Läksiäiset lauantaina, siivouspäivä sunnuntaina

Leivoin porkkanakakkua äitini reseptillä. Valitettavasti en muistanut kunnioittaa ohjetta täysin, joten kakku ei onnistunut yhtä hyvin, kuin viime kerralla tai äitini tekemänä.

Kattaminen on ihanaa ja kerrankin sain tehdä sitä pitkän kaavan mukaan, vaikkei meillä alkuruoka-aterimia tai jälkiruokalusikoita olekaan. Ystäväni kommentoi, että juuri tämä on se väri, jota kutsun Jennin-siniseksi. Lasit Aino Aalto, väri mustikka, hopeiset kahvilusikat on ylioppilaslahja nimi- ja päivämääräkaiverruksella, merkki Suomi Chippendale ja lautasliinarenkaat löytö tukholmalaiselta kirpputorilta. Pellavapöytäliina Fidalta.

Jälkiruokana neljän ruokalajin päivällisellä tarjoiltiin vaniljapannacottaa ja omenakompottia. Lasilautasia aloin keräilemään joskus Kierrätyskeskukselta tuollaiset ihanuudet löydettyäni ja äitini täydentää lautaskokoelmaa aina silloin tällöin kyläillessään. Valmistaja tuntematon, suupuhallettuja kuitenkin.

Illemmalla tulleet vieraat viihdyttivät itseään erään vieraan mukanaan tuomalla iPadilla ja täytyy myöntää, aika hauskalta sillä leikkiminen ajoittain näyttikin!

Sunnuntaina heräsin taas varhain ja suostuin pukeutumaan vain kotivaatteisiin. Siivottiin uudelleen juhlien jälkeen ja äitini ja enoni käväisivät kylässä. Sain enolta lahjaksi Rakkausmuumi-lakanat, jotka ovat kyllä hurjan vaaleanpunaiset jopa minun makuuni, mutta mielelläni ne raahaan mukanani maailmalle. Josko jouluna saisin himoitsemani Ruusumuumi-lakanat noiden kaveriksi! Ja mikä parasta, tiedän Finlaysonin lakanoiden olevan sellaisia, että niissä nukkuu useampikin sukupolvi ennen kuin kuluvat puhki. Isän ja äidin häälahjaksi saamat Finlaysonin lakanat tosin jatkavat miun käyttöni jälkeen elämää vielä matonkuteina. Niin käynee aikanaan näillekin.

Maukasta koti-ikävää

Kun miettii jotain suomalaista herkkua, jotain sellaista, josta tulee kotoisa ja turvallinen olo ja jota aivan varmasti tulee maailmalla ikävä, tulee muutamakin juttu mieleen.

1. Tervan tuoksu (kai tää lasketaan, kun on tervajäätelöäkin...)
   - Kalevala-näyttelyn yhteydessä Ateneumissa oli esillä tervattu puuvene. Ruotsalainen tuttuni nauroi nähdessään miut kyyryssä veneen vieressä nuuhkimassa sitä ihanaa tuoksua keuhkot täyteen. Eräs ystäväni arvelikin, että miulla tulisi tuota tuoksua ikävä ja osti miulle käsintehdyn tervasaippuan lahjaksi. Saattaa kuitenkin tuoksu olla liian raju tuleville opiskelijatovereille... itse sitä rakastan ja kesäisin käytänkin Erittäin hienoa suomalaista tervashampoota siitä piittaamatta, että se ei ole paras mahdollinen shampoo hiuslaadulleni. Ilo saa kesäisin kuitenkin mennä järjen edelle!
   
   
   
   
2. Ruisleipä ja karjalanpiirakat
   - Niin niin. Mutta totta se on, niitä tulee ikävä. Ruisleipää syön liki päivittäin, karjalanpiirakoita silloin tällöin ja aina sukujuhlissa. Jälkimmäisiä pitää opetella tekemään itse, ruisleipää taas hamstrannen mukaani sitten jouluna. Sinuhen Jälkiuuni Ruisneppari on suosikkini ja se säilyy pitkään.
   
   
   
3. Salmiakki
   - Ei lisättävää. Miksi Makuuni on poistanut vadelmasalmiakkiautot irtokarkkivalikoimastaan? Olin niin iloinen, kun niitä saattoi ostaa kauhallisia Lauantai-pussien muutamien namusten sijaan!
   
   
   
4. Korvapuusti
   - Onneksi olen oppinut muutaman muunkin leivontareseptin, joiden toteuttaminen vierailla mailla on helppoa (porkkanakakku ja omenapiirakka), mutta korvapuusti on jotain niin perisuomalaista ja kotoisaa ja turvallista. Tänään kaupassa muistin, että kaksi kolmasosaa Eurooppaan tuotavasta kardemummasta tuodaan Pohjoismaihin ja että kyseisen mausteen löytäminen muualta on tavantallaajalle liki mahdotonta. Hamstrasin siis mukanani vietäväksi kolme purkkia kardemummaa, jotta koti-ikävän iskiessä voi leipoa rakkaita tuttuja pullia ja levittää ympärilleen illuusiota, että suomalaiset rakastavat perinneherkkujaan ja tuoksuvat ihanilta.
   

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

Miksi se Southampton kuulostaa niin tutulta?

Kampuskarttaa tarkemmin katsellessa saa siihen vastauksen.

Tanssi vei kielitaidon

Kävin tänään tanssimassa tanssiseurani vapaaharjoituksissa. Lajini on 1930-luvulla Amerikassa syntynyt swing-tanssi, lindy hop. Olen kovasti yrittänyt löytää tanssia harrastavaa seuraa Southamptonista, mutta tähän asti olen vetänyt etsinnöissäni vesiperän. Lontoossa löytyy, Birminghamissa löytyy, Oxfordissa, Edinburghissa (joka oli yksi mahdollinen opiskelukaupungeistani) ja herratiesmissämuualla löytyy, mutta Southamptonin harrastajista ei löydy jälkeäkään, vaikka niitäkin on joskus ollut.



Vapaaharjoituksien lopussa olin jo venyttelemässä, kun eräs komea etelä-amerikkalaisen näköinen nuorukainen pyysi miuta tanssimaan kanssaan. Herranjestas miuta hävetti, miten en osannut sanoa mitään järkevää englanniksi (ja ei, se ei johtunut miehen miellyttävästä ulkonäöstä, lahjakkaasta tanssimisesta ehkä kylläkin...). Tein siis sitä, mitä yleensäkin, eli hymyilin ja tanssin, minkä vain osasin. Olen harrastanut lajia Tukholmassa asumisestani lähtien enemmän tai vähemmän aktiivisesti, viime keväällä treenasin keskimäärin kahdesti viikossa. Olin löytänyt oman tanssini ja jos olisin vain voinut ja ehtinyt, olisin tanssinut joka ikinen päivä. Lindystä eroon joutuminen onkin yksi pahimmista iskuista, joita kohtaan ulkomaille muuttaessa - kun vihdoin löytää sen harrastuksen, joka kolahtaa ja jossa tuntee kunnianhimoa, on siitä pakonedessä luopuminen todella inhottavaa.

Tämä tietty jäi ja jää vaivaamaan minua, mutta ihan kamalalta tuntui myös tajuta se, miten pahasti todella jäädyin sen englanninkielen kanssa. Uskon että kielitaitoni löytyy jostain muistin perukoilta kunhan sitä vähän sörkin, mutta on se silti tuskaisaa huomata, että puheliaana ihmisenä jää sanoja vaille! Ja edelleen, kun kielen pitäisi olla tärkein työkaluni. Stressaa. Ahdistaa. Ja tiedän, että Englantiin opiskelemaan lähteminen on ehdottomasti oikea ja välttämätön ratkaisu, mikäli todella haluan tehdä töitä ulkomailla.

Muumit ovat Suomesta, ettäs tiedätte!

Skippaisin mielihyvin itseni tämän viikon yli suoraan lauantain läksiäisiin, jolloin rakkaimmista rakkaimmat ystävät tulevat viettämään iltapäivää ja laajempi kaverijoukkoni iltaa kanssani. Tämä nykyinen vaihe tuntuu ihan mahdottomalta. On niin helppoa tietää, mitä ehdottomasti haluaa mukaan, mutta sitten kun miettii, mitä tehdä lopulle roinalle... Pois vaan kierrätykseen, laatikoihin odottamaan paluuta vai jättää hujan hajan tänne kotiin, jonne kuitenkin voi palata vielä muutaman kerran ennen lopullista poismuuttoa? Ronski käsi hyökkäsi pahaa-aavistamattomaan vaatekaappiini sunnuntaina, sama voisi vierailla kaikkialla muuallakin tässä asunnossa.

Kävin myös pyörimässä Tiimarissa ja Suomalaisessa Kirjakaupassa pohtien, miten aion säilyttää viralliset paperit muuton yhteydessä. Osa jää Suomeen samalla lailla kansioissa kuin ennenkin, mutta melkoinen pino virallisia dokumentteja tulee muuttaa mukanani ulkomaille. Läpinäkyvistä muovitaskuista koostuva kansio on aika kovassa huudossa tämänhetkisessä arkistointisuunnitelmassa. Opiskeluun liittyvät luentolehtiöt ja kansiot taidan ostaa vasta sieltä päästä, sillä Suomalaisen kirjakaupan ihana musta Muumikansio on aika muhkean kokoinen - ehkä hivenen liioiteltu tarpeisiini. Tosin pelkäänpä pahoin ostavani sen silti, vaikken sitä päivittäin laukussani kantaisikaan.

Muumia tulee kyllä lähtemään mukaani Englantiin muutenkin.


Tove Janssonin elämänkerran ostin toisesta kesätyöpaikastani, Rakkausmuumi-mukin toisesta. (Tein kahta kesätyötä saadakseni kasaan riittävästi rahaa muuttoa varten - ja no, ihan vaan elääkseni täällä pääkaupunkiseudulla.) Boel Westin kirjoittamaa elämänkertaa en ole ehtinyt vielä kuin silmäilemään, mutta se mitä olen tähän mennessä ehtinyt lukemaan on vaikuttanut hurjan inspiroivalta. Rakkausmuumin halusin ostaa (koska se on ihana!), jotta miulla olisi jotain, mikä muistuttaisi siitä, miten miut nähdään. Monet ystäväni ovat varanneet vaaleanpunaisen mielikuvituksessaan yksinoikeudella miun väriksi (alunperin vitsi eräästä roolihahmostani, jonka esikuvana oli Elle Woods (Reese Witherspoon) elokuvasta Legally Blonde (2001) - myöhemmin se juttu vähän räjähti käsiin mm. pinkillä ylioppilasmekolla, pinkillä skumpalla, vanhan roosan värisillä olohuoneen seinillä edellisessä kodissani...) ja ulkomaisille ystävilleni olen Se suomalainen romanttinen tyttö. Mikä tiivistäisi tämän paremmin, kuin Rakkausmuumi-muki? Muumilaakson kuvasanakirja suomi-ruotsi taas oli löytö Suomalaisesta kirjakaupasta viime keväältä ja haluan raahata sen mukanani muistuttaakseni itseäni rakkaudestani ruotsinkieleen. Pelkään englannissa laiskistuvani ja tyytyväni vain englanninkielen oppimiseen, mutta minä haluan oppia myös ruotsinkielen sujuvaksi! Aika leikkimistähän kielenopiskelun ylläpitäminen tuollaisella teoksella on, mutta onpahan edes jotain!

Tylsemmissä asioissa tänään oli:

• Tarkastuskäynti hammaslääkärissä, ei päässyt aiemmin, kun Espoossa jonot kiireettömään hoitoon on 6kk. Seuraava aika on joulukuussa, kun tulen Suomeen.
• Edelliseen liittyen täytin Kelan kaavakkeen, jossa anon oikeutta pysyä suomalaisen sosiaaliturvan piirissä ulkomaille muutosta huolimatta. Normaalistihan siirtyisin englantilaisen terveydenhuollon asiakkaaksi, mutta haluaisin saada tämän hammashuollon hoidettua ainakin kotimaassa. Asiasta tarkemmin kiinnostuneet voivat lukea lisää täältä.
• Toimitin opiskelija-asuntolan vuokrasopimukseni Kelalle, jotta saa sitä asumistukeakin sitten.

Rätei ja lumpui

Muuttoahdistus vaan jatkuu. Istuin lauantaina tavaramääräni keskellä tuskastuneena ja kykenemättä päättämään, mistä aloittaa. (Nyt olen sentään päässyt varovaiseen alkuun.) Olen asunut omillani koko aikuisikäni aupair-kuukausia lukuunottamatta, joten omaisuutta riittää... ja riittää... ja riittää. Kaapeista pursuaa tavaraa, jota olen säilönyt sillä saattaahan tätä vielä tarvita... Ja varmaan tarvitsisikin, jos jäisin asumaan tänne, mutta ulkomaille niitä tuskin kannattaa viedä mukanaan. Mitä kaikkea tästä omaisuudesta kannattaa säilyttää?

Pikkusälä on suurin murheenkryyni, mutta suurimman massan muodostavat vaatteet. Neljä vuodenaikaa omaavaan maahan erittäin fiksu ja järkevä vaatekaappi, vaikka itse sanonkin - on kerrastoa, pitkähihaista, neuletta, farkkuja, pellavahousuja, mekkoja ja hameita... Pukeutumistyylini on ennen ollut värikäs ja leikittelevä, pääosin kirpputoreilta ja H&M:n alennusrekeistä ostettua. Nykyään makuni on paljon hillitympi, mutta kuten jo aiemmin sanoin, tärkeintä minulle on mukavuus. Jos lämpimänä pysyminen tarkoittaa violettia trikoopaitaa, pinkkiä neuletta ja myrkynvihreitä villasukkia, ne minä laitan päälleni. Joskus tulevaisuudessa minulla on paremmin varaa tyylitajuun - mutta tämän prosessin kannustamana tulen toivottavasti harkitsemaan tarkemmin, mitä vaatekaappiini ostan. Tästä järkyttävästä kasasta yritän nyt koota itselleni järkevän vaatekokonaisuuden mukaani ja loput pistän kierrätykseen.

Ja sitten on vielä tangolla olevat mekot...

10 yötä lähtöön

Lähtöahdistus/jännitys. Elän nyt jäljellä olevan reilun viikon superpienellä budjetilla, sillä aina tulee jotain kuluja, joihin en ole osannut varautua (tuo passin hankkiminen...). Illalla en malttaisi mennä nukkumaan, kun tiedän, miten paljon on vielä tekemättä ja miten vähän aikaa jäljellä ennen lähtöä. Silti silloin on niin väsynyt, ettei yöllä pimeässä pysty tekemään mitään hyödyllistä ja katson vain True Bloodia. Hurahdin siihen luultavasti siksi, että tajusin Ericin hahmon puhuvan ruotsia. Ja siinä on erinomaisia cliffhangereita. Vampyyrifiksaatiosta miuta ei voi syyttää.

Sain eilen tietää saaneeni asuntolapaikan yliopiston isoimmasta opiskelija-asuntolasta Southamptonin sataman läheltä. 805 soluhuonetta. Huone on tosi pieni ja siellä on oma vesipiste, pöytä, tuoli, vaatekaappi ja sänky. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee. Vähän jännittää, tarkoittaako First Floor maantasoa vai ensimmäistä kerrosta. Jos huone on maantasolla, myönnän ahdistuvani. Rikas mielikuvitukseni ja villi opiskelijaelämä ei mene ihan yksiin turvallisuuden kaipuuni kanssa. Mutta pitäähän tätä opiskelija-asuntolaelämää kokeilla - ja harmitella, että asunnon haku jäi näin viime tinkaan, luultavasti sain nyt sen jämäkämpän. Mutta onpahan nyt paikka mihin mennä.

Tänään on edessä iso siivousurakka ja poislaitettavien asioiden pakkaamista. Parhaassa tapauksessa illalla vielä sauna.

Enemmän kuvia opiskelija-asuntolasta täällä.

Harmaana päivänä ei saa hymyillä

Voisipa omaa mielialaa säädellä kirkassävyisemmäksi ja valoisammaksi samalla lailla, kuin valokuvia! Tänään olisi ollut tarvetta sellaiselle. Harmaa ilma iski ihan samalla voimalla sisääni kuin aina ennenkin, aurinkoisen kesän aikana ehti unohtamaan sen latistavan tunnelman. Sadepäiviä rakastan, mutta tällaiset harmaat pilviset mitäänsanomattomat päivät ovat ihan kamalia. (Ja niihin pitäisi kai tottua pian, mikäli legendat Englannin ilmastosta pitävät paikkaansa.)

Päivää pahensi entisestään uuden passin hankkiminen. Huomasin nimittäin nykyisen passini vanhenevan 5. helmikuuta 2011. Eikös passin pidä olla vähintää 6kk voimassa matkan alkamisen jälkeen? Ehkä muuttoa ei luokiteltaisi ihan tavalliseksi lomamatkaksi... Kehittelin hetken kauhuskenaarioita miten Englannin viranomaiset pysäyttäisivät minut lentokentälle ja palauttaisivat takaisin Suomeen ja mitä ikinä. Onneksi uuden passin toimitusaika on kuitenkin vain viikko, joten ensi perjantaina minulla pitäisi olla elämäni ensimmäinen biopassi hallussani.

Passin hankkimisessa masentavaa oli tietty poliisilaitoksella perjantai-iltapäiväruuhkassa odottelu, mutta se varsinainen inhotusosuus oli valokuvan ottaminen. Passikuvathan eivät onnistu ikinä ja nykyään niissä on vielä sääntönä: ei saa hymyillä!

Kuva.

Edellistä passia hankkiessani joskus varhaisnuoruudessani isäni oli minulle vihainen, koska hymyilin passikuvassa. Neiti tiskin takana kuitenkin kertoi, ettei missään ole kielletty passikuvassa hymyilemistä, mutta nykyisen säännöksen mukaan passikuvassa ilmeen tulee olla neutraali. En pidä kuvista, joissa en hymyile.

Alkanutta syysmasennusta vastaan päätin taistella alkukesälla Vero Modan alennusrekistä bongaamallani suloisella sadetakilla (jollaisen hankkiminen oli ihan ykkösprioriteeteissani ennen Englantiin lähtemistä) ja toissakesänä ostetuilla ruusunpunaisilla Nokian Hai-kumppareilla. Nämä päällä ja harmaata, sateista taivasta vastaan jupistessani yritän muistaa vanhan sanonnan - Ei ole olemassa huonoa säätä, on vain vääränlaista pukeutumista.


Huomenna olisi edessä kodin siivoaminen ja matkalaukkujen pakkaamisen aloitus... Sadetakille ja kumppareille on laukusta löydyttävä tilaa, mutta ihana jättikokoinen violetti golf-sateenvarjoni joutuu kyllä jäämään Suomeen.

"Some people walk in the rain, others just get wet."
-Roger Miller

Ensivaikutelman tärkeydestä

Mie olen jossain määrin stressannut valitsemani alan trendikkyyttä - tyyliä ja muotia on seurattu aina, muttei koskaan aiemmin samoissa mittakaavoissa, kuin nykyisen audiovisuaalisen kulttuurin valtakautena. Näyttelijöiden ja artistien tyylejä ruoditaan huippusuosituksi tulleissa muotilehdissä ja onnistuneita tai epäonnistuneita jäljittelyjä on nähtävissä meikki- ja tyylioppaissa Youtubessa ja erinäisissä muotiblogeissa. Itsekin seuraan aktiivisesti suomalaista muotiblogiskeneä Indiedays-sivustolla, jolla ei kylläkään suuremmin julkkisten tyylejä ruodita, mutta kauneutta ja muotia käsitellään kuitenkin. Minun olemukseni ei kuitenkaan ole koskaan (tai ainakin erittäin harvoin) osoittanut tyylitajua tai trendien seuraamista. Kaikessa pukeutumisessani pääasiallinen motivaatio on mukavuus.

Joka tapauksessa, muotiblogeja seuraillessani minulle valkeni, että tulevaisuudessa en tule markkinoimaan vaan tekstejäni, vaan myös itseäni. Ja ylipäätään aina uuteen paikkaan ja kouluun mennessä haluaisi antaa itsestään vähän kauniimman ensivaikutelman, kuin mihin itsensä kuukausitolkulla välillä työ-koti-työ-koti kuljettaneena jaksaa/ehtii panostamaan. Totesin, että ennen lähtemistä haluan siistiä joka suuntaan rehottavaa paksua, pitkää ja luonnonkiharaa hiuspehkoani, jolle edellisen kerran jotain latvojen siistimistä kummempaa tehtiin Tukholmassa asuessani.

Ennen ja jälkeen kuvat ovat aina niin ihania!
Aurinkoraidat, mallinmuutos ja föönaus 80€

Päädyin äitini suosittelemana (ehh, no, varaamana, jos tarkkoja ollaan...) Vantaalla Katriinan sairaalassa sijaitsevaan Mervin Hiuspaikka-nimiseen kampaamoon. Sairaalan kampaamoa ei voi kehua ympäristöltään tai asiakkailtaan maailman trendikkäämmäksi ja miellyttävimmäksi paikaksi ja kampaajat (sekä asiakkaat!) ovat melkoisia höpöttäjätätejä, mutten muista milloin viimeeksi olisin ollut yhtä tyytyväinen kampaajalla saamaani lopputulokseen! Alkuperäinen syyni mennä tuolle kampaajalle oli kampaamon edullinen hintataso - nyt sinne tulee houkuttelemaan myös kampaajan erinomainen kyky aistia asiakkaan toiveet ja vakaa ammattitaito niiden toteuttamiseen. Mummoja ja syrjäistä sijaintia kestää näiden etujen kanssa ihan mielellään. Olettaen, että tulen kampaamokäyntini tulevaisuudessa Suomeen ajoittamaan :)

"Työlki ellää, mut lainal opiskelee"

Meille, jotka emme ole sattuneet kasvamaan elämäämme kultalusikka kehdossamme, lainan ottaminen Englantiin opiskelemaan lähtiessä on välttämätöntä - ellei sitten ole

a) saanut suurta perintöä hiljattain
b) voittanut lotossa
c) vanhemmat päättäneet tukea erittäin avokätisesti
d) painanut duunia hullunlailla tämän unelman täyttämiseksi alaikäisestä alkaen

Se, että miulla on mahdollisuus saada lainaa opiskeluun on jo itsessään valtaisa etu puhumattakaan siitä, että ylipäätään on mahdollisuus opiskella. Joten ehkä kultalusikka ei nyt oikein sovi, mutta let's face it - kuulun köyhään keskiluokkaan, eli järkyttävän rikkaista ihmisiin koostuvaan etuoikeutettuun joukkoon, jolla ei kuitenkaan opiskelemaan lähtiessä ole varaa merkkilaukkuihin ja kristallein koristeltuihin kuulakärkikyniin - tai lukukausimaksujen maksamiseen. Mutta silti on mahdollisuus lähteä opiskelemaan. Lainalla.


Ensimmäisenä tietysti opiskelupaikan saatuani otin yhteyttä Kelaan. Hain opintotuen ja ulkomaanlisän rinnalle myös lainatakauksen, joka ulkomailla korkeakoulussa opiskelevalle yli 20-vuotiaalle on 440€ kuukaudessa, eli 4400€ vuodessa. Tällä summalla aion maksaa vuokrakuluni ja jättää pienen summan puskuriksi tilille pahan päivän varalta - jos vaikka tarvitsen hammashoitoa tai jotain muuta yllättävää tapahtuu. Opintotuen ja asumistuen (kunhan vaan saisin tietää tulevan asumispaikkani, jotta voisin sitä asumistukea hakea!) tulen käyttämään kuukausittaiseen elämiseen. Harkitsin myös asennoitua kuluihin samalla tavalla kuin Suomessa olen asennoitunut - eli hakemalla mahdollisimman pian osa-aikatyöhön, jolla voisin kattaa elämisen, mutta uskon nyt olevan parempi keskittyä täysillä opiskeluun. Olen kuitenkin menossa opiskelemaan vieraalla kielellä ja alalle, jossa menestyäkseen tulisi jo opiskeluvaiheessa osoittaa suunnatonta omistautumista paitsi kursseilla, myös yliopiston ulkopuolella. Tällä hetkellä tuntuu järkevämmältä heittäytyä yhteiskunnan varoilla eläväksi taiteilijaksi kuin käyttää vapaa-ajastaan 10-25tuntia viikossa Mäkkärin tai lähikaupan kassalla
ja tuskailla, kun väsymys ja stressi tekevät olon vaikeaksi ja arjen pelkäksi puurtamiseksi. Mieleni saattaa toki tulevaisuudessa muuttua - varsinkin, jos saisin osa-aikatyökseni jotain sellaista, joka sivuaa tulevaa ammattiani. Tällä hetkellä en kuitenkaan voi olettaa saavani töitä ulkomaisesta yliopistokaupungista ihan hetkessä, joten mielummin lähden oletuksesta, että olen täysipäiväinen opiskelija ilman duunia.

Haen myös Englannin hallituksen tukemalta Student Finance Companylta, tarkemmin jaoteltuna Student Finance England osastolta EU-maista tuleville opiskelijoille tarkoitettua lainaa yliopiston lukukausimaksujen kattamiseen. Wikipedia-artikkelin mukaan viime vuonna lukukausilainojen myöntämisessä on ollut jotain ongelmia ja omakin hakemukseni lähtee nyt todella viime tingassa kaikkien viivytysten jälkeen. Hakemuskaavake toimitetaan UCASin toimesta kirjeitse saman tien, kun minkäänlaisia ehdollisia tarjouksia opiskelupaikasta on esitetty (muistaakseni ainakin, tuo kaavakenippu on mielestäni pyörinyt täällä kauemmin, kuin minä tiennyt hyväksytystä opiskelupaikasta). Hakemukseen vaadittavat liitteet ovat kuitenkin pitäneet tuon lappukasan kiltisti minun luonani aina tähän saakka. Vaadittavat liitteet on ystävällisesti lueteltu maittain kotisivuilla. Suomalaisia hakijoita pyydetään toimittamaan mm. passi ,todistus siviilisäädystä, todistus Kelan myöntämästä opintotuesta, todistus vanhempien siviilisäädystä ja tiedot vanhempien tuloista. Vähän ihmettelen, että keneltä voisin pyytää todistuksen passini valokopion aitoudesta ja sen sellaisesta, mutta ehkä vain lähetän valokopiot kaikesta mitä saan kasaan ja toivon heidän hyväksyvän ne. Todellakin toivon, sillä päätöksen saapumisen aikaan olen jo Englannissa enkä juurikaan pääse hankkimaan leimoja valokopioiden aitoudesta.

Tämä lukukausimaksulainan hakeminen on kuitenkin edelleen vaiheessa - kävin tänään äitini kanssa kirjastossa ottamassa valokopioita - ja toivon tämän menevän helposti ja mutkattomasti. Vähän jännittää kun aina tällaisissa asioissa tuntuu tulevan mutkia "mutta eihän tämä tämän asian selkeästi ilmaiseva todistus käy!" ja kun osa näistä pyydetyistä todistuksista on kuitenkin suomenkielisiä, eikä englanninkielistä käännöstä näistä ole vaadittu.

Hitusen pelottaa että miten tämän lukukausilainan haun venyminen tulee vaikuttamaan opiskelujeni aloitukseen. Tuleeko yliopistoon ilmoittautuessani hapannaamainen täti kertomaan, ettei kouluun ole asiaa, kun lukukausimaksuja ei ole vielä suoritettu vai ymmärtävätköhän he, etten ole voinut saada toimeenpantua päätöstä asiasta näin lyhyessä ajassa? Hakemuksen myöntäminen jälkijunassa on kuitenkin ihan normaali käytäntö - hakemuksen voi toimittaa 9kk kuluessa opintojen alkamisesta - mutten tiedä, miten nuo yliopistot jälkijunassa tuleviin lukukausimaksuihin oikein suhtautuvat.

Kuvat täältä ja täältä.

Ps! Vähävaraisista perheistä tulevat opiskelijat saattavat olla oikeutettuja saamaan 750£ vuosittaisen apurahan yliopistomaksujensa kattamiseen! Itse tulen tuon samaan varmaan nyt ensimmäisenä lukuvuotena, seuraavana en välttämättä. Apurahan saaminen katsotaan ilmeisesti automaattisesti vanhempien tuloista lähetettävistä selvityksistä lainahakemuksen yhteydessä ja he lähettävät kaavakkeen tuon apurahan hakemiseksi myöhemmin, mikäli siihen on oikeutettu. Omalla kohdallani lukukausimaksujen loppusumma saattaa pienentyä opiskelujen aikana jopa 2250 £, mikä olisi aika huojentavaa lainojen takaisinmaksun alkaessa. Lukukausimaksulainan takaisin maksu alkaa kun valmistumisen jälkeen ansaitsen yli 15,000£ vuodessa. Kelan kanssa takaisinmaksu alkaa kai aiemmin. Sitä odotellessa.