Minun valtakuntani

En ole tänä vuonna jaksanut kantaa kameraa mukanani, joten kuvapäivitykset ovat jääneet tosi pahasti tappiolle. Nyt kuitenkin päätin ottaa vihdoin valokuvia huoneestani - tai siitä, miten tästä huoneesta on tullut miun paikkani. On kyllä tosi kivaa kun niinä hetkinä jolloin syksy alkaa masentamaan tai muuten tuntuu rankalta olla täällä, tässä huoneessa miun on hyvä olla. Ja se hyvä olo tulee ihan pienistä asioista, Muumilakanoista, kivasta lampusta ja vaaleanlilasta nuottitelineestä.

Radiohiljaisuus päättyy

Viime viikot on olleet tosi tapahtumantäyteisiä ja oli ihan tietoinen ratkaisu jättää blogin päivitys taka-alalle. Nyt kun täällä on hiljainen, puolipilvinen sunnuntaiaamu eikä ole kiire minnekään, voi rauhassa istua tässä tietokoneensa ääressä ja miettiä, mitä kaikkea viime viikkoina onkaan ehtinyt tapahtumaan.

Aloitetaan vaikka sillä, että "rottaongelma" paljastui (Luojan kiitos!) vääräksi hälytykseksi. Vieläkin toisinaan kuuluu sitä narinaa ja rapinaa kylminä päivinä... kun patterit lämmittävät. Ääni tosiaan johtuikin siitä, kun kylmillään olleen huoneen seinät lähtivät patterinputkien ympärillä lämpenemään. Ihan uskomatonta! Huolissani ehdin kyllä katsastamaan muutamankin uuden asuinpaikan, mutta oikein hyvillä mielin päätin sitten tänne jäädä. Olen kuitenkin ehtinyt jo asettumaan huoneeseeni ja muuttaminen on aina stressaavaa. Ja erityisesti kun "kaukainen" sijainti sai lyheni uuden menopelin myötä, ei täältä lähemmäs yliopistoa pääseminen tuntunut enää välttämättömältä.

Ostin nimittäin polkupyörän.

Kyseessä on edukkain yksilö(n. £120), jonka Ebaysta uutena sai, toimituksessa kului neljä päivää. Fillari tuntui ihan ehdottomalta kun iltaisin kulki täällä yksin. Niinä viikkoina jotka olen ehtinyt Southamptonissa olemaan, on täällä tapahtunut neljä tai viisi raiskausta. Pari kertaa kun on yöllä pitänyt tulla kotiin tai täältä lähteä ovat miespuoliset kaverini tulleet saattamaan. Jaksan kyllä aina hämmentyä siitä, miten hyvätapaisia brittinuorukaiset osaavatkaan olla tuollaisissa asioissa. Ja ei tuo menopeli vain yökäyttöön ole joutunut - onhan kauniina syyspäivinä ollut ihanaa vain viilettää pitkin kaupunginkatuja! Niin hullunkurista kuin se onkin, kurssikaverini eivät ole omistaneet vuosiin - eräs koskaan - omaa polkupyörää. Ne ovat kaikki ihan innoissaan vaaleanlilasta menopelistäni.

Muutoin elämä on täyttynyt uudesta yhdistyksestä, Freshersin ajan ylioppilaskunnan baarissa työskentelystä, yliopiston alkamisesta, huoneen pienestä sisustuksesta ja mieleennyrjäyttämisestä takaisin opiskelen elokuvakäsikirjoittamista, tästä tulee minulle ammatti asentoon. Ja viulunsoitosta! Mutta niistä enemmän myöhemmissä päivityksissä, ettei tämä veny kilometrimerkinnäksi. Kaiken kaikkiaan haluan vain sanoa, että oli varmasti oikea ratkaisu palata takaisin Englantiin. Täällä on vielä niin paljon kaikkea koettavaa ennen kuin olen valmis heittämään pyyhkeen kehään.

Seinissä lymyää vieraita

Konna, rotta, ei oo totta... lauloi Aladdin vuonna 1992 ilmestyneessä Disney-leffassa. Kyseinen pätkä on pyörinyt nyt aika paljon päässä.

Viime vuonna koin englantilaisen asumisen hyvät puolet liittyen kuuman veden saannin rajallisuuteen ja huoneen jatkuvaan jäätävyyteen. Nämä asiat ovat tänä vuonna kunnossa, mutta pikkuisten tassujen ääni huoneeni seinien sisältä on aika järkyttävää.

Lähetinkin asiasta jo vuokraisännälleni sähköpostia. Halu löytää uusi vuokrahuone kasvoi aika merkittävästi. Eiväthän nuo vipellä täällä sentään pitkin lattioita, mutta silti tuo ääni tuntuu sellaiselta, ettei sitä todellakaan haluaisi kuulla! Mutta kuten arvata saattaa, tähän aikaan vuodesta yliopistokaupungissa ovat huoneet vähän kortilla... Jos vaan maksaisin vuokran kesäkuun loppuun asti, ratkeaisi tämäkin ongelma. Mutta en todellakaan haluaisi maksaa vuokraa, jos en edes ole maassa.

Joten hankalaksi osoittautunut uuden huoneen metsästys jatkuu.

Kuva täältä.

Kotiinpaluuta ja kirvelyä

We heart it.

Lykkasin paluuta Englantiin muutamalla paivalla, silla halusin enemman aikaa olla ystavieni kanssa. Sanalla sanoen minua pelotti tulla Englantiin olemaan tyhjanpanttina. Muistin oikein hyvin, miten koti-ikava oli poltellut vuosi aikaisemmin ja miten vaikeita ensimmaiset paivat yksin vieraassa kaupungissa olivat olleet. Muutama lisapaiva kotona tankaten ystavia ja Suomea, tayttaen salmiakki ja suklaavarastoja ja kayden viela viimeista kertaa saunomassa ja uimassa ennen talven tuloa oli ehdottomasti erinomainen ajatus.

Tulin takaisin Southamptoniin maanantai-iltana ja nukuin ensimmaisen yon kaverini luona, joka on vuokrannut yhdessa viimevuotisten asuntolakavereidensa kanssa talon aivan Southamptonin keskustasta alueelta, jolla useimmat yliopistomme toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat maijailevat. Huone, jonka mina vuokrasin, on vain 20 minuutin kavelymatkan paassa, mutta englantilaisille moinen etaisyys on niin pitka, etta kukaan tuskin haluaa tulla kaymaan kun asun niin kaukana.

Pidan huoneestani. Se on isompi kuin milta se kuvissa nayttaa, takapihalla on vihreaa ja suihkusta tulee kuumaa vetta, vaikka vedenpaineessa onkin toivomista ja kylpyhuoneen altaassa on yllariyllari, hanat erikseen kuumalle ja kylmalle vedelle. Mutta siis, talo ja huoneeni ovat kylla kivat.

Haluaisin kuitenkin olla lahempana kaikkea, olla osallinen tana vuonna kaikkeen mita tapahtuu ja toivoin, etta olisin ystavystynyt uusiin ihmisiin. Nykyiset kamppikseni ovat liki kaikki aitini ikaisia ja se on ehka hitusen outoa! Toisaalta eipahan tarvitse tuskailla kannisten opiskelijoiden kanssa, kuten viime vuonna. Jos jotain sopivaa loytyy, niin muutto on varmaankin edessa, mutta jos tuolla nyt asun sinne kevaaseen asti, ei sekaan mikaan maailmanloppu ole. Polkupyora taytyy kuitenkin ehdottomasti hankkia.

Uusi koti

Useimmat englantilaiset tuttuni olivat järjestäneet itselleen majoituksen tulevaksi lukuvuodeksi jo vuoden ensimmäisinä kuukausina, jotkut jopa ihan viikkojen sisään ensimmäisen lukuvuotensa alusta yliopistolla. Asuntojen ja huoneiden hinnat ovat kovia ja vuokranantajat laittavat ilmoituksia esille jo tosi tosi varhain. Olin varmaan kurssini ainoa, joka ei kesälomalle lähtiessään tiennyt, missä tulisi asumaan tulevana lukuvuotena.

Päätökseni oli, että en etsi itselleni asuntoa ennen kesää, koska ensimmäisenä lukuvuotena maksoin kuukausi tolkulla vuokraa yliopiston asuntolan huoneestani ollessani Suomessa. Monien opiskelijoille tarkoitettujen vuokratalojen (Englannissa toisen vuoden opiskelijat vuokraavat usein opiskelijoihin perehtyneen vuokrantajan omakotitalon, jossa asuvat kuin kommuunissa) vuokrasopimukset ovat 12 kuukauden pituisia. Kun lähiopetusta on kuutena, korkeintaan seitsemänä kuukautena vuodesta, on ilmiselvää, etten halua sitoutua ylimääräisiin kuukausiin - varsinkin, kun Suomessakin ollessani maksan vuokraa.

Halusin siis vuokrata itselleni huoneen, jonka voin irtisanoa viimeistään kuuden kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta ja jonka vuokraan kuuluisivat kaikki laskut. Vesi, lämmitys ja sähkö voi nousta tosi kalliiksi, enkä halua mitään yllätyksiä. Enkä halunnut sitoutua maksamaan vuokraa huoneesta ennen kuin olen taas Englannissa.

Aloin siis nyt elokuun viimeisinä päivinä metsästämään paikkaa johon muuttaa Spareroom.co.uk sivuston kautta. Loin sinne oman "vuokralainen etsii huonetta" viestin ja vastasin useisiin vuokranantajien jättämiin ilmoituksiin. Sain lopulta kolmelta kiinnnostavalta vuokranantajalta tarjouksia. Onneksi en tarttunut ensimmäiseen mahdollisuuteen, vaan maltoin mieleni.

Sain tämän melko pienen ja sotkuisen ensimmäisen kerroksen (huom, siis suomalaisittain, eli brittien käsityksen mukaan ground floor) double bedroomin noin parinkymmenen minuutin kävelymatkan päästä yliopistolta. Omakotitalon jakaa kanssani viisi muuta, kolme poikaa ja kaksi tyttöä ja vuokra on huomattavan edullinen. Maksan huoneesta (sisältää kaikki laskut) £290. Se on noin £60 vähemmän, kuin oletin joutuvani maksamaan.

Sitten kun tämän huoneen löysin ja olin vuokranantajan kanssa jutellut puhelimessa ja pyytänyt vähän lisätietoja, valokuvia ja vuokrasopimuksen nähtäväksi en aikaillut yhtään päätöksen tekemisen kanssa. Huoneesta oli kiinnostunut kuusi muutakin ihmistä, joten oli aika onnenkantamoinen, että satuin olemaan ensimmäinen joka kiinnostusta osoitti. Vuokranantajallani on useita vuokrataloja Southamptonissa, joten olen toiveikas, että kaikki tulee sujumaan hyvin. Yksityisen vuokranantajan mahdolliselle mielivallalle en mielelläni asettuisi alttiiksi maassa, jonka tapoja ja lakeja en täysin tunne. Ja viime vuonna Southamptonissa oli ainakin muutama vaihto-opiskelija joutunut törkeän huijauksen kohteeksi.

Olen maksanut huoneesta nyt takuuvuokran ja talon ja huoneen nähtyäni maksan varmaan ensimmäisen kolmen kuukauden vuokran samantien. Aion käyttää aikaa ja rahaa tehdäkseni tuosta pienestä tilastani viihtyisän ja vähän tehokkaamman. Ainakin käyn Ikeasta ostamassa uuden sijauspatjan ja vähän paremman (lue: isomman) vetolaatikoston tuon kuvissa näkyvän tilalle.

Kuvia muutoksesta seuraa sitten perästä päin. Toivottavasti tulen hyvin juttuun uusien kämppiksieni kanssa. Ja nyt olisi tilaa ottaa vieraitakin kylään! Asuntolan huoneessa ei oikein sitä ollut.

101. kirjoitelma ja toisen vuoden alku

Kesä. Minne sinä menit?

Olit hieno ja upea ja kaunis ja hauska ja sain olla niin kotimaassa kuin Norjassakin kesätyöni puolesta. Sain tehdä kesätyötä kokopäiväisesti, pidin hommasta ja ihmisistä ja olen tervetullut ensi vuonna samaan pestiin. Ihanaa, kun ei tarvitse miettiä, mistä sitä ensi vuonna saisi taas töitä! Tuolta alalta niitä nimittäin varmasti tulee löytymään, ensi kesänäkin.

Kesän alku oli kuitenkin vaikea. Jouduin Englannissa sairaalaan ja leikkaukseen ja olin viikon ajan niin kipeänä, etten meinannut pystyä kävelemään. Onneksi Englannin sairaanhoito jälleen kerran saa minulta kiitosta . Kun tarvitsin leikkaushaavan hoitoon joka päivä apua, minulle järjestettiin viikon jokaiseksi päiväksi mahdollisuus tavata sairaanhoitaja. Leikkaus tai päivittäiset tapaamiset eivät maksaneet minulle mitään, ja liki aina miuta kohtaan oltiin äärimmäisen ystävällisiä. Leikkausosastolla pidettiin erityisesti huolta, kun olin siellä yksin ilman omaisia. Jouduin varaamaan uuden lennon Suomeen, mutta pääsin kuin pääsin kotiin ja paranin onneksi melko pian.

Ennen kuin lähdin Southamptonista laitoin tavarani kesäksi Alligator Storage-varastoon. Koko kesä pienimmästä varastotilasta tuli maksamaan miulle ehkä £150,00 tai jotain sitä luokkaa. On mukavaa, kun ei tarvitse muuttaa kaikkea ees taas - nyt kun alan pakkaamaan, pakkaan vain vaatteita ja tietysti kannettavan tietokoneen ja kameran ja sen sellaiset mukaani.

Lähtö takaisin Englantiin on ylihuomenna. Kesällä ehdin jo kovasti miettimään jäisinkö Suomeen, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Alun ahdistus siitä, että olen taas kaukana ystävistäni ja läheisistäni on muuttunut nyt tietynlaiseen huojentumiseen - elämä Englannissa on minulle toisenlaista kuin täällä. Saan toivottavasti rauhassa aikaa opiskeluun ja odotan innolla mitä yliopiston ylioppilaskunnan baarissa työskentely on. Sain nimittäin sieltä työpaikan, aluksi nyt Freshers' Weekin ajaksi ja jos se menee hyvin niin koko lukuvuodeksi.

Tulevana lukuvuonna tulen opiskelemaan käsikirjoittamista syvemmin kuudella kurssilla.

1. Understanding Media
2. Writing a Fact Based Script
3. Authors and Audiences
4. Scripts into Production
5. Adapting for the Screen
6. Writing TV Series

Jotenkin tuntuu hassulta, että nuo ne on, enempää ei saa. Haluaisin juuri nyt opiskella politiikkaa ja etiikkaa ja vähän syvemmin viestintää tähän lisäksi. Ehkä oikea ratkaisu on hakeutua maisteriohjelmaan suomalaiseen yliopistoon ja ahmia niin paljon kuin ehtii? Mielessä on myös ollut suorittaa etäopintoina joko Tampereen yliopiston tiedotusopin tai Helsingin yliopiston viestinnän perusopinnot avoimessa yliopistossa. Sitä ajatusta pitää vielä hetken verran sulatella.

Nyt päällimmäinen huoli on mitä kaikkea pakata tällä kertaa mukaan. Äidin antamat kauniit uudet villasukat ja ostamani toppaliivi lähtevät varmasti matkaan ja sadetakki on tänäkin vuonna tarpeen. Hai-kumisaappaat ovat kiltisti Englannissa miuta odottamassa.

Vähän jo jännittää. Viime vuoden vaihtarit ovat palanneet kotiin, mutta mie menen sinne takaisin. Hurjaa.

Kiireinen viikko

Viimeisen viikon aikana on ehtinyt tapahtumaan valtavasti. Olen ollut niin poikki, ettei blogin päivittäminen ole tullut mieleenkään ennen viime iltaa.

Olen viimeisen viikon aikana ehtinyt mm.:

• viimeistelemään scifileffa-aloitus ryhmätyötehtävämme ja palauttamaan sen
• käynyt Oxfordissa
• tutustumaan kummallisuuteen nimeltä Megabus ja huomaamaan, että joskus kallis junamatkustaminen on välttämätön ja stressittömämpi vaihtoehto
• varaamaan lentoliput Suomesta Englantiin loman jälkeen
• käynyt Lontoossa
• nähnyt Boyce Avenuen keikan
• nukkumaan ydin-Lontoon halvimmassa hostellissa
• miettimään takaisin Suomeen muuttamista
• tajuamaan, ettei Nordean verkkopankkitunnukseni toimi
• soittamaan Suomeen ja toteamaan, ettei apua heru asiakaspalvelusta
• tuntemaan yhteenkuuluvuutta kurssikavereiden kanssa
• tuntemaan julmaa yksinäisyyttä
• miettinyt mitä ihmettä loppuelämältä haluaa

Huhhuh. Niin...

• paranemaan keuhkokuumeesta
• miettimään anoisiko siirtoa toiseen asuntolaan
  

Olisi paljon kivaa kerrottavaa, fiksua kerrottavaa, tarkkoja havaintoja käytännönelämän helpottamiseen ja vaikka mitä, mutta annostelen nyt vähän maltilla ja totean...

Joululomaan koti-Suomessa on enää tasan kaksi viikkoa. Tai kahden viikon päästä lähden matkaan, pysähdyn Tukholmassa moikkaamassa kavereita ja fiilistelemässä kaunista kaupunkia ja sitten lautalla meren yli Suomeen. On kyllä mahtavaa tulla takaisin kotiin. En malttaisi odottaa.

Päivä #1

Yliopistoon kirjautuminen hoidettu, kansainvälisten opiskelijoiden tervetulopuhe kuunneltu, kampuskierroksella käyty ainakin vähäsen, keskustassa eksytty ja opittu liikkumaan asuntolan ja yliopiston väliä, asuntolan internetin merkittävät rajoitteet (ei Skypeä, Messengeriä tai mitään muutakaan suoraa kommunikaatiomuotoa) sisäistetty, puhelinliittymä hankittu.

Kunnollista ruokakauppaa en onnistunut tänään iltapäivästä enää löytämään, mutta huomenna otan sen asiakseni. Samaten pankkitilin hankkimisen, Ikeassa asioinnin (ei edes mietitä vielä sisustamista, haluan ihan vaan ruuanlaittovälineitä ja sieltä ne saa edullisimmin), terveydenhuoltoon rekisteröitymisen ja kaupunkikierrokselle osallistumisen.

Tänään päällimmäinen tunne on ollut, että mihin ihmeeseen sitä on tullut päänsä tungettua. Turvallinen Suomi on takana ja ympärillä karu Englanti.

Tosi paljon juttuja, joista pitää ajatuksen kanssa kirjoittaa. Muutama hauska, useampi vakavamman aiheinen. Ja kuvapäivityksiä tietysti. Ehkä huomenna riittää energiaa ajatteluun.

Nyt.

Viimeisen viikon ajan kaikki ovat kyselleet, että joko alkaa jännittämään. Olen vastannut, että ei, varmaan tajuan lähteväni vasta sitte, kun lentokone on jo ilmassa. Tuossa yöllä kuitenkin, kun kaikki oli vihdoin pakattu ja laitettu järjestykseen tuli se hetki, kun tajusi mihin on ryhtymässä. Tuli muutama lähdönkyynel itkeä tuherrettua leipää syödessä sängyssä. Luulen siinä hetkessä käsittäneeni, että koti jää tällä kertaa ihan oikeasti taakse, eikä kolme vuotta lukukausien välissä olevista lomista huolimatta ole mikään lyhyt lomamatka. Ihan hyvä, että se iski nyt, niin sai nukkua vielä yhden yön omassa pehmoisessa sängyssä rauhassa isolta maailmalta.

Lentokentälle lähtöön vajaa parituntia, iltapäivällä olen jo Englannissa.

Se on hei hei sitten, palataan blogiin saarivaltiosta!

Ja ettei nyt ihan suruiluksi menisi lähdön hetki, pitää muistaa, että maailma on iso ja joskus siellä sattuu hyviäkin asioita sellaisille, joilla on koti-ikävä.

Läksiäiset lauantaina, siivouspäivä sunnuntaina

Leivoin porkkanakakkua äitini reseptillä. Valitettavasti en muistanut kunnioittaa ohjetta täysin, joten kakku ei onnistunut yhtä hyvin, kuin viime kerralla tai äitini tekemänä.

Kattaminen on ihanaa ja kerrankin sain tehdä sitä pitkän kaavan mukaan, vaikkei meillä alkuruoka-aterimia tai jälkiruokalusikoita olekaan. Ystäväni kommentoi, että juuri tämä on se väri, jota kutsun Jennin-siniseksi. Lasit Aino Aalto, väri mustikka, hopeiset kahvilusikat on ylioppilaslahja nimi- ja päivämääräkaiverruksella, merkki Suomi Chippendale ja lautasliinarenkaat löytö tukholmalaiselta kirpputorilta. Pellavapöytäliina Fidalta.

Jälkiruokana neljän ruokalajin päivällisellä tarjoiltiin vaniljapannacottaa ja omenakompottia. Lasilautasia aloin keräilemään joskus Kierrätyskeskukselta tuollaiset ihanuudet löydettyäni ja äitini täydentää lautaskokoelmaa aina silloin tällöin kyläillessään. Valmistaja tuntematon, suupuhallettuja kuitenkin.

Illemmalla tulleet vieraat viihdyttivät itseään erään vieraan mukanaan tuomalla iPadilla ja täytyy myöntää, aika hauskalta sillä leikkiminen ajoittain näyttikin!

Sunnuntaina heräsin taas varhain ja suostuin pukeutumaan vain kotivaatteisiin. Siivottiin uudelleen juhlien jälkeen ja äitini ja enoni käväisivät kylässä. Sain enolta lahjaksi Rakkausmuumi-lakanat, jotka ovat kyllä hurjan vaaleanpunaiset jopa minun makuuni, mutta mielelläni ne raahaan mukanani maailmalle. Josko jouluna saisin himoitsemani Ruusumuumi-lakanat noiden kaveriksi! Ja mikä parasta, tiedän Finlaysonin lakanoiden olevan sellaisia, että niissä nukkuu useampikin sukupolvi ennen kuin kuluvat puhki. Isän ja äidin häälahjaksi saamat Finlaysonin lakanat tosin jatkavat miun käyttöni jälkeen elämää vielä matonkuteina. Niin käynee aikanaan näillekin.