Uusi opiskelupaikka

Kuvat on ottanut ystäväni Dilman Southamptonissa maaliskuussa 2012

En voi sanoa olevani mikään suuri fani tälle Bloggerissa tapahtuneelle uudistukselle, vaikka se varmasti on hyvin toimivaksi mietitty kehittäjien palavereissa. Ylipäätänsä kaikessa olen vähän hidas muuttumaan; tykkään, että asiat tehdään hyväksi ja tutuksi tulleella tavalla. Toisaalta kuitenkin kaipaan muutosta ja muutos pitää miut kiinnostuneena. Silloin tuntuu, että elämä ja maailma on menossa johonkin suuntaan.

Niin on käynyt nytkin.

Istuin nimittäin tuossa keväällä ennen Suomen kesää yhdessä kurssivastaavani kanssa hänen toimistossaan juomassa teetä ja juttelemassa tulevasta vuodesta, siitä miten vuosikurssillamme on mennyt ja sen sellaisesta. Tapaamisen lopuksi luennoitsija kysyi miulta tiukasti, että mitäs meinaat nyt tulevaisuudessa tehdä. Höpötin jotain Suomen kesäsuunnitelmistani ja viimeisten kurssitöiden tekemisestä kun hän totesi, että hän kyllä meinasi kevättä 2013, eli mitä meinaan tehdä, kun käsikirjoittajaopinnot vihdoin ovat purkissa.

Kysymystä seuraavina päivinä miettiessäni totesin, että jos opintojani jatkan, haluan tehdä sen Pohjoismaissa, jossa yliopisto-opetus on ilmaista, opiskelijaperinteet tutumpia ja (mielestäni) opiskelijoilta vaaditaan enemmän näyttöä osaamisesta ja edistymisestä. Vaihtoehtoja tutkaillessani löysin Tukholman yliopistosta kiinnostavan kaksivuotisen elokuvatutkimuksen maisteriohjelman. Sinne hakeminen oli alunperinkin suunnitelmissani, sillä Tukholma tuli siellä viettämieni aupairkuukausien aikana rakkaaksi. Lisäksi ruotsinkieli pitäisi opetella kunnolla, koska todella usein työpaikkailmoituksissa toivotaan sen kielen sujuvaa hallintaa.

Kuitenkin vaikka elokuvan teoreettisesta tutkimuksestakin olen kiinnostunut, olen edelleen enemmän käytännönläheisen työn tekijä. Silloin paras mahdollinen opiskelupaikka kotimaasta olisi Aalto-yliopisto, ja erityisesti sen ennen vanhaan Taideteollisena korkeakouluna tunnettu osa. Koska tiesin, miten uskomattoman vaikeaa sinne on tulla valituksi opiskelemaan elokuvataiteen koulutusohjelmiin, päätin hakea jo tänä vuonna harjoittelumielessä. Halusin, että vuonna 2013 minulla olisi parhaat mahdolliset eväät päästä sisään ja tulla valituksi. Mutta kävikin niin, että minä tulin valituksi jo tänä vuonna.

Englanti on ollut kallis preppauskurssi, mutta selkeästi sen arvoinen. Aallon opiskelupaikan vastaanottamista ei voi lykätä (ellei sitten tule raskaaksi tai joudu asepalvelukseen), joten syksyllä Englannin sijaan opintoni jatkuvat Suomen maaperällä.

Mutta loppuukohan Englannissa opiskelu tähän? Katsotaan. Etäopiskelun käsitettä ei minun kurssillani tunneta, mutta yritän vakuuttaa heidät siitä, että voisin ja saisin suorittaa aloittamani koulutusohjelman loppuun.

I'll keep you posted.

Elämää jäällä dokumenttielokuva

Eräs brittiystäväni on neljäsosasuomalainen. Viime aikoina olen kertonut sille paljon suomalaisvitsejä, kuten:

Kysymys: Mistä tiedät suomalaisen miehen rakastavan vaimoaan todella valtavasti?
Vastaus: Hän melkein kertoo sen ääneen.

Se lähetti miulle hetki sitten tämän erinomaisen dokumentin suomalaisista. Dokumentin takana on käsittääkseni Novia ammattikorkeakoulun opiskelijat. Aivan erinomainen proggis! Kiitos tekijöille valtavasti, miuta ainakin nauratti niin, etten tiennyt miten päin olla.

Small talkista ja sen turhuudesta

Haluaisin jakaa teidän kanssanne erään äärimmäisen opettavaisen artikkelin. Se on julkaistu alunperin HelsinkiTimes-lehdessä, eli Suomen englanninkielisessä uutislehdessä. Artikkelin voi lukea täältä.

Lyhykäisyydessään artikkelissa ihastellaan sitä, miten suomalaiseen kulttuuriin ei tyhjänpäiväinen jutustelu "small talk" kuulu. Kun suomalainen kysyy, miten voit, hän ei odota vastaukseksi Fine, how are you? tyylisiä lausahduksia, joissa ei oikeastaan kerrota, eikä kysytä yhtään mitään. Onhan se myös hassua, miten monesti ulkomaalaiset ja joskus suomalaisetkin hämmentyvät siitä, miten sulkeutuneet suomalaiset paljastavatkin paljon kuulumisistaan ja voinnistaan jos tuon kysymyksen heille menee esittämään. Onkin taitolaji olla olematta masentava (Voi kuinka elämäni on nyt kamalaa, ja kotona on hirveää ja hirveästi töitä ja ruokakaan ei maita, ja EU ja perussuomalaiset ja tähtien asento...) mutta kuitenkin kertoa jotain siitä, miten elämässä tosissaan menee.

Annoin juuri ystäväni kuulla kunniansa, kun hän aloitti kanssani tällaisen tyhjänpäiväisen small talkin. Ymmärrän, että small talk on hyvä juttu - sillä kevennetään tuntemattomien ihmisten kanssa ilmapiiriä ja siirrytään tervehdyksestä ehkä johonkin oikeaan asiaan - mutta ystävien kesken se on minusta turhauttavaa ja jopa vähän loukkaavaakin. Jos toisella ei ole sen kummempaa sanottavaa kuin moi ja joo hyvin menee, niin... En minä tiedä. Minusta se on vähän sama asia kuin sanoa En oikeastaan jaksaisi jutella sinulle ollenkaan.

Sanoinkin siis hänelle, että minä yritän oppia englantilaisen kulttuurin kohteliaisuutta, koska miusta se on hieno asia ja suomalainen suorasukaisuus (tehokasta, mutta) on toisinaan tosi loukkaavaa ja ikävää. Hänen puolestaan pitäisi oppia vastaamaan ystävilleen jotain vähän enemmän kuin vain Joo ihan kivaa kuuluu.

Sinällään tosi tärkeä oppitunti tämä käsikirjoittajaopintojeni kannalta, koska aina sanotaan, että dialogin pitää viedä tarinaa eteenpäin, eikä junnata turhana jutusteluna. Ihanaa tajuta, että suomalainen yrmyys ja Puhutaan vain kun on jotain sanottavaa-mentaliteetti (vaikka minä olen kyllä melkoinen papupata) on minulle tässä suhteessa eduksi!

101. kirjoitelma ja toisen vuoden alku

Kesä. Minne sinä menit?

Olit hieno ja upea ja kaunis ja hauska ja sain olla niin kotimaassa kuin Norjassakin kesätyöni puolesta. Sain tehdä kesätyötä kokopäiväisesti, pidin hommasta ja ihmisistä ja olen tervetullut ensi vuonna samaan pestiin. Ihanaa, kun ei tarvitse miettiä, mistä sitä ensi vuonna saisi taas töitä! Tuolta alalta niitä nimittäin varmasti tulee löytymään, ensi kesänäkin.

Kesän alku oli kuitenkin vaikea. Jouduin Englannissa sairaalaan ja leikkaukseen ja olin viikon ajan niin kipeänä, etten meinannut pystyä kävelemään. Onneksi Englannin sairaanhoito jälleen kerran saa minulta kiitosta . Kun tarvitsin leikkaushaavan hoitoon joka päivä apua, minulle järjestettiin viikon jokaiseksi päiväksi mahdollisuus tavata sairaanhoitaja. Leikkaus tai päivittäiset tapaamiset eivät maksaneet minulle mitään, ja liki aina miuta kohtaan oltiin äärimmäisen ystävällisiä. Leikkausosastolla pidettiin erityisesti huolta, kun olin siellä yksin ilman omaisia. Jouduin varaamaan uuden lennon Suomeen, mutta pääsin kuin pääsin kotiin ja paranin onneksi melko pian.

Ennen kuin lähdin Southamptonista laitoin tavarani kesäksi Alligator Storage-varastoon. Koko kesä pienimmästä varastotilasta tuli maksamaan miulle ehkä £150,00 tai jotain sitä luokkaa. On mukavaa, kun ei tarvitse muuttaa kaikkea ees taas - nyt kun alan pakkaamaan, pakkaan vain vaatteita ja tietysti kannettavan tietokoneen ja kameran ja sen sellaiset mukaani.

Lähtö takaisin Englantiin on ylihuomenna. Kesällä ehdin jo kovasti miettimään jäisinkö Suomeen, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Alun ahdistus siitä, että olen taas kaukana ystävistäni ja läheisistäni on muuttunut nyt tietynlaiseen huojentumiseen - elämä Englannissa on minulle toisenlaista kuin täällä. Saan toivottavasti rauhassa aikaa opiskeluun ja odotan innolla mitä yliopiston ylioppilaskunnan baarissa työskentely on. Sain nimittäin sieltä työpaikan, aluksi nyt Freshers' Weekin ajaksi ja jos se menee hyvin niin koko lukuvuodeksi.

Tulevana lukuvuonna tulen opiskelemaan käsikirjoittamista syvemmin kuudella kurssilla.

1. Understanding Media
2. Writing a Fact Based Script
3. Authors and Audiences
4. Scripts into Production
5. Adapting for the Screen
6. Writing TV Series

Jotenkin tuntuu hassulta, että nuo ne on, enempää ei saa. Haluaisin juuri nyt opiskella politiikkaa ja etiikkaa ja vähän syvemmin viestintää tähän lisäksi. Ehkä oikea ratkaisu on hakeutua maisteriohjelmaan suomalaiseen yliopistoon ja ahmia niin paljon kuin ehtii? Mielessä on myös ollut suorittaa etäopintoina joko Tampereen yliopiston tiedotusopin tai Helsingin yliopiston viestinnän perusopinnot avoimessa yliopistossa. Sitä ajatusta pitää vielä hetken verran sulatella.

Nyt päällimmäinen huoli on mitä kaikkea pakata tällä kertaa mukaan. Äidin antamat kauniit uudet villasukat ja ostamani toppaliivi lähtevät varmasti matkaan ja sadetakki on tänäkin vuonna tarpeen. Hai-kumisaappaat ovat kiltisti Englannissa miuta odottamassa.

Vähän jo jännittää. Viime vuoden vaihtarit ovat palanneet kotiin, mutta mie menen sinne takaisin. Hurjaa.

100:s kirjoitelma ja vuoden loppu!

Noniin! Kävin huhtikuun viettämässä pääsiäislomaa Suomessa ja palasin nyt viikko sitten takaisin tänne Englantiin viimeisiä luentoja ja tehtävien palautuksia varten. Sää oli uskomattoman kaunis Suomessakin, mutta kun täällä seuraavana aamuna avasi silmänsä ja käveli puutarhaan ihmettelemään auringonpaistetta ei ymmärrys vain millään riittänyt, miten huhtikuussa saattoi tuntua jo niin kesältä! Kaikki kukat ovat puhjenneet kukkaan ja puut saaneet vihreät lehtensä kolmen viikon poissaoloni aikana. Hengitin vain syvään ja huumannuin. Mitenkään muuten sitä tunnetta on vaikea kuvailla.

Luentoja on enää jäljellä vain tämä viikko ja tänäänkin yliopisto on suljettu bank holidayn takia. Britit ovat niin joviaaleja, että kun juhlapäivä (tässä tapauksessa toukokuun ensimmäinen, mistä lie syystä sitä täällä juhlistavat...) osuu viikonlopulle, annetaan se vapaapäivä sitten seuraavana arkipäivänä. Joten tässä on nyt sitten nelipäiväisen viikonlopun viimeinen päivä menossa, perjantainakin kun oli vapaapäivä kuninkaallisten häiden takia. Yllättävää kyllä, Primark tai muut vaatekaupat eivät antaneet vapaapäivän haitata aukioloaan...

Southampton Solentissa opiskelee yllättävän paljon suomalaisia Erasmusvaihtareita, jotka pistivät vappupäivänä Suomalaisen Vappupiknikin pystyyn yliopistomme lähellä sijaitsevaan puistoon. Oli ihan mielettömän kivaa saada olla niin suomalainen kuin mieli teki! Juotiin skumppaa, syötiin mansikoita, kuunneltiin radiota, puhalleltiin serpentiiniä ja ilmapalloja, höpötettiin muunmaalaisten ihmisten kanssa suomalaisista vappuperinteistä ja olipa eräällä pojalla ihan supisuomalainen Kurkokin juhlapäivää varten varattuna. Itse toin ylioppilaslakin tänne Englantiin edustamaan - pitäähän sitä nyt käyttää silloin kerran vuodessa, kun annetaan! Ja muutenkin tuntui hyvältä näyttää, että Suomi ja sen perinteet ovat edelleen todella rakkaita. Keväällä meinasi nimittäin tulla pyydeltyä vähän liiankin kanssa anteeksi sitä, että on muualta kotoisin.

Keskiviikkona meillä on vieraileva luennoitsija BBC:n draamatuotantojen käsikirjoitusosastolta. Edellinen luennoitsija samasta paikasta oli aivan huippuhyvä, joten odotan tätä tosi mielenkiinnolla. Sitten ei olekaan enää kuin yksi kohtaustyöpajasessio torstaina ja perjantaina esseiden palautus ja ensimmäinen vuoteni täällä yliopistossa on ohitse. Niin se aika vierii.

Toivottavasti tästä blogista on ollut apua ja iloa teille lukijoille ja erityisesti niille, jotka harkitsevat opintojen suorittamista täällä Englannissa. Haluan huomauttaa, että monia merkintöjäni on varmasti sävyttänyt kalvanut koti-ikävä ja hienoinen pettymys siitä, että todellisuus ei ainakaan täällä ole ollut ihan yhtä suloista kuin romanttiset mielikuvat vanhoista Englannin opinahjoista. Tästä kohtaa katsottuna olen kuitenkin tosi iloinen, että jaksoin tänne lähteä ja mikäli yliopisto, johon hakemista harkitsee, on saanut hyvät "paperit" vanhoilta opiskelijoiltaan ja brittilehdistön tiukoissa arvosteluissa, suosittelen tätä muillekin lämpimästi!

Mutta oi sinä suomalainen yliopisto-opiskelija! Ole sinä onnellinen, sillä sinua hellitään valinnanvapaudella, laajalla opetustarjonnalla, mahdollisuudella sivuaineopintoihin, opiskelijahintaisella ruualla, hauskoilla ylioppilaskuntien perinteillä ja ennen kaikkea - mahdollisuudella opiskella sinulle luonnollisella kielellä. Monta hyvää syytä jäädä suorittamaan opintonsa Suomeen, sillä ainakin minä olen oppinut arvostamaan sitä kovaa työmäärää, mitä suomalaisissa yliopistoissa opiskelijoilta vaaditaan.

Mutta toki jos täällä on Juuri Se Sinulle Oikea linja, kannattaa tietysti tulla! Parempi lähteä ja ottaa viinajuna (tuttuni lanseeraama käsite väheksyvän maitojunan sijaan) takaisin kotiin kuin katua, ettei tullut nuorena lähdettyä. Paitsi että ne yliopistomaksut ovat tosiaankin pomppaamassa ihan taivaisiin vuonna 2012...

Hyvää kevättä tai kesää, mikä säähän nyt parhaiten sopii!

Riittääkö käsikirjoittajaopinnot sittenkään?

Toisin kuin Suomessa, täällä Brittilässä ei suoriteta minkäänlaisia sivuaineopintoja. Muiden kurssien luentoja saa toki mennä kuuntelemaan, mutta opinto-oikeutta oman tutkinnon kurssien ulkopuolelle ei ole. Piste. Tai näin ainakin meillä täällä Solentissa, luulen saman meiningin olevan muissakin yliopistoissa.

Minua olisi kiinnostanut opiskella ainakin elokuvahistoriaa BA (Hons) Film linjalta sekä perusopintoja BA (Hons) Journalism tutkinnon opintokokonaisuudesta. Jos meillä tarjottaisiin politiikan perusopintoja, sekin kiinnostaisi. Kyllä, aiemmin mainitun West Wingin takia. Ja vähän sillä, että politiikka ja elokuvateollisuus käsittelevät aika lailla samoja aiheita: mielikuvia, tätä maailmaa, mikä on oikein ja väärin, kuinka meidän tulisi elää. Toisessa tehdään päätöksiä pitkissä istunnoissa - toisessa odotetaan sitä hyvän käsikirjoituksen ihmettä, josta kannattaa tehdä elokuva. Tarinaa, joka pitää kertoa.

Olen toki toiveikas tulevaisuuden suhteen ja tiedän, että opettajani uskovat minussa olevan sitä ainesta, mitä vaaditaan tällä alalla menestymiseen. Yhtä lailla kuitenkin myös tiedostan, että elokuva- tai tv-alalla työskentely on turvatonta, paikkoja on vähän ja luova työ jatkuvan paineen alla on henkisesti kuluttavaa. Mietin, että onko minusta oikeasti uhraamaan se kaikki, mitä täytyisi uhrata tällä alalla menestyäkseen.

Erityisesti minua huolettaa, että opiskelualani on hyvin kapea - opiskelen vain ja ainoastaan elokuvakäsikirjoittamista. Siitä ei saa pätevyyttä turhan moneen ammattiin. Työkokemuksen hankkiminen ja itse kouluttautuminen ovat edellytyksiä pärjäämiseen, ellei satu olemaan se yksi ehkä kymmenestä tuhannesta, joka on vain niin lahjakas hullu, että menestyy pelkillä käsikirjoituksillaan. Minulle on siis aikalailla selvää, että opiskelu tämän tutkinnon jälkeen tulee vielä jatkumaan, tavalla tai toisella.

Kuva täältä. Melkein asiaan liittyvä artikkeli.

Olen suorittanut aiemmin luovan kirjoittamisen perusopinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja nyt silmiini iski Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tarjoama viestinnän perusopintokokonaisuus Helsingin avoimessa yliopistossa. Kyseiset opinnot ovat vahvasti kytköksissä nykyiseen alaani, mutta tarjoaisivat teoreettisempaa ja syvempää ymmärrystä kirjalliseen viestintään - elokuvakäsikirjoittajan tavoitteena kun kuitenkin on "vain" ymmärtää tarinan kerrontaa.

Kurssien opetusmuoto tentteineen kuitenkin vaatii läsnäoloa Suomessa, joten opiskelu ulkomailta käsin ei ole mahdollista. Opinnot tulisi siis ajoittaa kesälomaan, kun siellä päin olen. Perusopintojen suorittaminen kesäyliopistossa maksaisi yhteensä 250,00€. Riippuen siitä, miten kesätyöhakuni onnistuu, voisin hyvinkin kuvitella suorittavani jotain yliopisto-opintoja Suomessa ollessani. Ilmoittautuminen kesän kursseille tapahtuu maaliskuun loppupuolella.

Tätä pitää pohdiskella. Mutta eiköhän se ole oppia ikä kaikki ja ei vara venettä kaada, kuten vanha kansanviisaus opettaa.

Tv-sarjoja ja politiikkaa

Olen innostunut Aaron Sorkinin käsikirjoittamasta huippumenestyneestä, kolme Golden Globe-palkintoa ja 27 (!) Emmya ahmineesta tv-sarjasta West Wing. Aikanaan kun kyseinen show alkoi, olin vähän liian nuori sitä ymmärtämään, mutta muistan kyllä, että West Wing oli kuuminta hottia tv-rintamalla koko teini-ikäni ajan. Nyt poliittista ja maailmanhistoriallista ymmärrystä on kuitenkin ehtinyt kertymään sen verran enemmän, että juonikuvioista ja käsikirjoituksen nasevista yhteiskunnallisista huomioista pystyy todella nauttimaan. Kyseinen show taitaa muuten olla ainut, jonka olen nähnyt saaneen yhdeksän tähteä IMDB:n arvosteluissa.

West Wing on havahduttanut minut kiinnittämään huomiota myös kotimaassa lähestyviin eduskuntavaaleihin. Olin jo henkisesti varautunut siihen, että menisin äänestämään Suomen suurlähetystöön Lontooseen, mutta satunkin vaalien aikaan olemaan Suomessa viettämässä pääsiäislomaa. Pääsiäisen jälkeen tulen vielä kahdeksi viikoksi takaisin tänne, ennen kuin käsikirjoittajalinjan kesäloma alkaa - meillä kun ei ole kurssilla lopputenttejä, joita muut jäävät touko- ja kesäkuuksi suorittamaan.

Jyrki Kasvi, kansanedustaja ja mies jolla huumorintaju,

sydän ja poliittinen järki tuntuvat olevan paikallaan.

Kotisivut luettavissa täältä. Ehdokas Uudenmaan vaalipiirissä.

Oma ääneni menee eduskuntavaaleissa luultavimmin Vihreille. Tähän mennessä ainakin nuorisojärjestöjen periaateohjelmia tutkiessani on Vihreiden politiikka vaikuttanut ottavan parhaiten huomioon yksilön sekä ympäristön hyvinvoinnin. Eduskunnan suurimman (?) puolueen, eli Kokoomuksen nuorisojärjestön kotisivuista tuli fiilis, että he rekrytoivat jäsenensä "Haluatko pääministeriksi?" reality-tv-formaatilla. En väitä, että Kokoomuksella ei olisi hyviäkin tavoitteita ja pointteja politiikassaan, mutta...

"Niille, jotka jo lapsena tiesivät haluavansa isona pääministeriksi, on KNL paras mahdollinen opinahjo."

"Joitain kymmeniä vuosia sitten väitettiin, että kommunisteilla olisi silloin ollut parhaat bileet ja kauneimmat naiset. Riippumatta siitä, pitikö tämä väite tuolloinkaan paikkaansa, niin enää se ei ainakaan ole totta. Nykyään kaikki poliittiset nuorisojärjestöt tietävät, että parhaat bileet ja sekä kauneimmat naiset että komeimmat miehet on Kokoomusnuorilla."

... antaa kyllä vähän sellaisen "jos haluat olla koulun suosituin cheerleader, valitse meidät!" vaikutelman. Tosin eiköhän samanlaista mielikuvamainontaa löydy muiltakin puolueilta. Ja tykkäänhän minäkin Oras Tynkkysestä ja Kasvista mm. siksi, että he tykkäävät scifi- ja fantasiaviihteestä.

Pahoittelen merkinnästä puuttuvaa poliittista valveutuneisuutta, mutta minkäs teet. Pääasiani oli kuitenkin hehkuttaa, että West Wingin herättämä poliittinen valveutuminen kohdallani osoittaa, miten valtava vaikutus viihdeteollisuudella voi olla siihen, miten näemme ympäröivän maailman tai päätämme käyttää vapaa-aikaamme. Tämä mahdollisuus toimia mielipidevaikuttajana on yksi merkittävä syy siinä, miksi halusin opiskella elokuvakäsikirjoittamista. Sillä uskon, että viihdeteollisuus voi tehdä tästä maailmasta paremman (tai pahemman) paikan.

Voisin kyllä kirjoittaa myöhemmin vielä perusteellisemman pohdinnan aiheesta Miksi Vihreät? Sen lopuksi voisikin sitten hankkia itselleen sen puoluekirjankin.

Kuvat täältä ja täältä.

Postipaketti Suomesta

Posti toi tänään useammankin paketin, mutta tämä vaatii ihan erityistä huomiota!

11.9.2010
Konkreettiseksi matkalukemiseksi,
joka ei kuitenkaan paina matkatavaroissa mitään,
tarjoamme sinulle Sunnuntaihesarin tilauksen
Southamptonin-kotiin kannettuna.
Kotimaan uutiset suositellaan nautittavaksi
villasukat jalassa, teemuki kä'dessä
ja postin tuoma salmiakkirasia lähettyvillä.

Toivomme sinulle onnea ja menestystä matkaan
ja tiedämme, että tulet pärjäämään,
koska olet rohkea ja reipas tyttö.
Pidä lippu korkealla!

T. Maija, Olli, Hannis, Anssi, Emmi, Jonna, Jussi, (?), Laura ja Pertti

Perillä!

Saatoin ensimmäistä kertaa elämässäni samaistua lentopelkoisen tunnelmiin, kun eilen iltapäivällä Heathrown yllä oli vähemmän yllättäen ruuhkaa ja jouduimme kiertelemään laskeutumiskuvioissa puolisen tuntia. Kun ikkunasta näki neljä muuta lentokonetta alkoi vähän jännitys kutittelemaan vatsanpohjaa.. Etäisyydet hämärtyvät, kun tilaa ympärillä tuntuu olevan rajattomasti ja isot lentokoneet paljon lähempänä kuin arvaakaan.

Heathrowlla vastassa kolmosterminaalissa oli valtava määrä eri yliopistojen oppaita ja ehdin jo vähän synkistelemään, että oman yliopistoni oppaat olisivat vastassa toisessa terminaalissa, mutta muistin väärin. Punapaitaiset Student Guide-oppaat heiluivat Southampton Solent University-tunnuksiensa kanssa vastassa ja opastivat lentokentällä pitkiä kolkkoja käytäviä pitkin bussiasemalle. Samalla lennolla oli tullut toinenkin suomalainen (hän tosin on vaihto-oppilaana), joten ei yksin tarvinnut jäädä asemalle odottelemaan oppaiden lähtiessä takaisin odottelemaan saapuvia uusia opiskelijoita.

Pääsimme tänne Southamptoniin useita tunteja myöhemmin, kuin olin kuvitellut. Odotimme ensin bussia puolitoista tuntia, sitten bussimatka kesti tunnin pidempään, kuin meille annetuissa ohjemateriaaleissa oli kerrottu ja Southamptonin sateisella ja suljetulla bussiasemalla seisoskelimme pitkän tovin odotellen...

... ja odotellen....

.... ja odotellen vähän lisää.

Meillä piti siis olla yliopiston tarjoama tilataksi kuljettamassa meidät opiskelija-asuntoloihin, mutta bussimatkan venyminen johti siihen, että kuljettaja oli siirtynyt jo vapaalle. Itä-eurooppalainen tyttö oli kuitenkin niin väsynyt, että päätti maksaa (edullisen) taksin omalle asuntolalleen ja hänen kyydissään pääsin vähän lähemmäksi omaa asuntolaani. Bussiasemalla meitä vastassa ollut Student Guide saattoi miut hirveässä kaatosateessa tänne asuntolalle ja oli kovin tyytyväinen hyvään asenteeseeni. Oli pakko heittää asenne ironian puolelle, sillä minulle iski tosi vahvana todellisuutena eteen se, miten erilainen Englanti vauraasta Suomesta onkaan. (Mutta siitä tarkemmin sitten, kun olen elänyt tämän ensimmäisen kokonaisen päivän uudessa kotikaupungissani. Valokuvia seuraa perästä.)

Kun vihdoin illansuussa sain itseni, viuluni ja kaksi matkalaukkuani perille tunkkaiseen opiskelija-asuntolahuoneeseeni, olin hyvin onnellinen että matkalaukusta löytyi pörröistä päällepantavaa, ihanat lakanat ja äidiltäni kauan sitten saatu lämmin untuvapeitto.

Läksiäiset lauantaina, siivouspäivä sunnuntaina

Leivoin porkkanakakkua äitini reseptillä. Valitettavasti en muistanut kunnioittaa ohjetta täysin, joten kakku ei onnistunut yhtä hyvin, kuin viime kerralla tai äitini tekemänä.

Kattaminen on ihanaa ja kerrankin sain tehdä sitä pitkän kaavan mukaan, vaikkei meillä alkuruoka-aterimia tai jälkiruokalusikoita olekaan. Ystäväni kommentoi, että juuri tämä on se väri, jota kutsun Jennin-siniseksi. Lasit Aino Aalto, väri mustikka, hopeiset kahvilusikat on ylioppilaslahja nimi- ja päivämääräkaiverruksella, merkki Suomi Chippendale ja lautasliinarenkaat löytö tukholmalaiselta kirpputorilta. Pellavapöytäliina Fidalta.

Jälkiruokana neljän ruokalajin päivällisellä tarjoiltiin vaniljapannacottaa ja omenakompottia. Lasilautasia aloin keräilemään joskus Kierrätyskeskukselta tuollaiset ihanuudet löydettyäni ja äitini täydentää lautaskokoelmaa aina silloin tällöin kyläillessään. Valmistaja tuntematon, suupuhallettuja kuitenkin.

Illemmalla tulleet vieraat viihdyttivät itseään erään vieraan mukanaan tuomalla iPadilla ja täytyy myöntää, aika hauskalta sillä leikkiminen ajoittain näyttikin!

Sunnuntaina heräsin taas varhain ja suostuin pukeutumaan vain kotivaatteisiin. Siivottiin uudelleen juhlien jälkeen ja äitini ja enoni käväisivät kylässä. Sain enolta lahjaksi Rakkausmuumi-lakanat, jotka ovat kyllä hurjan vaaleanpunaiset jopa minun makuuni, mutta mielelläni ne raahaan mukanani maailmalle. Josko jouluna saisin himoitsemani Ruusumuumi-lakanat noiden kaveriksi! Ja mikä parasta, tiedän Finlaysonin lakanoiden olevan sellaisia, että niissä nukkuu useampikin sukupolvi ennen kuin kuluvat puhki. Isän ja äidin häälahjaksi saamat Finlaysonin lakanat tosin jatkavat miun käyttöni jälkeen elämää vielä matonkuteina. Niin käynee aikanaan näillekin.

Maukasta koti-ikävää

Kun miettii jotain suomalaista herkkua, jotain sellaista, josta tulee kotoisa ja turvallinen olo ja jota aivan varmasti tulee maailmalla ikävä, tulee muutamakin juttu mieleen.

1. Tervan tuoksu (kai tää lasketaan, kun on tervajäätelöäkin...)
   - Kalevala-näyttelyn yhteydessä Ateneumissa oli esillä tervattu puuvene. Ruotsalainen tuttuni nauroi nähdessään miut kyyryssä veneen vieressä nuuhkimassa sitä ihanaa tuoksua keuhkot täyteen. Eräs ystäväni arvelikin, että miulla tulisi tuota tuoksua ikävä ja osti miulle käsintehdyn tervasaippuan lahjaksi. Saattaa kuitenkin tuoksu olla liian raju tuleville opiskelijatovereille... itse sitä rakastan ja kesäisin käytänkin Erittäin hienoa suomalaista tervashampoota siitä piittaamatta, että se ei ole paras mahdollinen shampoo hiuslaadulleni. Ilo saa kesäisin kuitenkin mennä järjen edelle!
   
   
   
   
2. Ruisleipä ja karjalanpiirakat
   - Niin niin. Mutta totta se on, niitä tulee ikävä. Ruisleipää syön liki päivittäin, karjalanpiirakoita silloin tällöin ja aina sukujuhlissa. Jälkimmäisiä pitää opetella tekemään itse, ruisleipää taas hamstrannen mukaani sitten jouluna. Sinuhen Jälkiuuni Ruisneppari on suosikkini ja se säilyy pitkään.
   
   
   
3. Salmiakki
   - Ei lisättävää. Miksi Makuuni on poistanut vadelmasalmiakkiautot irtokarkkivalikoimastaan? Olin niin iloinen, kun niitä saattoi ostaa kauhallisia Lauantai-pussien muutamien namusten sijaan!
   
   
   
4. Korvapuusti
   - Onneksi olen oppinut muutaman muunkin leivontareseptin, joiden toteuttaminen vierailla mailla on helppoa (porkkanakakku ja omenapiirakka), mutta korvapuusti on jotain niin perisuomalaista ja kotoisaa ja turvallista. Tänään kaupassa muistin, että kaksi kolmasosaa Eurooppaan tuotavasta kardemummasta tuodaan Pohjoismaihin ja että kyseisen mausteen löytäminen muualta on tavantallaajalle liki mahdotonta. Hamstrasin siis mukanani vietäväksi kolme purkkia kardemummaa, jotta koti-ikävän iskiessä voi leipoa rakkaita tuttuja pullia ja levittää ympärilleen illuusiota, että suomalaiset rakastavat perinneherkkujaan ja tuoksuvat ihanilta.
   

Kuvat täältä, täältä ja täältä.

Muumit ovat Suomesta, ettäs tiedätte!

Skippaisin mielihyvin itseni tämän viikon yli suoraan lauantain läksiäisiin, jolloin rakkaimmista rakkaimmat ystävät tulevat viettämään iltapäivää ja laajempi kaverijoukkoni iltaa kanssani. Tämä nykyinen vaihe tuntuu ihan mahdottomalta. On niin helppoa tietää, mitä ehdottomasti haluaa mukaan, mutta sitten kun miettii, mitä tehdä lopulle roinalle... Pois vaan kierrätykseen, laatikoihin odottamaan paluuta vai jättää hujan hajan tänne kotiin, jonne kuitenkin voi palata vielä muutaman kerran ennen lopullista poismuuttoa? Ronski käsi hyökkäsi pahaa-aavistamattomaan vaatekaappiini sunnuntaina, sama voisi vierailla kaikkialla muuallakin tässä asunnossa.

Kävin myös pyörimässä Tiimarissa ja Suomalaisessa Kirjakaupassa pohtien, miten aion säilyttää viralliset paperit muuton yhteydessä. Osa jää Suomeen samalla lailla kansioissa kuin ennenkin, mutta melkoinen pino virallisia dokumentteja tulee muuttaa mukanani ulkomaille. Läpinäkyvistä muovitaskuista koostuva kansio on aika kovassa huudossa tämänhetkisessä arkistointisuunnitelmassa. Opiskeluun liittyvät luentolehtiöt ja kansiot taidan ostaa vasta sieltä päästä, sillä Suomalaisen kirjakaupan ihana musta Muumikansio on aika muhkean kokoinen - ehkä hivenen liioiteltu tarpeisiini. Tosin pelkäänpä pahoin ostavani sen silti, vaikken sitä päivittäin laukussani kantaisikaan.

Muumia tulee kyllä lähtemään mukaani Englantiin muutenkin.


Tove Janssonin elämänkerran ostin toisesta kesätyöpaikastani, Rakkausmuumi-mukin toisesta. (Tein kahta kesätyötä saadakseni kasaan riittävästi rahaa muuttoa varten - ja no, ihan vaan elääkseni täällä pääkaupunkiseudulla.) Boel Westin kirjoittamaa elämänkertaa en ole ehtinyt vielä kuin silmäilemään, mutta se mitä olen tähän mennessä ehtinyt lukemaan on vaikuttanut hurjan inspiroivalta. Rakkausmuumin halusin ostaa (koska se on ihana!), jotta miulla olisi jotain, mikä muistuttaisi siitä, miten miut nähdään. Monet ystäväni ovat varanneet vaaleanpunaisen mielikuvituksessaan yksinoikeudella miun väriksi (alunperin vitsi eräästä roolihahmostani, jonka esikuvana oli Elle Woods (Reese Witherspoon) elokuvasta Legally Blonde (2001) - myöhemmin se juttu vähän räjähti käsiin mm. pinkillä ylioppilasmekolla, pinkillä skumpalla, vanhan roosan värisillä olohuoneen seinillä edellisessä kodissani...) ja ulkomaisille ystävilleni olen Se suomalainen romanttinen tyttö. Mikä tiivistäisi tämän paremmin, kuin Rakkausmuumi-muki? Muumilaakson kuvasanakirja suomi-ruotsi taas oli löytö Suomalaisesta kirjakaupasta viime keväältä ja haluan raahata sen mukanani muistuttaakseni itseäni rakkaudestani ruotsinkieleen. Pelkään englannissa laiskistuvani ja tyytyväni vain englanninkielen oppimiseen, mutta minä haluan oppia myös ruotsinkielen sujuvaksi! Aika leikkimistähän kielenopiskelun ylläpitäminen tuollaisella teoksella on, mutta onpahan edes jotain!

Tylsemmissä asioissa tänään oli:

• Tarkastuskäynti hammaslääkärissä, ei päässyt aiemmin, kun Espoossa jonot kiireettömään hoitoon on 6kk. Seuraava aika on joulukuussa, kun tulen Suomeen.
• Edelliseen liittyen täytin Kelan kaavakkeen, jossa anon oikeutta pysyä suomalaisen sosiaaliturvan piirissä ulkomaille muutosta huolimatta. Normaalistihan siirtyisin englantilaisen terveydenhuollon asiakkaaksi, mutta haluaisin saada tämän hammashuollon hoidettua ainakin kotimaassa. Asiasta tarkemmin kiinnostuneet voivat lukea lisää täältä.
• Toimitin opiskelija-asuntolan vuokrasopimukseni Kelalle, jotta saa sitä asumistukeakin sitten.