SonarTV raportoi

Fiktiotuotantoon kallistuneena mielenlaatuna jätin asiapainotteisen SonarTV-yhdistyksen yliopistollamme väliin. Bongasin kuitenkin nyt niiden tekemän "reportaasin" meidän Freshers viikolta. Haastatteluja, haastatteluja, haastatteluja. Luulen, että tämä voisi olla antoisa niille lukijoille jotka ehkä harkitsevat haluavatko he hakea vaihtoon meidän yliopistoon. Kohdassa 2:22 esiintyy kaverini Chad, joka on yksi lahjakkaimmista käsikirjoittajista joita olen tavannut täällä ollessani! Tyyppi opiskelee tosin PR:ää eikä elokuvakäsikirjoittamista, mutten ollenkaan yllättyisi, vaikka meistä tulisi vielä kilpakumppaneita käsikirjoitusmarkkinoilla.

Videon voit katsoa täältä, Vimeo-palvelussa.

Syö, rukoile ja rakasta!

Joskus tuntuu, että ei vaan osaa olla onnellinen. On kaikki syy olla onnellinen, mutta ei vaan osaa antaa itselleen sitä oikeutta nauttia, katsella maailmaa, vain olla. Pohjoismaiseen (luterilaiseen) mielenlaatuun kai kuuluu se ajatus, että onnellisuus tulee ansaita raskaan työn ja raatamisen kautta. Mitähän minä tässä höpisen?

Katsoin eilen illalla elokuvan ja pidin sen tunnelmasta aivan valtaisasti. Siinä käsiteltiin paljon sellaisia teemoja, jotka koen matkalaukkuelämässäni läheiseksi. Eroa, muutoksen pelkoa, pakonomaista tarvetta löytää tasapainoa, rauhaa ja iloa.

Suosittelen lämpimästi Julia Robertsin ja Javier Bardemin tähdittämää Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä (2010). Jos kaksi ja puolituntia elokuvaa tuntuu liialta (tai liian vähältä) voi hankkia käsiinsä myös kirjan, johon elokuva perustuu! Englanniksi Eat Pray Love: One Woman's Search for Everything tai suomeksi Omaa tietä etsimässä, kirjoittaja Elizabeth Gilbert.

Lyhytelokuvia ja uusia ystäviä

Uusien yhdistysten pystyttäminen tuntuu olevan minulla verissä! Lindy hop oli mahtavaa viime vuonna ja tykkäsin siitä paljon. Muutamat kyselivät, olisiko sitä tapahtumassa tänä vuonna uudestaan, mutta vahva epäilyksen varjo heittäytyy tähän päälle. Rullat olisi pitänyt pistää pyörimään jo ja ihan rehellisesti sanottuna... Minä osaan jo tanssia lindyhoppia. Ja kiinnostuneita, vaikka heitä oli, oli kohtalaisen vähän. Sen sijaan kesän aikana käyntiin potkaistu lyhytelokuvaseuramme elää ja porskuttaa hyvin!

Siis mikä?

Aloitetaanpa alusta.

Solent Screenwriters Guild oli kurssitovereideni haluama ja minun masinoima yritys saada vähän enemmän irti kurssistamme. Vai bileitäkö ne pojat olivat hakemassa... En tiedä. Ajatus oli kuitenkin, että järjestäisimme workshoppeja ja pieniä kirjoituskilpailuja, pitäisimme itsemme kiinni kirjoittamisessa. Viime vuonna tuntui, että varsinaista kirjoittamista oli aika vähän. (Tänä vuonna ei kyllä sitä tarvitse murehtia!) Mietimme myös lyhytelokuvien tekemisen mahdollisuutta...

... Kesän alussa huomasin, että Student Unionin nettisivuille oli yhdistysosioon ilmestynyt seura, josta oli tiedossa vain logo, nimi ja yhteyshenkilö.

Otin siis yhteyttä.

Mitä kesän ajan jatkuneen sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen seurasi on nyt n. 40-50 henkeä kattava opiskelijoiden lyhytelokuvaseura. Greg ja minä vedetään seuraa, katsotaan, että tapaamiset pysyy suurinpiirtein koossa ja muutenkin pidellään lankoja käsissämme. Jäsenet ovat ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita pääasiassa käsikirjoittaja- ja elokuvalinjoilta, joitakin sieluja PR ja televisiokursseilta on joukkoon eksynyt kanssa. Ensimmäinen viikko oli tapaaminen, jossa katsottiin muutama lyhytelokuva ja esiteltiin mikä seuran toimintajatus on.

Lyhytelokuvaproggis valmiiksi kahdeksassa viikossa.

Maanantaina oli toinen tapaamisemme. Kahdeksan käsikirjoittajaa toi lyhytelokuvakäsikirjoituksensa muiden nähtäväksi. Aloitettiin pitchaamalla kukin lyhyesti omaa käsikirjoitustamme ja sen jälkeen luettiin melkein puolitoista tuntia käsiksiä yhdessä. Aika loppui, joten emme vielä päättäneet, mitkä käsikirjoitukset menevät tuotantoon ja millaiset tuotantokoonpanot tulee olemaan. Ensi viikolla sitten.

Mutta on kyllä ollut mahtavaa! Eräs kurssikaverini sanoi, että hän ei oikeasti usko, että seura tulee toimimaan kun siellä on niin paljon fukseja. Teki mieli ärähtää, että mitä sitten? Ainahan seuroista tippuu porukkaa pois, mutta tämä yhdistys on tuonut tyyppejä, jotka eivät aiemmin tunteneet toisiaan yhteen ja antaa meille mahdollisuuden olla kunnianhimoisia, tehdä omia lyhytelokuvia, oppia toisiltamme, tähdätä korkeammalle! Oon oikeasti innoissani. Ympärillä on nyt tekijöitä. Ja monet näistä ihmisistä tuli tuonne seuraan myös tutustuakseen uusiin ihmisiin. Tuntuu mahtavalta.

Joulukuussa meillä toivottavasti on ensimmäiset kolme, neljä lyhytelokuvaa valmiina. Sitä ennen meillä on seitsemän mahtavaa viikkoa näiden proggisten ja tämän seuran kanssa edessä! Eikä tasan enää tunnu, että tekemistä olisi "yliopiston puolesta" liian vähän!

Kosketus baarityöhön

En ole koskaan aiemmin ollut töissä baarissa vaikka monenmoista työkokemusta onkin ehtinyt kertymään aikana. Viime keväänä ylioppilaskunta rekrytöi valtavan määrän opiskelijahenkilökuntaa syksyn uusien opiskelijoiden saapumista varten, joista murto-osa pääsisi töihin ylioppilaskunnalle koko lukuvuodeksi.

Valinta vakituiseksi työntekijäksi ei valitettavasti osunut miuhun, mutta huomasin tykkääväni ihan pipinä baarintakana työskentelystä. Edellisen kerran vastaavankaltaista työtä vuosia sitten espoolaisessa Hesessä ja vaikka olihan ihan kivaa ja hyvä ponnistuslauta eteenpäin, en varsinaisesti voi sanoa nauttineeni Haluatko isommat ranskalaiset? litanian hokemisesta. Luultavasti yksi syy, miksi baarin takana viihdyin niin hyvin on se, että tykkään olla mukana bileissä, mutta olen ihan toivoton juomaan. Oli mahtavaa päästä osalliseksi Freshersien bileistä ja saada siitä vielä palkkaakin.

Tosin palkan kanssa tuli pieni ylläri. Palkanmaksua varten jokaisella Englannissa töitätekevällä pitää olla National Insurance Number - ja minullahan moista ei ole. Ennen kuin kolmen viikon työskentelyni aikana kertynyt palkka voidaan minulle maksaa, pitää miun tuo numero hankkia. Netistä moisen voi ostaa joltakin yhdistykseltä tai sitten voi olla aktiivinen ja hoitaa asian itse - mitä ilmeisimmin täysin ilmaiseksi. Vähän aikaa asiaa selviteltyäni ymmärsin, että haastattelu NIM:ia varten järjestetään kaupungin työkkärissä. Selvitin siis missä Southamptonin JobCenter Plus sijaitsee, kävelin vastaanottotiskille ja sanoin haluavani hakea NIM:ia. Mies antoi minulle puhelinnumeron ja sanoi, että soita sinne ja varaa aika haastatteluun. Näin tein. Haastattelu on muutaman viikon kuluttua ja sitä varten joudun todistamaan henkilöllisyyteni ja asuinosoitteeni mitä hassuimmilla tavoilla - kirjekuoria tänne nykyiseen osoitteeseeni, mahdollisen työnantajan tiedot.... Ja sitten vanhanaikaisesti se passi ja ajokortti tulee tässä kohtaa taas käteviksi.

Jos joku suunnittelee muuttoa Englantiin tai täällä Englannissa oivaltaa, että se oma NIMi oisi ajankohtainen hankinta, puhelinnumero moisen hakemiseen on (Englannista soitettaessa)

0845 600 0643

Radiohiljaisuus päättyy

Viime viikot on olleet tosi tapahtumantäyteisiä ja oli ihan tietoinen ratkaisu jättää blogin päivitys taka-alalle. Nyt kun täällä on hiljainen, puolipilvinen sunnuntaiaamu eikä ole kiire minnekään, voi rauhassa istua tässä tietokoneensa ääressä ja miettiä, mitä kaikkea viime viikkoina onkaan ehtinyt tapahtumaan.

Aloitetaan vaikka sillä, että "rottaongelma" paljastui (Luojan kiitos!) vääräksi hälytykseksi. Vieläkin toisinaan kuuluu sitä narinaa ja rapinaa kylminä päivinä... kun patterit lämmittävät. Ääni tosiaan johtuikin siitä, kun kylmillään olleen huoneen seinät lähtivät patterinputkien ympärillä lämpenemään. Ihan uskomatonta! Huolissani ehdin kyllä katsastamaan muutamankin uuden asuinpaikan, mutta oikein hyvillä mielin päätin sitten tänne jäädä. Olen kuitenkin ehtinyt jo asettumaan huoneeseeni ja muuttaminen on aina stressaavaa. Ja erityisesti kun "kaukainen" sijainti sai lyheni uuden menopelin myötä, ei täältä lähemmäs yliopistoa pääseminen tuntunut enää välttämättömältä.

Ostin nimittäin polkupyörän.

Kyseessä on edukkain yksilö(n. £120), jonka Ebaysta uutena sai, toimituksessa kului neljä päivää. Fillari tuntui ihan ehdottomalta kun iltaisin kulki täällä yksin. Niinä viikkoina jotka olen ehtinyt Southamptonissa olemaan, on täällä tapahtunut neljä tai viisi raiskausta. Pari kertaa kun on yöllä pitänyt tulla kotiin tai täältä lähteä ovat miespuoliset kaverini tulleet saattamaan. Jaksan kyllä aina hämmentyä siitä, miten hyvätapaisia brittinuorukaiset osaavatkaan olla tuollaisissa asioissa. Ja ei tuo menopeli vain yökäyttöön ole joutunut - onhan kauniina syyspäivinä ollut ihanaa vain viilettää pitkin kaupunginkatuja! Niin hullunkurista kuin se onkin, kurssikaverini eivät ole omistaneet vuosiin - eräs koskaan - omaa polkupyörää. Ne ovat kaikki ihan innoissaan vaaleanlilasta menopelistäni.

Muutoin elämä on täyttynyt uudesta yhdistyksestä, Freshersin ajan ylioppilaskunnan baarissa työskentelystä, yliopiston alkamisesta, huoneen pienestä sisustuksesta ja mieleennyrjäyttämisestä takaisin opiskelen elokuvakäsikirjoittamista, tästä tulee minulle ammatti asentoon. Ja viulunsoitosta! Mutta niistä enemmän myöhemmissä päivityksissä, ettei tämä veny kilometrimerkinnäksi. Kaiken kaikkiaan haluan vain sanoa, että oli varmasti oikea ratkaisu palata takaisin Englantiin. Täällä on vielä niin paljon kaikkea koettavaa ennen kuin olen valmis heittämään pyyhkeen kehään.

Seinissä lymyää vieraita

Konna, rotta, ei oo totta... lauloi Aladdin vuonna 1992 ilmestyneessä Disney-leffassa. Kyseinen pätkä on pyörinyt nyt aika paljon päässä.

Viime vuonna koin englantilaisen asumisen hyvät puolet liittyen kuuman veden saannin rajallisuuteen ja huoneen jatkuvaan jäätävyyteen. Nämä asiat ovat tänä vuonna kunnossa, mutta pikkuisten tassujen ääni huoneeni seinien sisältä on aika järkyttävää.

Lähetinkin asiasta jo vuokraisännälleni sähköpostia. Halu löytää uusi vuokrahuone kasvoi aika merkittävästi. Eiväthän nuo vipellä täällä sentään pitkin lattioita, mutta silti tuo ääni tuntuu sellaiselta, ettei sitä todellakaan haluaisi kuulla! Mutta kuten arvata saattaa, tähän aikaan vuodesta yliopistokaupungissa ovat huoneet vähän kortilla... Jos vaan maksaisin vuokran kesäkuun loppuun asti, ratkeaisi tämäkin ongelma. Mutta en todellakaan haluaisi maksaa vuokraa, jos en edes ole maassa.

Joten hankalaksi osoittautunut uuden huoneen metsästys jatkuu.

Kuva täältä.

Kotiinpaluuta ja kirvelyä

We heart it.

Lykkasin paluuta Englantiin muutamalla paivalla, silla halusin enemman aikaa olla ystavieni kanssa. Sanalla sanoen minua pelotti tulla Englantiin olemaan tyhjanpanttina. Muistin oikein hyvin, miten koti-ikava oli poltellut vuosi aikaisemmin ja miten vaikeita ensimmaiset paivat yksin vieraassa kaupungissa olivat olleet. Muutama lisapaiva kotona tankaten ystavia ja Suomea, tayttaen salmiakki ja suklaavarastoja ja kayden viela viimeista kertaa saunomassa ja uimassa ennen talven tuloa oli ehdottomasti erinomainen ajatus.

Tulin takaisin Southamptoniin maanantai-iltana ja nukuin ensimmaisen yon kaverini luona, joka on vuokrannut yhdessa viimevuotisten asuntolakavereidensa kanssa talon aivan Southamptonin keskustasta alueelta, jolla useimmat yliopistomme toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat maijailevat. Huone, jonka mina vuokrasin, on vain 20 minuutin kavelymatkan paassa, mutta englantilaisille moinen etaisyys on niin pitka, etta kukaan tuskin haluaa tulla kaymaan kun asun niin kaukana.

Pidan huoneestani. Se on isompi kuin milta se kuvissa nayttaa, takapihalla on vihreaa ja suihkusta tulee kuumaa vetta, vaikka vedenpaineessa onkin toivomista ja kylpyhuoneen altaassa on yllariyllari, hanat erikseen kuumalle ja kylmalle vedelle. Mutta siis, talo ja huoneeni ovat kylla kivat.

Haluaisin kuitenkin olla lahempana kaikkea, olla osallinen tana vuonna kaikkeen mita tapahtuu ja toivoin, etta olisin ystavystynyt uusiin ihmisiin. Nykyiset kamppikseni ovat liki kaikki aitini ikaisia ja se on ehka hitusen outoa! Toisaalta eipahan tarvitse tuskailla kannisten opiskelijoiden kanssa, kuten viime vuonna. Jos jotain sopivaa loytyy, niin muutto on varmaankin edessa, mutta jos tuolla nyt asun sinne kevaaseen asti, ei sekaan mikaan maailmanloppu ole. Polkupyora taytyy kuitenkin ehdottomasti hankkia.

Uusi koti

Useimmat englantilaiset tuttuni olivat järjestäneet itselleen majoituksen tulevaksi lukuvuodeksi jo vuoden ensimmäisinä kuukausina, jotkut jopa ihan viikkojen sisään ensimmäisen lukuvuotensa alusta yliopistolla. Asuntojen ja huoneiden hinnat ovat kovia ja vuokranantajat laittavat ilmoituksia esille jo tosi tosi varhain. Olin varmaan kurssini ainoa, joka ei kesälomalle lähtiessään tiennyt, missä tulisi asumaan tulevana lukuvuotena.

Päätökseni oli, että en etsi itselleni asuntoa ennen kesää, koska ensimmäisenä lukuvuotena maksoin kuukausi tolkulla vuokraa yliopiston asuntolan huoneestani ollessani Suomessa. Monien opiskelijoille tarkoitettujen vuokratalojen (Englannissa toisen vuoden opiskelijat vuokraavat usein opiskelijoihin perehtyneen vuokrantajan omakotitalon, jossa asuvat kuin kommuunissa) vuokrasopimukset ovat 12 kuukauden pituisia. Kun lähiopetusta on kuutena, korkeintaan seitsemänä kuukautena vuodesta, on ilmiselvää, etten halua sitoutua ylimääräisiin kuukausiin - varsinkin, kun Suomessakin ollessani maksan vuokraa.

Halusin siis vuokrata itselleni huoneen, jonka voin irtisanoa viimeistään kuuden kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta ja jonka vuokraan kuuluisivat kaikki laskut. Vesi, lämmitys ja sähkö voi nousta tosi kalliiksi, enkä halua mitään yllätyksiä. Enkä halunnut sitoutua maksamaan vuokraa huoneesta ennen kuin olen taas Englannissa.

Aloin siis nyt elokuun viimeisinä päivinä metsästämään paikkaa johon muuttaa Spareroom.co.uk sivuston kautta. Loin sinne oman "vuokralainen etsii huonetta" viestin ja vastasin useisiin vuokranantajien jättämiin ilmoituksiin. Sain lopulta kolmelta kiinnnostavalta vuokranantajalta tarjouksia. Onneksi en tarttunut ensimmäiseen mahdollisuuteen, vaan maltoin mieleni.

Sain tämän melko pienen ja sotkuisen ensimmäisen kerroksen (huom, siis suomalaisittain, eli brittien käsityksen mukaan ground floor) double bedroomin noin parinkymmenen minuutin kävelymatkan päästä yliopistolta. Omakotitalon jakaa kanssani viisi muuta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä ja vuokra on huomattavan edullinen. Maksan huoneesta (sisältää kaikki laskut) £290. Se on noin £60 vähemmän, kuin oletin joutuvani maksamaan.

Sitten kun tämän huoneen löysin ja olin vuokranantajan kanssa jutellut puhelimessa ja pyytänyt vähän lisätietoja, valokuvia ja vuokrasopimuksen nähtäväksi en aikaillut yhtään päätöksen tekemisen kanssa. Huoneesta oli kiinnostunut kuusi muutakin ihmistä, joten oli aika onnenkantamoinen, että satuin olemaan ensimmäinen joka kiinnostusta osoitti. Vuokranantajallani on useita vuokrataloja Southamptonissa, joten olen toiveikas, että kaikki tulee sujumaan hyvin. Yksityisen vuokranantajan mahdolliselle mielivallalle en mielelläni asettuisi alttiiksi maassa, jonka tapoja ja lakeja en täysin tunne. Ja viime vuonna Southamptonissa oli ainakin muutama vaihto-opiskelija joutunut törkeän huijauksen kohteeksi.

Olen maksanut huoneesta nyt takuuvuokran ja talon ja huoneen nähtyäni maksan varmaan ensimmäisen kolmen kuukauden vuokran samantien. Aion käyttää aikaa ja rahaa tehdäkseni tuosta pienestä tilastani viihtyisän ja vähän tehokkaamman. Ainakin käyn Ikeasta ostamassa uuden sijauspatjan ja vähän paremman (lue: isomman) vetolaatikoston tuon kuvissa näkyvän tilalle.

Kuvia muutoksesta seuraa sitten perästä päin. Toivottavasti tulen hyvin juttuun uusien kämppiksieni kanssa. Ja nyt olisi tilaa ottaa vieraitakin kylään! Asuntolan huoneessa ei oikein sitä ollut.

101. kirjoitelma ja toisen vuoden alku

Kesä. Minne sinä menit?

Olit hieno ja upea ja kaunis ja hauska ja sain olla niin kotimaassa kuin Norjassakin kesätyöni puolesta. Sain tehdä kesätyötä kokopäiväisesti, pidin hommasta ja ihmisistä ja olen tervetullut ensi vuonna samaan pestiin. Ihanaa, kun ei tarvitse miettiä, mistä sitä ensi vuonna saisi taas töitä! Tuolta alalta niitä nimittäin varmasti tulee löytymään, ensi kesänäkin.

Kesän alku oli kuitenkin vaikea. Jouduin Englannissa sairaalaan ja leikkaukseen ja olin viikon ajan niin kipeänä, etten meinannut pystyä kävelemään. Onneksi Englannin sairaanhoito jälleen kerran saa minulta kiitosta . Kun tarvitsin leikkaushaavan hoitoon joka päivä apua, minulle järjestettiin viikon jokaiseksi päiväksi mahdollisuus tavata sairaanhoitaja. Leikkaus tai päivittäiset tapaamiset eivät maksaneet minulle mitään, ja liki aina miuta kohtaan oltiin äärimmäisen ystävällisiä. Leikkausosastolla pidettiin erityisesti huolta, kun olin siellä yksin ilman omaisia. Jouduin varaamaan uuden lennon Suomeen, mutta pääsin kuin pääsin kotiin ja paranin onneksi melko pian.

Ennen kuin lähdin Southamptonista laitoin tavarani kesäksi Alligator Storage-varastoon. Koko kesä pienimmästä varastotilasta tuli maksamaan miulle ehkä £150,00 tai jotain sitä luokkaa. On mukavaa, kun ei tarvitse muuttaa kaikkea ees taas - nyt kun alan pakkaamaan, pakkaan vain vaatteita ja tietysti kannettavan tietokoneen ja kameran ja sen sellaiset mukaani.

Lähtö takaisin Englantiin on ylihuomenna. Kesällä ehdin jo kovasti miettimään jäisinkö Suomeen, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Alun ahdistus siitä, että olen taas kaukana ystävistäni ja läheisistäni on muuttunut nyt tietynlaiseen huojentumiseen - elämä Englannissa on minulle toisenlaista kuin täällä. Saan toivottavasti rauhassa aikaa opiskeluun ja odotan innolla mitä yliopiston ylioppilaskunnan baarissa työskentely on. Sain nimittäin sieltä työpaikan, aluksi nyt Freshers' Weekin ajaksi ja jos se menee hyvin niin koko lukuvuodeksi.

Tulevana lukuvuonna tulen opiskelemaan käsikirjoittamista syvemmin kuudella kurssilla.

1. Understanding Media
2. Writing a Fact Based Script
3. Authors and Audiences
4. Scripts into Production
5. Adapting for the Screen
6. Writing TV Series

Jotenkin tuntuu hassulta, että nuo ne on, enempää ei saa. Haluaisin juuri nyt opiskella politiikkaa ja etiikkaa ja vähän syvemmin viestintää tähän lisäksi. Ehkä oikea ratkaisu on hakeutua maisteriohjelmaan suomalaiseen yliopistoon ja ahmia niin paljon kuin ehtii? Mielessä on myös ollut suorittaa etäopintoina joko Tampereen yliopiston tiedotusopin tai Helsingin yliopiston viestinnän perusopinnot avoimessa yliopistossa. Sitä ajatusta pitää vielä hetken verran sulatella.

Nyt päällimmäinen huoli on mitä kaikkea pakata tällä kertaa mukaan. Äidin antamat kauniit uudet villasukat ja ostamani toppaliivi lähtevät varmasti matkaan ja sadetakki on tänäkin vuonna tarpeen. Hai-kumisaappaat ovat kiltisti Englannissa miuta odottamassa.

Vähän jo jännittää. Viime vuoden vaihtarit ovat palanneet kotiin, mutta mie menen sinne takaisin. Hurjaa.

100:s kirjoitelma ja vuoden loppu!

Noniin! Kävin huhtikuun viettämässä pääsiäislomaa Suomessa ja palasin nyt viikko sitten takaisin tänne Englantiin viimeisiä luentoja ja tehtävien palautuksia varten. Sää oli uskomattoman kaunis Suomessakin, mutta kun täällä seuraavana aamuna avasi silmänsä ja käveli puutarhaan ihmettelemään auringonpaistetta ei ymmärrys vain millään riittänyt, miten huhtikuussa saattoi tuntua jo niin kesältä! Kaikki kukat ovat puhjenneet kukkaan ja puut saaneet vihreät lehtensä kolmen viikon poissaoloni aikana. Hengitin vain syvään ja huumannuin. Mitenkään muuten sitä tunnetta on vaikea kuvailla.

Luentoja on enää jäljellä vain tämä viikko ja tänäänkin yliopisto on suljettu bank holidayn takia. Britit ovat niin joviaaleja, että kun juhlapäivä (tässä tapauksessa toukokuun ensimmäinen, mistä lie syystä sitä täällä juhlistavat...) osuu viikonlopulle, annetaan se vapaapäivä sitten seuraavana arkipäivänä. Joten tässä on nyt sitten nelipäiväisen viikonlopun viimeinen päivä menossa, perjantainakin kun oli vapaapäivä kuninkaallisten häiden takia. Yllättävää kyllä, Primark tai muut vaatekaupat eivät antaneet vapaapäivän haitata aukioloaan...

Southampton Solentissa opiskelee yllättävän paljon suomalaisia Erasmusvaihtareita, jotka pistivät vappupäivänä Suomalaisen Vappupiknikin pystyyn yliopistomme lähellä sijaitsevaan puistoon. Oli ihan mielettömän kivaa saada olla niin suomalainen kuin mieli teki! Juotiin skumppaa, syötiin mansikoita, kuunneltiin radiota, puhalleltiin serpentiiniä ja ilmapalloja, höpötettiin muunmaalaisten ihmisten kanssa suomalaisista vappuperinteistä ja olipa eräällä pojalla ihan supisuomalainen Kurkokin juhlapäivää varten varattuna. Itse toin ylioppilaslakin tänne Englantiin edustamaan - pitäähän sitä nyt käyttää silloin kerran vuodessa, kun annetaan! Ja muutenkin tuntui hyvältä näyttää, että Suomi ja sen perinteet ovat edelleen todella rakkaita. Keväällä meinasi nimittäin tulla pyydeltyä vähän liiankin kanssa anteeksi sitä, että on muualta kotoisin.

Keskiviikkona meillä on vieraileva luennoitsija BBC:n draamatuotantojen käsikirjoitusosastolta. Edellinen luennoitsija samasta paikasta oli aivan huippuhyvä, joten odotan tätä tosi mielenkiinnolla. Sitten ei olekaan enää kuin yksi kohtaustyöpajasessio torstaina ja perjantaina esseiden palautus ja ensimmäinen vuoteni täällä yliopistossa on ohitse. Niin se aika vierii.

Toivottavasti tästä blogista on ollut apua ja iloa teille lukijoille ja erityisesti niille, jotka harkitsevat opintojen suorittamista täällä Englannissa. Haluan huomauttaa, että monia merkintöjäni on varmasti sävyttänyt kalvanut koti-ikävä ja hienoinen pettymys siitä, että todellisuus ei ainakaan täällä ole ollut ihan yhtä suloista kuin romanttiset mielikuvat vanhoista Englannin opinahjoista. Tästä kohtaa katsottuna olen kuitenkin tosi iloinen, että jaksoin tänne lähteä ja mikäli yliopisto, johon hakemista harkitsee, on saanut hyvät "paperit" vanhoilta opiskelijoiltaan ja brittilehdistön tiukoissa arvosteluissa, suosittelen tätä muillekin lämpimästi!

Mutta oi sinä suomalainen yliopisto-opiskelija! Ole sinä onnellinen, sillä sinua hellitään valinnanvapaudella, laajalla opetustarjonnalla, mahdollisuudella sivuaineopintoihin, opiskelijahintaisella ruualla, hauskoilla ylioppilaskuntien perinteillä ja ennen kaikkea - mahdollisuudella opiskella sinulle luonnollisella kielellä. Monta hyvää syytä jäädä suorittamaan opintonsa Suomeen, sillä ainakin minä olen oppinut arvostamaan sitä kovaa työmäärää, mitä suomalaisissa yliopistoissa opiskelijoilta vaaditaan.

Mutta toki jos täällä on Juuri Se Sinulle Oikea linja, kannattaa tietysti tulla! Parempi lähteä ja ottaa viinajuna (tuttuni lanseeraama käsite väheksyvän maitojunan sijaan) takaisin kotiin kuin katua, ettei tullut nuorena lähdettyä. Paitsi että ne yliopistomaksut ovat tosiaankin pomppaamassa ihan taivaisiin vuonna 2012...

Hyvää kevättä tai kesää, mikä säähän nyt parhaiten sopii!