Oranssia puheaikaa

Kylläpä puhelinliittymän hankkiminen vieraassa maassa voi olla kettumaista. Olisihan se pitänyt arvata, että se ei täällä Englannissakaan helpolla onnistu.

Menin puhelimia myyvään liikkeeseen ja kysyin, voiko heillä avata Orangen liittymän. Kyllä voi. Istuin alas, kerroin haluavani liittymän, jossa kuukausimaksulla saan internetin kännykkääni. Sekoilun jälkeen myyjä sai liittymän avattua ja homman piti olla selvä.

Viikon kuluttua 10£ (jonka verran liittymän tuli kuukaudessa maksaa) oli kulunut. No, olin soittanut muutaman kerran Suomeen, ehkä se meni siihen. Latasin toiset 10£. Kas kummaa, nekin kului. Paljastui, että herra myyjä ei ollutkaan myynyt miulle sitä mitä sovittiin, vaan ihan vaan tavallisen prepaid-liittymän. Jeejee.

Pitäisi siis mennä nyt Orangen myymälään vinkumaan, että antakaa miulle oikea liittymä, prkl. Tosin ymmärtääkseni mitään ei varmaankaan anneta, kun ei ole paikallista pankkitiliä. Yritin sellaisen avaamista ensimmäisellä viikolla, mutta eivät luottaneet vuokrasopimukseen, yliopiston hyväksymiskirjeeseen ja passiini, vaan piti saada vielä epävirallinen todistus leimalla, jossa joku sanoo miun asuvan siellä, missä vuokrasopimus niin väittää.

Ai että minä sitten tykkään tästä maasta. Not.

Hei hei mita kuuluu nyt, kun huomaat olevasi kaukana poissa?

Valitettavasti tahan postaukseen en voi kayttaa aakkosia, silla kirjoitan tata koulun kirjaston it-alueelta.

Noin. Ensijarkytys koettu, eika viela taysin voitettu. International weekin aikana on tehtavaa, juttuja joihin osallistua ja niin edelleen, mutta kuitenkin valtavia maaria vapaa-aikaa. Vapaa-aika on se, jota talla hetkella vahiten kaipaan. Mita pikemmin paasen aloittamaan kurssin ja kokemaan, kohtaavatko odotukseni opetuksesta todellisuuden, sen tyytyvaisempi olen.

Vastaan on tullut paikoin todella hauskoja juttuja. Meille pidetyt esitelmat ja tervetulopuheet ovat olleet todella hyvia ja tehokkaita opastuksia kohti Southampton Solent Universityyn (SSU) kotiutumista. Suomalaisten ja skandinaavivaihtareiden maara on melkoinen, joten halutessaan paasee pakenemaan henkisesti tuttuun seuraan. Olen kuitenkin tyytyvainen, etta kasikirjoittamisen koulutusohjelma lienee paasaantoisesti brittiopiskelijoiden kansoittama, silla onhan se nyt vahan hassua tulla opiskelemaan Englantiin ja paatya tekemisiin kaikkien muiden paitsi englantilaisten kanssa...

Loppukaneettina heitan, etta olipa ihanaa loytaa Ikeasta ruisnakkileipaa myynnista! Vaaleanleivan kiintioni oli taynna jo kauan ennen tanne lahtemista, joten olin valtavan innoissani, etta pullamosson sijaan voi syoda jotain melkein normaaliksi luokiteltavaa leipaa.

Englannin lohduttomampi puoli

Ensikertaa Britanniaan saapuvalle lentokentällä odottavat Student Guidet ovat varmastikin hengenpelastajia. Onhan se turvallisempaa, kun joku huolehtii, että löydät isossa ja hämmentävässä kompleksissa tiesi eteenpäin.

Miulle alkoi bussimatkan aikana valkenemaan, mihin olen pörröisen pääni mennyt taas laittamaan ja täytyy myöntää, hymyni hyytyi melkein sitä mukaa kun määränpää lähestyi. Perillä Southamptonissa oli harmaa ja sateinen ilta ja mie hyvin iloinen kahdesta asiasta: lämpimästä ulkoilutakistani ja ensimmäisestä tutusta ja turvallisesta asiasta parkkialueen takana häämöttämässä. Tuhahdin, että hyvä on minunkin asenteeni.

Mutta totta se on, Suomi on rikas maa Britteihin verrattuna. Tämä on paikallinen käsitys ylikulkusillasta. Eksoottinen, taiteellinen... jollain tapaa myös kolkko.

Autioitunut ostoskeskus hyvin lähellä asuntolaani.

Ja edelleen miuta jaksaa hämmentää teiden huono kunto ja yleinen...

.... miten sen sanoisi kauniisti, vai muutinko tänne vain väärällä jalalla (kyllä.)? Köyhyys. Rikkonaisuus.

Totuushan on, että miuta on vaivannut jo tänään valtava koti-ikävä. Sinällään hullua, mutta ihan ymmärrettävää. Kotona osaan selvittää, missä on lähin kunnollista ruokaa eikä eineitä myyvä ruokakauppa. Kotona ympärilläni on miulle tuttuja ja turvallisia asioita. Kotona en pelkää, että saatan ymmärtää väärin tai tulla huijatuksi. Kotona tunnen kulttuurin ja ihmiset.

Onkin jännittävää, miten vastoin kaikkia oletuksiani olen kokenut näin suuren kulttuurishokin. Uskoin tietäväni mihin olen ryhtymässä, mutta täällä se on lyönyt minuun täysin uudella voimalla. Ymmärrys siitä, miten hemmoteltu pohjois-eurooppalainen kakara oikeastaan olen (kaikesta matkustelusta ja täällä käydystä vaihto-opiskelusta huolimatta) ja miten pienessä Pohjolassa elämä tuntuu niin turvalliselta verrattuna tänne.

Toisaalta hyvä, että koti-ikävä ja muuttoshokki iski heti alkuunsa. Eipähän enää voi kuin lähteä tunnelma ylöspäin. On kuitenkin ilmiselvää, että odotukseni koulutusohjelmani tarjonnan suhteen on todella kova nyt kun minulle valkeni, miten vieraaksi ja ulkopuoliseksi koen itseni täällä. Kuten jossain vaiheessa ajattelin, Harry Potter-aikakauteni on jo päättynyt ja näen Englannin karumman ja pelottavamman puolen hauskojen vanhojen talojen sijaan. Minulle valkenee, että tämä ei ole lyhyt lomareissu, vaan kolme tulevaa vuotta..

... ja tarkoituksena oli olla vielä enemmän, enkä tänään ole ihan varma onko minusta siihen.

Melkein viihdyttävintä on asuntolani huoneessa liiketunnistimella toimiva lämmitys. Ja ei, työpöydän ääressä istumista ei tunnisteta liikkumiseksi. Saati sängyssä nukkumista. Mutta asuntolasta tarkemmin myöhemmin, nyt haluan sanoa vain:

Saanko esitellä neiti Koti-ikävän,

joka uskoo suomalaisen tytön selviävän kaikesta jääräpäisyydellä.

Tai ainakin toivoo niin.

Päivä #1

Yliopistoon kirjautuminen hoidettu, kansainvälisten opiskelijoiden tervetulopuhe kuunneltu, kampuskierroksella käyty ainakin vähäsen, keskustassa eksytty ja opittu liikkumaan asuntolan ja yliopiston väliä, asuntolan internetin merkittävät rajoitteet (ei Skypeä, Messengeriä tai mitään muutakaan suoraa kommunikaatiomuotoa) sisäistetty, puhelinliittymä hankittu.

Kunnollista ruokakauppaa en onnistunut tänään iltapäivästä enää löytämään, mutta huomenna otan sen asiakseni. Samaten pankkitilin hankkimisen, Ikeassa asioinnin (ei edes mietitä vielä sisustamista, haluan ihan vaan ruuanlaittovälineitä ja sieltä ne saa edullisimmin), terveydenhuoltoon rekisteröitymisen ja kaupunkikierrokselle osallistumisen.

Tänään päällimmäinen tunne on ollut, että mihin ihmeeseen sitä on tullut päänsä tungettua. Turvallinen Suomi on takana ja ympärillä karu Englanti.

Tosi paljon juttuja, joista pitää ajatuksen kanssa kirjoittaa. Muutama hauska, useampi vakavamman aiheinen. Ja kuvapäivityksiä tietysti. Ehkä huomenna riittää energiaa ajatteluun.

Perillä!

Saatoin ensimmäistä kertaa elämässäni samaistua lentopelkoisen tunnelmiin, kun eilen iltapäivällä Heathrown yllä oli vähemmän yllättäen ruuhkaa ja jouduimme kiertelemään laskeutumiskuvioissa puolisen tuntia. Kun ikkunasta näki neljä muuta lentokonetta alkoi vähän jännitys kutittelemaan vatsanpohjaa.. Etäisyydet hämärtyvät, kun tilaa ympärillä tuntuu olevan rajattomasti ja isot lentokoneet paljon lähempänä kuin arvaakaan.

Heathrowlla vastassa kolmosterminaalissa oli valtava määrä eri yliopistojen oppaita ja ehdin jo vähän synkistelemään, että oman yliopistoni oppaat olisivat vastassa toisessa terminaalissa, mutta muistin väärin. Punapaitaiset Student Guide-oppaat heiluivat Southampton Solent University-tunnuksiensa kanssa vastassa ja opastivat lentokentällä pitkiä kolkkoja käytäviä pitkin bussiasemalle. Samalla lennolla oli tullut toinenkin suomalainen (hän tosin on vaihto-oppilaana), joten ei yksin tarvinnut jäädä asemalle odottelemaan oppaiden lähtiessä takaisin odottelemaan saapuvia uusia opiskelijoita.

Pääsimme tänne Southamptoniin useita tunteja myöhemmin, kuin olin kuvitellut. Odotimme ensin bussia puolitoista tuntia, sitten bussimatka kesti tunnin pidempään, kuin meille annetuissa ohjemateriaaleissa oli kerrottu ja Southamptonin sateisella ja suljetulla bussiasemalla seisoskelimme pitkän tovin odotellen...

... ja odotellen....

.... ja odotellen vähän lisää.

Meillä piti siis olla yliopiston tarjoama tilataksi kuljettamassa meidät opiskelija-asuntoloihin, mutta bussimatkan venyminen johti siihen, että kuljettaja oli siirtynyt jo vapaalle. Itä-eurooppalainen tyttö oli kuitenkin niin väsynyt, että päätti maksaa (edullisen) taksin omalle asuntolalleen ja hänen kyydissään pääsin vähän lähemmäksi omaa asuntolaani. Bussiasemalla meitä vastassa ollut Student Guide saattoi miut hirveässä kaatosateessa tänne asuntolalle ja oli kovin tyytyväinen hyvään asenteeseeni. Oli pakko heittää asenne ironian puolelle, sillä minulle iski tosi vahvana todellisuutena eteen se, miten erilainen Englanti vauraasta Suomesta onkaan. (Mutta siitä tarkemmin sitten, kun olen elänyt tämän ensimmäisen kokonaisen päivän uudessa kotikaupungissani. Valokuvia seuraa perästä.)

Kun vihdoin illansuussa sain itseni, viuluni ja kaksi matkalaukkuani perille tunkkaiseen opiskelija-asuntolahuoneeseeni, olin hyvin onnellinen että matkalaukusta löytyi pörröistä päällepantavaa, ihanat lakanat ja äidiltäni kauan sitten saatu lämmin untuvapeitto.

Nyt.

Viimeisen viikon ajan kaikki ovat kyselleet, että joko alkaa jännittämään. Olen vastannut, että ei, varmaan tajuan lähteväni vasta sitte, kun lentokone on jo ilmassa. Tuossa yöllä kuitenkin, kun kaikki oli vihdoin pakattu ja laitettu järjestykseen tuli se hetki, kun tajusi mihin on ryhtymässä. Tuli muutama lähdönkyynel itkeä tuherrettua leipää syödessä sängyssä. Luulen siinä hetkessä käsittäneeni, että koti jää tällä kertaa ihan oikeasti taakse, eikä kolme vuotta lukukausien välissä olevista lomista huolimatta ole mikään lyhyt lomamatka. Ihan hyvä, että se iski nyt, niin sai nukkua vielä yhden yön omassa pehmoisessa sängyssä rauhassa isolta maailmalta.

Lentokentälle lähtöön vajaa parituntia, iltapäivällä olen jo Englannissa.

Se on hei hei sitten, palataan blogiin saarivaltiosta!

Ja ettei nyt ihan suruiluksi menisi lähdön hetki, pitää muistaa, että maailma on iso ja joskus siellä sattuu hyviäkin asioita sellaisille, joilla on koti-ikävä.

Lainauksia suosituskirjeestä

"I have worked with Jenni for the last four months and have found her to be an intelligent and challenging student... She is a responsible, punctual and hardworking student whose passive skills in English are perhaps better than her active ones, but I am confident that after a short period of time her determination to succeed will allow her to become highly proficient once she is immersed in the language area... Jenni’s presentations have always been informative, well-structured and easy to understand.... I feel certain that any tutor would appreciate such a disciplined, yet free-thinking mind."

Oli ilo löytää tämä suosituskirje kun matkaläppäriäni siivottiin muuttokuntoon. En vieläkään tajua, mihin tuon suosituskirjeen saamiseksi tekemäni ponnistelut ovat nyt vihdoin johtamassa. Huomenna tähän samaan aikaan olen jo vieraassa maassa, tuntemattomassa kaupungissa, huoneessa joka on minun vain ensi kesään saakka. En todellakaan ymmärrä sitä. Enkä myöskään sitä, miten olen taas saattanut jättää pakkaamisen näin viime tinkaan. Niin miulle tyypillistä.

Tuon suosituskirjeen kehuvien sanojen täyttämiseksi tulee tehdä paljon töitä.

Ja internetin aikakautena matkaantoivotus isoveljeltä tuli Facebookin kautta.

- Hyvää matkaa tuulenpesä.

Muumit ovat Suomesta, ettäs tiedätte!

Skippaisin mielihyvin itseni tämän viikon yli suoraan lauantain läksiäisiin, jolloin rakkaimmista rakkaimmat ystävät tulevat viettämään iltapäivää ja laajempi kaverijoukkoni iltaa kanssani. Tämä nykyinen vaihe tuntuu ihan mahdottomalta. On niin helppoa tietää, mitä ehdottomasti haluaa mukaan, mutta sitten kun miettii, mitä tehdä lopulle roinalle... Pois vaan kierrätykseen, laatikoihin odottamaan paluuta vai jättää hujan hajan tänne kotiin, jonne kuitenkin voi palata vielä muutaman kerran ennen lopullista poismuuttoa? Ronski käsi hyökkäsi pahaa-aavistamattomaan vaatekaappiini sunnuntaina, sama voisi vierailla kaikkialla muuallakin tässä asunnossa.

Kävin myös pyörimässä Tiimarissa ja Suomalaisessa Kirjakaupassa pohtien, miten aion säilyttää viralliset paperit muuton yhteydessä. Osa jää Suomeen samalla lailla kansioissa kuin ennenkin, mutta melkoinen pino virallisia dokumentteja tulee muuttaa mukanani ulkomaille. Läpinäkyvistä muovitaskuista koostuva kansio on aika kovassa huudossa tämänhetkisessä arkistointisuunnitelmassa. Opiskeluun liittyvät luentolehtiöt ja kansiot taidan ostaa vasta sieltä päästä, sillä Suomalaisen kirjakaupan ihana musta Muumikansio on aika muhkean kokoinen - ehkä hivenen liioiteltu tarpeisiini. Tosin pelkäänpä pahoin ostavani sen silti, vaikken sitä päivittäin laukussani kantaisikaan.

Muumia tulee kyllä lähtemään mukaani Englantiin muutenkin.


Tove Janssonin elämänkerran ostin toisesta kesätyöpaikastani, Rakkausmuumi-mukin toisesta. (Tein kahta kesätyötä saadakseni kasaan riittävästi rahaa muuttoa varten - ja no, ihan vaan elääkseni täällä pääkaupunkiseudulla.) Boel Westin kirjoittamaa elämänkertaa en ole ehtinyt vielä kuin silmäilemään, mutta se mitä olen tähän mennessä ehtinyt lukemaan on vaikuttanut hurjan inspiroivalta. Rakkausmuumin halusin ostaa (koska se on ihana!), jotta miulla olisi jotain, mikä muistuttaisi siitä, miten miut nähdään. Monet ystäväni ovat varanneet vaaleanpunaisen mielikuvituksessaan yksinoikeudella miun väriksi (alunperin vitsi eräästä roolihahmostani, jonka esikuvana oli Elle Woods (Reese Witherspoon) elokuvasta Legally Blonde (2001) - myöhemmin se juttu vähän räjähti käsiin mm. pinkillä ylioppilasmekolla, pinkillä skumpalla, vanhan roosan värisillä olohuoneen seinillä edellisessä kodissani...) ja ulkomaisille ystävilleni olen Se suomalainen romanttinen tyttö. Mikä tiivistäisi tämän paremmin, kuin Rakkausmuumi-muki? Muumilaakson kuvasanakirja suomi-ruotsi taas oli löytö Suomalaisesta kirjakaupasta viime keväältä ja haluan raahata sen mukanani muistuttaakseni itseäni rakkaudestani ruotsinkieleen. Pelkään englannissa laiskistuvani ja tyytyväni vain englanninkielen oppimiseen, mutta minä haluan oppia myös ruotsinkielen sujuvaksi! Aika leikkimistähän kielenopiskelun ylläpitäminen tuollaisella teoksella on, mutta onpahan edes jotain!

Tylsemmissä asioissa tänään oli:

• Tarkastuskäynti hammaslääkärissä, ei päässyt aiemmin, kun Espoossa jonot kiireettömään hoitoon on 6kk. Seuraava aika on joulukuussa, kun tulen Suomeen.
• Edelliseen liittyen täytin Kelan kaavakkeen, jossa anon oikeutta pysyä suomalaisen sosiaaliturvan piirissä ulkomaille muutosta huolimatta. Normaalistihan siirtyisin englantilaisen terveydenhuollon asiakkaaksi, mutta haluaisin saada tämän hammashuollon hoidettua ainakin kotimaassa. Asiasta tarkemmin kiinnostuneet voivat lukea lisää täältä.
• Toimitin opiskelija-asuntolan vuokrasopimukseni Kelalle, jotta saa sitä asumistukeakin sitten.

10 yötä lähtöön

Lähtöahdistus/jännitys. Elän nyt jäljellä olevan reilun viikon superpienellä budjetilla, sillä aina tulee jotain kuluja, joihin en ole osannut varautua (tuo passin hankkiminen...). Illalla en malttaisi mennä nukkumaan, kun tiedän, miten paljon on vielä tekemättä ja miten vähän aikaa jäljellä ennen lähtöä. Silti silloin on niin väsynyt, ettei yöllä pimeässä pysty tekemään mitään hyödyllistä ja katson vain True Bloodia. Hurahdin siihen luultavasti siksi, että tajusin Ericin hahmon puhuvan ruotsia. Ja siinä on erinomaisia cliffhangereita. Vampyyrifiksaatiosta miuta ei voi syyttää.

Sain eilen tietää saaneeni asuntolapaikan yliopiston isoimmasta opiskelija-asuntolasta Southamptonin sataman läheltä. 805 soluhuonetta. Huone on tosi pieni ja siellä on oma vesipiste, pöytä, tuoli, vaatekaappi ja sänky. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsee. Vähän jännittää, tarkoittaako First Floor maantasoa vai ensimmäistä kerrosta. Jos huone on maantasolla, myönnän ahdistuvani. Rikas mielikuvitukseni ja villi opiskelijaelämä ei mene ihan yksiin turvallisuuden kaipuuni kanssa. Mutta pitäähän tätä opiskelija-asuntolaelämää kokeilla - ja harmitella, että asunnon haku jäi näin viime tinkaan, luultavasti sain nyt sen jämäkämpän. Mutta onpahan nyt paikka mihin mennä.

Tänään on edessä iso siivousurakka ja poislaitettavien asioiden pakkaamista. Parhaassa tapauksessa illalla vielä sauna.

Enemmän kuvia opiskelija-asuntolasta täällä.