paras käsikirjoitus palkinnot.)

Oscar Gaalan menetystä harmitellessani päädyin seikkailemaan Suomessa vähemmän tunnetun Spirit Awardsin kotisivuille. Spirit Awards-palkinnot ehdittiin jakaa lauantaina Kaliforniassa ja erityisesti parhaan esikoiskäsikirjoituksen luokka herätti mielenkiintoni. Ehdokkaita oli viisi. Kolme naista, kaksi miestä.

Palkinnon voitti Lena Dunhamin Tiny Furniture. Itseäni eniten kiinnostavat Nick Faclerin Lovely, Still (jo vuodelta 2008) sekä Diane Bellin Obselidia. Alla trailerit kyseisiin elokuviin. Vahinko, etteivät mitkään taida tulla Suomen (taikka Englannin) elokuvateattereihin.

Ja sitten kun se Parhaan elokuvan ja Parhaan käsikirjoituksen voittaja selviää myöhemmin yöllä, niin pitää varata liput kyseisiä leffoja katsomaan. Paras adaptaatio kategoriassa on muuten ehdokkaana West Wingin luoja Aaron Sorkin elokuvalla Facebookin synnystä, The Social Network. Joka sekin pitäisi ehdottomasti nähdä.

Tv-sarjoja ja politiikkaa

Olen innostunut Aaron Sorkinin käsikirjoittamasta huippumenestyneestä, kolme Golden Globe-palkintoa ja 27 (!) Emmya ahmineesta tv-sarjasta West Wing. Aikanaan kun kyseinen show alkoi, olin vähän liian nuori sitä ymmärtämään, mutta muistan kyllä, että West Wing oli kuuminta hottia tv-rintamalla koko teini-ikäni ajan. Nyt poliittista ja maailmanhistoriallista ymmärrystä on kuitenkin ehtinyt kertymään sen verran enemmän, että juonikuvioista ja käsikirjoituksen nasevista yhteiskunnallisista huomioista pystyy todella nauttimaan. Kyseinen show taitaa muuten olla ainut, jonka olen nähnyt saaneen yhdeksän tähteä IMDB:n arvosteluissa.

West Wing on havahduttanut minut kiinnittämään huomiota myös kotimaassa lähestyviin eduskuntavaaleihin. Olin jo henkisesti varautunut siihen, että menisin äänestämään Suomen suurlähetystöön Lontooseen, mutta satunkin vaalien aikaan olemaan Suomessa viettämässä pääsiäislomaa. Pääsiäisen jälkeen tulen vielä kahdeksi viikoksi takaisin tänne, ennen kuin käsikirjoittajalinjan kesäloma alkaa - meillä kun ei ole kurssilla lopputenttejä, joita muut jäävät touko- ja kesäkuuksi suorittamaan.

Jyrki Kasvi, kansanedustaja ja mies jolla huumorintaju,

sydän ja poliittinen järki tuntuvat olevan paikallaan.

Kotisivut luettavissa täältä. Ehdokas Uudenmaan vaalipiirissä.

Oma ääneni menee eduskuntavaaleissa luultavimmin Vihreille. Tähän mennessä ainakin nuorisojärjestöjen periaateohjelmia tutkiessani on Vihreiden politiikka vaikuttanut ottavan parhaiten huomioon yksilön sekä ympäristön hyvinvoinnin. Eduskunnan suurimman (?) puolueen, eli Kokoomuksen nuorisojärjestön kotisivuista tuli fiilis, että he rekrytoivat jäsenensä "Haluatko pääministeriksi?" reality-tv-formaatilla. En väitä, että Kokoomuksella ei olisi hyviäkin tavoitteita ja pointteja politiikassaan, mutta...

"Niille, jotka jo lapsena tiesivät haluavansa isona pääministeriksi, on KNL paras mahdollinen opinahjo."

"Joitain kymmeniä vuosia sitten väitettiin, että kommunisteilla olisi silloin ollut parhaat bileet ja kauneimmat naiset. Riippumatta siitä, pitikö tämä väite tuolloinkaan paikkaansa, niin enää se ei ainakaan ole totta. Nykyään kaikki poliittiset nuorisojärjestöt tietävät, että parhaat bileet ja sekä kauneimmat naiset että komeimmat miehet on Kokoomusnuorilla."

... antaa kyllä vähän sellaisen "jos haluat olla koulun suosituin cheerleader, valitse meidät!" vaikutelman. Tosin eiköhän samanlaista mielikuvamainontaa löydy muiltakin puolueilta. Ja tykkäänhän minäkin Oras Tynkkysestä ja Kasvista mm. siksi, että he tykkäävät scifi- ja fantasiaviihteestä.

Pahoittelen merkinnästä puuttuvaa poliittista valveutuneisuutta, mutta minkäs teet. Pääasiani oli kuitenkin hehkuttaa, että West Wingin herättämä poliittinen valveutuminen kohdallani osoittaa, miten valtava vaikutus viihdeteollisuudella voi olla siihen, miten näemme ympäröivän maailman tai päätämme käyttää vapaa-aikaamme. Tämä mahdollisuus toimia mielipidevaikuttajana on yksi merkittävä syy siinä, miksi halusin opiskella elokuvakäsikirjoittamista. Sillä uskon, että viihdeteollisuus voi tehdä tästä maailmasta paremman (tai pahemman) paikan.

Voisin kyllä kirjoittaa myöhemmin vielä perusteellisemman pohdinnan aiheesta Miksi Vihreät? Sen lopuksi voisikin sitten hankkia itselleen sen puoluekirjankin.

Kuvat täältä ja täältä.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Toisin kun aiemmassa merkinnässäni ruuasta toivoin, ei ruokavalioni ole muuttunut yhtään kasvispainotteisemmaksi viime syksystä. Itseasiassa takaisin ruuanlaiton rytmiin oppiminen syksyn sairastelun jälkeen onnistui vasta joululomalta takaisin palattuani. Vielä pitäisi oppia menemään taas isoon markettiin ruokaostoksille, sillä lähikauppojeni valikoimat ovat hyvin opiskelijahenkisiä - siis alkoholi- ja einesruokakeskeisiä. Löytyy niistä toki muutakin, mutta kasvishyllyt ovat aika onnettomia molemmissa.

Olen kuitenkin pitänyt kiinni tavasta, että jos teen jotain ruokaa, jota en aiemmin ole tehnyt, otan lautasesta valokuvan ennen kuin pistän gastronomisen taidonnäytteeni poskeen. Tämä tapa on herättänyt ihastunutta huvittuneisuutta niissä ihmisissä, jotka ovat nähneet minut kameran kanssa lautaseni äärellä heiluvan.

Vähän olen kuitenkin laiskanlaisesti ottanut näitä valokuvia... Uusia kokkauksia puuttunee semmoinen kymmenkunta. Kuitenkin aika usein tulee syötyä päivän ruoka pubissa tai haettua take awayna läheisestä kiinalaisesta. Tai oikeammin niin, että syön puolet annoksesta siellä ravintolassa ja otan puolet mukaan, kun ei vaan pieneen mahaan mahdu isojen miesten mittapuulla tehdyt annokset.

Kuten sanottua, vihreetä pitäisi syödä enemmän. Tällä hetkellä kasvikset tulevat pääasiassa hedelmistä ja pannukakkutaikinaan piilotetuista banaaneista... Ja lasketaanhan äidin lähettämät salmiakit myös terveelliseksi ruuaksi suomalaiselle?