Näytetään tekstit, joissa on tunniste sade. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sade. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. syyskuuta 2010

Englannin lohduttomampi puoli


Ensikertaa Britanniaan saapuvalle lentokentällä odottavat Student Guidet ovat varmastikin hengenpelastajia. Onhan se turvallisempaa, kun joku huolehtii, että löydät isossa ja hämmentävässä kompleksissa tiesi eteenpäin.


Miulle alkoi bussimatkan aikana valkenemaan, mihin olen pörröisen pääni mennyt taas laittamaan ja täytyy myöntää, hymyni hyytyi melkein sitä mukaa kun määränpää lähestyi. Perillä Southamptonissa oli harmaa ja sateinen ilta ja mie hyvin iloinen kahdesta asiasta: lämpimästä ulkoilutakistani ja ensimmäisestä tutusta ja turvallisesta asiasta parkkialueen takana häämöttämässä. Tuhahdin, että hyvä on minunkin asenteeni.


Mutta totta se on, Suomi on rikas maa Britteihin verrattuna. Tämä on paikallinen käsitys ylikulkusillasta. Eksoottinen, taiteellinen... jollain tapaa myös kolkko.


Autioitunut ostoskeskus hyvin lähellä asuntolaani.


Ja edelleen miuta jaksaa hämmentää teiden huono kunto ja yleinen...

.... miten sen sanoisi kauniisti, vai muutinko tänne vain väärällä jalalla (kyllä.)? Köyhyys. Rikkonaisuus.

Totuushan on, että miuta on vaivannut jo tänään valtava koti-ikävä. Sinällään hullua, mutta ihan ymmärrettävää. Kotona osaan selvittää, missä on lähin kunnollista ruokaa eikä eineitä myyvä ruokakauppa. Kotona ympärilläni on miulle tuttuja ja turvallisia asioita. Kotona en pelkää, että saatan ymmärtää väärin tai tulla huijatuksi. Kotona tunnen kulttuurin ja ihmiset.

Onkin jännittävää, miten vastoin kaikkia oletuksiani olen kokenut näin suuren kulttuurishokin. Uskoin tietäväni mihin olen ryhtymässä, mutta täällä se on lyönyt minuun täysin uudella voimalla. Ymmärrys siitä, miten hemmoteltu pohjois-eurooppalainen kakara oikeastaan olen (kaikesta matkustelusta ja täällä käydystä vaihto-opiskelusta huolimatta) ja miten pienessä Pohjolassa elämä tuntuu niin turvalliselta verrattuna tänne.

Toisaalta hyvä, että koti-ikävä ja muuttoshokki iski heti alkuunsa. Eipähän enää voi kuin lähteä tunnelma ylöspäin. On kuitenkin ilmiselvää, että odotukseni koulutusohjelmani tarjonnan suhteen on todella kova nyt kun minulle valkeni, miten vieraaksi ja ulkopuoliseksi koen itseni täällä. Kuten jossain vaiheessa ajattelin, Harry Potter-aikakauteni on jo päättynyt ja näen Englannin karumman ja pelottavamman puolen hauskojen vanhojen talojen sijaan. Minulle valkenee, että tämä ei ole lyhyt lomareissu, vaan kolme tulevaa vuotta..

... ja tarkoituksena oli olla vielä enemmän, enkä tänään ole ihan varma onko minusta siihen.

Melkein viihdyttävintä on asuntolani huoneessa liiketunnistimella toimiva lämmitys. Ja ei, työpöydän ääressä istumista ei tunnisteta liikkumiseksi. Saati sängyssä nukkumista. Mutta asuntolasta tarkemmin myöhemmin, nyt haluan sanoa vain:

Saanko esitellä neiti Koti-ikävän,
joka uskoo suomalaisen tytön selviävän kaikesta jääräpäisyydellä.
Tai ainakin toivoo niin.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Harmaana päivänä ei saa hymyillä

Voisipa omaa mielialaa säädellä kirkassävyisemmäksi ja valoisammaksi samalla lailla, kuin valokuvia! Tänään olisi ollut tarvetta sellaiselle. Harmaa ilma iski ihan samalla voimalla sisääni kuin aina ennenkin, aurinkoisen kesän aikana ehti unohtamaan sen latistavan tunnelman. Sadepäiviä rakastan, mutta tällaiset harmaat pilviset mitäänsanomattomat päivät ovat ihan kamalia. (Ja niihin pitäisi kai tottua pian, mikäli legendat Englannin ilmastosta pitävät paikkaansa.)

Päivää pahensi entisestään uuden passin hankkiminen. Huomasin nimittäin nykyisen passini vanhenevan 5. helmikuuta 2011. Eikös passin pidä olla vähintää 6kk voimassa matkan alkamisen jälkeen? Ehkä muuttoa ei luokiteltaisi ihan tavalliseksi lomamatkaksi... Kehittelin hetken kauhuskenaarioita miten Englannin viranomaiset pysäyttäisivät minut lentokentälle ja palauttaisivat takaisin Suomeen ja mitä ikinä. Onneksi uuden passin toimitusaika on kuitenkin vain viikko, joten ensi perjantaina minulla pitäisi olla elämäni ensimmäinen biopassi hallussani.

Passin hankkimisessa masentavaa oli tietty poliisilaitoksella perjantai-iltapäiväruuhkassa odottelu, mutta se varsinainen inhotusosuus oli valokuvan ottaminen. Passikuvathan eivät onnistu ikinä ja nykyään niissä on vielä sääntönä: ei saa hymyillä!

Edellistä passia hankkiessani joskus varhaisnuoruudessani isäni oli minulle vihainen, koska hymyilin passikuvassa. Neiti tiskin takana kuitenkin kertoi, ettei missään ole kielletty passikuvassa hymyilemistä, mutta nykyisen säännöksen mukaan passikuvassa ilmeen tulee olla neutraali. En pidä kuvista, joissa en hymyile.

Alkanutta syysmasennusta vastaan päätin taistella alkukesälla Vero Modan alennusrekistä bongaamallani suloisella sadetakilla (jollaisen hankkiminen oli ihan ykkösprioriteeteissani ennen Englantiin lähtemistä) ja toissakesänä ostetuilla ruusunpunaisilla Nokian Hai-kumppareilla. Nämä päällä ja harmaata, sateista taivasta vastaan jupistessani yritän muistaa vanhan sanonnan - Ei ole olemassa huonoa säätä, on vain vääränlaista pukeutumista.


Huomenna olisi edessä kodin siivoaminen ja matkalaukkujen pakkaamisen aloitus... Sadetakille ja kumppareille on laukusta löydyttävä tilaa, mutta ihana jättikokoinen violetti golf-sateenvarjoni joutuu kyllä jäämään Suomeen.

"Some people walk in the rain, others just get wet."
-Roger Miller