Hei hei mita kuuluu nyt, kun huomaat olevasi kaukana poissa?

Valitettavasti tahan postaukseen en voi kayttaa aakkosia, silla kirjoitan tata koulun kirjaston it-alueelta.

Noin. Ensijarkytys koettu, eika viela taysin voitettu. International weekin aikana on tehtavaa, juttuja joihin osallistua ja niin edelleen, mutta kuitenkin valtavia maaria vapaa-aikaa. Vapaa-aika on se, jota talla hetkella vahiten kaipaan. Mita pikemmin paasen aloittamaan kurssin ja kokemaan, kohtaavatko odotukseni opetuksesta todellisuuden, sen tyytyvaisempi olen.

Vastaan on tullut paikoin todella hauskoja juttuja. Meille pidetyt esitelmat ja tervetulopuheet ovat olleet todella hyvia ja tehokkaita opastuksia kohti Southampton Solent Universityyn (SSU) kotiutumista. Suomalaisten ja skandinaavivaihtareiden maara on melkoinen, joten halutessaan paasee pakenemaan henkisesti tuttuun seuraan. Olen kuitenkin tyytyvainen, etta kasikirjoittamisen koulutusohjelma lienee paasaantoisesti brittiopiskelijoiden kansoittama, silla onhan se nyt vahan hassua tulla opiskelemaan Englantiin ja paatya tekemisiin kaikkien muiden paitsi englantilaisten kanssa...

Loppukaneettina heitan, etta olipa ihanaa loytaa Ikeasta ruisnakkileipaa myynnista! Vaaleanleivan kiintioni oli taynna jo kauan ennen tanne lahtemista, joten olin valtavan innoissani, etta pullamosson sijaan voi syoda jotain melkein normaaliksi luokiteltavaa leipaa.

Englannin lohduttomampi puoli

Ensikertaa Britanniaan saapuvalle lentokentällä odottavat Student Guidet ovat varmastikin hengenpelastajia. Onhan se turvallisempaa, kun joku huolehtii, että löydät isossa ja hämmentävässä kompleksissa tiesi eteenpäin.

Miulle alkoi bussimatkan aikana valkenemaan, mihin olen pörröisen pääni mennyt taas laittamaan ja täytyy myöntää, hymyni hyytyi melkein sitä mukaa kun määränpää lähestyi. Perillä Southamptonissa oli harmaa ja sateinen ilta ja mie hyvin iloinen kahdesta asiasta: lämpimästä ulkoilutakistani ja ensimmäisestä tutusta ja turvallisesta asiasta parkkialueen takana häämöttämässä. Tuhahdin, että hyvä on minunkin asenteeni.

Mutta totta se on, Suomi on rikas maa Britteihin verrattuna. Tämä on paikallinen käsitys ylikulkusillasta. Eksoottinen, taiteellinen... jollain tapaa myös kolkko.

Autioitunut ostoskeskus hyvin lähellä asuntolaani.

Ja edelleen miuta jaksaa hämmentää teiden huono kunto ja yleinen...

.... miten sen sanoisi kauniisti, vai muutinko tänne vain väärällä jalalla (kyllä.)? Köyhyys. Rikkonaisuus.

Totuushan on, että miuta on vaivannut jo tänään valtava koti-ikävä. Sinällään hullua, mutta ihan ymmärrettävää. Kotona osaan selvittää, missä on lähin kunnollista ruokaa eikä eineitä myyvä ruokakauppa. Kotona ympärilläni on miulle tuttuja ja turvallisia asioita. Kotona en pelkää, että saatan ymmärtää väärin tai tulla huijatuksi. Kotona tunnen kulttuurin ja ihmiset.

Onkin jännittävää, miten vastoin kaikkia oletuksiani olen kokenut näin suuren kulttuurishokin. Uskoin tietäväni mihin olen ryhtymässä, mutta täällä se on lyönyt minuun täysin uudella voimalla. Ymmärrys siitä, miten hemmoteltu pohjois-eurooppalainen kakara oikeastaan olen (kaikesta matkustelusta ja täällä käydystä vaihto-opiskelusta huolimatta) ja miten pienessä Pohjolassa elämä tuntuu niin turvalliselta verrattuna tänne.

Toisaalta hyvä, että koti-ikävä ja muuttoshokki iski heti alkuunsa. Eipähän enää voi kuin lähteä tunnelma ylöspäin. On kuitenkin ilmiselvää, että odotukseni koulutusohjelmani tarjonnan suhteen on todella kova nyt kun minulle valkeni, miten vieraaksi ja ulkopuoliseksi koen itseni täällä. Kuten jossain vaiheessa ajattelin, Harry Potter-aikakauteni on jo päättynyt ja näen Englannin karumman ja pelottavamman puolen hauskojen vanhojen talojen sijaan. Minulle valkenee, että tämä ei ole lyhyt lomareissu, vaan kolme tulevaa vuotta..

... ja tarkoituksena oli olla vielä enemmän, enkä tänään ole ihan varma onko minusta siihen.

Melkein viihdyttävintä on asuntolani huoneessa liiketunnistimella toimiva lämmitys. Ja ei, työpöydän ääressä istumista ei tunnisteta liikkumiseksi. Saati sängyssä nukkumista. Mutta asuntolasta tarkemmin myöhemmin, nyt haluan sanoa vain:

Saanko esitellä neiti Koti-ikävän,

joka uskoo suomalaisen tytön selviävän kaikesta jääräpäisyydellä.

Tai ainakin toivoo niin.

Päivä #1

Yliopistoon kirjautuminen hoidettu, kansainvälisten opiskelijoiden tervetulopuhe kuunneltu, kampuskierroksella käyty ainakin vähäsen, keskustassa eksytty ja opittu liikkumaan asuntolan ja yliopiston väliä, asuntolan internetin merkittävät rajoitteet (ei Skypeä, Messengeriä tai mitään muutakaan suoraa kommunikaatiomuotoa) sisäistetty, puhelinliittymä hankittu.

Kunnollista ruokakauppaa en onnistunut tänään iltapäivästä enää löytämään, mutta huomenna otan sen asiakseni. Samaten pankkitilin hankkimisen, Ikeassa asioinnin (ei edes mietitä vielä sisustamista, haluan ihan vaan ruuanlaittovälineitä ja sieltä ne saa edullisimmin), terveydenhuoltoon rekisteröitymisen ja kaupunkikierrokselle osallistumisen.

Tänään päällimmäinen tunne on ollut, että mihin ihmeeseen sitä on tullut päänsä tungettua. Turvallinen Suomi on takana ja ympärillä karu Englanti.

Tosi paljon juttuja, joista pitää ajatuksen kanssa kirjoittaa. Muutama hauska, useampi vakavamman aiheinen. Ja kuvapäivityksiä tietysti. Ehkä huomenna riittää energiaa ajatteluun.

Perillä!

Saatoin ensimmäistä kertaa elämässäni samaistua lentopelkoisen tunnelmiin, kun eilen iltapäivällä Heathrown yllä oli vähemmän yllättäen ruuhkaa ja jouduimme kiertelemään laskeutumiskuvioissa puolisen tuntia. Kun ikkunasta näki neljä muuta lentokonetta alkoi vähän jännitys kutittelemaan vatsanpohjaa.. Etäisyydet hämärtyvät, kun tilaa ympärillä tuntuu olevan rajattomasti ja isot lentokoneet paljon lähempänä kuin arvaakaan.

Heathrowlla vastassa kolmosterminaalissa oli valtava määrä eri yliopistojen oppaita ja ehdin jo vähän synkistelemään, että oman yliopistoni oppaat olisivat vastassa toisessa terminaalissa, mutta muistin väärin. Punapaitaiset Student Guide-oppaat heiluivat Southampton Solent University-tunnuksiensa kanssa vastassa ja opastivat lentokentällä pitkiä kolkkoja käytäviä pitkin bussiasemalle. Samalla lennolla oli tullut toinenkin suomalainen (hän tosin on vaihto-oppilaana), joten ei yksin tarvinnut jäädä asemalle odottelemaan oppaiden lähtiessä takaisin odottelemaan saapuvia uusia opiskelijoita.

Pääsimme tänne Southamptoniin useita tunteja myöhemmin, kuin olin kuvitellut. Odotimme ensin bussia puolitoista tuntia, sitten bussimatka kesti tunnin pidempään, kuin meille annetuissa ohjemateriaaleissa oli kerrottu ja Southamptonin sateisella ja suljetulla bussiasemalla seisoskelimme pitkän tovin odotellen...

... ja odotellen....

.... ja odotellen vähän lisää.

Meillä piti siis olla yliopiston tarjoama tilataksi kuljettamassa meidät opiskelija-asuntoloihin, mutta bussimatkan venyminen johti siihen, että kuljettaja oli siirtynyt jo vapaalle. Itä-eurooppalainen tyttö oli kuitenkin niin väsynyt, että päätti maksaa (edullisen) taksin omalle asuntolalleen ja hänen kyydissään pääsin vähän lähemmäksi omaa asuntolaani. Bussiasemalla meitä vastassa ollut Student Guide saattoi miut hirveässä kaatosateessa tänne asuntolalle ja oli kovin tyytyväinen hyvään asenteeseeni. Oli pakko heittää asenne ironian puolelle, sillä minulle iski tosi vahvana todellisuutena eteen se, miten erilainen Englanti vauraasta Suomesta onkaan. (Mutta siitä tarkemmin sitten, kun olen elänyt tämän ensimmäisen kokonaisen päivän uudessa kotikaupungissani. Valokuvia seuraa perästä.)

Kun vihdoin illansuussa sain itseni, viuluni ja kaksi matkalaukkuani perille tunkkaiseen opiskelija-asuntolahuoneeseeni, olin hyvin onnellinen että matkalaukusta löytyi pörröistä päällepantavaa, ihanat lakanat ja äidiltäni kauan sitten saatu lämmin untuvapeitto.

Ensivaikutelman tärkeydestä

Mie olen jossain määrin stressannut valitsemani alan trendikkyyttä - tyyliä ja muotia on seurattu aina, muttei koskaan aiemmin samoissa mittakaavoissa, kuin nykyisen audiovisuaalisen kulttuurin valtakautena. Näyttelijöiden ja artistien tyylejä ruoditaan huippusuosituksi tulleissa muotilehdissä ja onnistuneita tai epäonnistuneita jäljittelyjä on nähtävissä meikki- ja tyylioppaissa Youtubessa ja erinäisissä muotiblogeissa. Itsekin seuraan aktiivisesti suomalaista muotiblogiskeneä Indiedays-sivustolla, jolla ei kylläkään suuremmin julkkisten tyylejä ruodita, mutta kauneutta ja muotia käsitellään kuitenkin. Minun olemukseni ei kuitenkaan ole koskaan (tai ainakin erittäin harvoin) osoittanut tyylitajua tai trendien seuraamista. Kaikessa pukeutumisessani pääasiallinen motivaatio on mukavuus.

Joka tapauksessa, muotiblogeja seuraillessani minulle valkeni, että tulevaisuudessa en tule markkinoimaan vaan tekstejäni, vaan myös itseäni. Ja ylipäätään aina uuteen paikkaan ja kouluun mennessä haluaisi antaa itsestään vähän kauniimman ensivaikutelman, kuin mihin itsensä kuukausitolkulla välillä työ-koti-työ-koti kuljettaneena jaksaa/ehtii panostamaan. Totesin, että ennen lähtemistä haluan siistiä joka suuntaan rehottavaa paksua, pitkää ja luonnonkiharaa hiuspehkoani, jolle edellisen kerran jotain latvojen siistimistä kummempaa tehtiin Tukholmassa asuessani.

Ennen ja jälkeen kuvat ovat aina niin ihania!
Aurinkoraidat, mallinmuutos ja föönaus 80€

Päädyin äitini suosittelemana (ehh, no, varaamana, jos tarkkoja ollaan...) Vantaalla Katriinan sairaalassa sijaitsevaan Mervin Hiuspaikka-nimiseen kampaamoon. Sairaalan kampaamoa ei voi kehua ympäristöltään tai asiakkailtaan maailman trendikkäämmäksi ja miellyttävimmäksi paikaksi ja kampaajat (sekä asiakkaat!) ovat melkoisia höpöttäjätätejä, mutten muista milloin viimeeksi olisin ollut yhtä tyytyväinen kampaajalla saamaani lopputulokseen! Alkuperäinen syyni mennä tuolle kampaajalle oli kampaamon edullinen hintataso - nyt sinne tulee houkuttelemaan myös kampaajan erinomainen kyky aistia asiakkaan toiveet ja vakaa ammattitaito niiden toteuttamiseen. Mummoja ja syrjäistä sijaintia kestää näiden etujen kanssa ihan mielellään. Olettaen, että tulen kampaamokäyntini tulevaisuudessa Suomeen ajoittamaan :)