Paperikassiuniformu

Uskaltaisin väittää, että missä tahansa isossa brittikaupungissa yleisin kauppakassi, jota katuja tallustavien asiakkaiden käsivarsilla näkyy on irlantilaisen vaateketju Primarkin kierrätettävä paperikassi. Siihen se Primarkin ympäristöystävällisyys sitten jääkin, ainakin mitä liikkeen maineesta muistan. Toisella Lontoon reissullani inhottavin paikka jonne eksyin oli Primarkin Oxford Streetin myymälä tavallisena iltapäivänä, joka sai silloisen siippani sanojen mukaan Stokkan Hullut Päivät tuntumaan yksinäisyyden ylistyksellä autiomaassa.

Lopulta kuitenkin eksyin itsekin kyseiseen puljuun ensin Southamptonin keskustan kirpputorit sopivien collegehousujen toivossa koluttuani. Primarkista tarttui siis mukaan sukkia, pikkuhousuja, collegepöksyt liikuntaan ja lokoiluun, pyjamahousut ja trikootoppi collegepöksyjen pariksi, hintaa tälle kaikelle kertyi naurettavat £24. Toivon etten oppisi Primarkissa asioimista tavaksi, sillä arvostan laatua ja ympäristöystävällisyyttä ja useimmat Primarkin tuotteet tuntuvat olevan hyvin kaukana tuosta käsitteestä. (Silti jotenkin tiedän, että huonosti tässä tulee käymään... Mutta shoppausmaniaan en saa sortua!) Mitäpä voi odottaa puljulta, jonka rinnalla rakkaan ruotsalaisen Henkkamaukan vaatteet ovat kalliita merkkivaatteita? (Edellinen väite perustuu suoraan Skotlannissa opiskelevan lukiotuttuni kokemuksiin. Pitävät häntä dandyna ja elitistinä, kun vaatteet eivät ole Primarkista.)

Käytännöllisyys nostaa päätään

Miusta oli hauskaa huomata, miten käytännöllinen miusta on tullut nyt tässä muuton yhteydessä. Muut tytöt, jotka ovat muuttaneet asuntolaan asumaan ovat heti alkuun innostuneet käyttämään rahojaan sisustamiseen, kun miulle sellainen ei ehtinyt tulemaan vielä mieleenkään.

Haluaisin

• lämmittimen, joka tasaisi huoneen lämpötilavaihtelut
• lisää välttämättömiä ruuanlaittovälineitä (kuorimaveitsi, juustohöylä, purkinavaaja)
• lisää henkareita

Sisustushienoudet saavat vielä odottaa. On miullakin jotain mielessä, mutta käytännöllisyys on nyt ensisijainen prioriteettini.

Mutta olihan se ihan hauskaa nähdä, miten hienoilla tai hupsuilla ratkaisuilla olivat muut ulkkarit tehneet asuntolahuoneistaan viihtyisämpiä. Heillä tosin on epäreilu etu nimeltä en suite-huone. Tuota huoneen nurkassa olevaa vessalavuaaria ei saa feikattua viihtyisäksi varmaan millään.

Pukeutumisenkin suhteen on vähän samanlainen linja - kiinnitän paljon vähemmän huomiota siihen, miten pukeudun, koska jotenkin tiedostan, ettei se kuitenkaan ole loppupeleissä ihmisille tärkeää, onko miulla vaalea vai tumma paita päällä. Ehkä turhamaisuuteni palaa päivien edetessä, tällä hetkellä en jaksa moisista murehtia.

Huomenna alkaa Freshers' Week, eli pääsen vihdoin tapaamaan muut samalla kurssilla opiskelevat. Odotan innolla <3

Ps. Paikallisen arvioinnin mukaan olen suurimmalla todennäköisyydellä kotoisin Norjasta, kovana kakkosena tulee Yhdysvallat. Voivoi, piskuisesta Suomesta tullaan.

Rätei ja lumpui

Muuttoahdistus vaan jatkuu. Istuin lauantaina tavaramääräni keskellä tuskastuneena ja kykenemättä päättämään, mistä aloittaa. (Nyt olen sentään päässyt varovaiseen alkuun.) Olen asunut omillani koko aikuisikäni aupair-kuukausia lukuunottamatta, joten omaisuutta riittää... ja riittää... ja riittää. Kaapeista pursuaa tavaraa, jota olen säilönyt sillä saattaahan tätä vielä tarvita... Ja varmaan tarvitsisikin, jos jäisin asumaan tänne, mutta ulkomaille niitä tuskin kannattaa viedä mukanaan. Mitä kaikkea tästä omaisuudesta kannattaa säilyttää?

Pikkusälä on suurin murheenkryyni, mutta suurimman massan muodostavat vaatteet. Neljä vuodenaikaa omaavaan maahan erittäin fiksu ja järkevä vaatekaappi, vaikka itse sanonkin - on kerrastoa, pitkähihaista, neuletta, farkkuja, pellavahousuja, mekkoja ja hameita... Pukeutumistyylini on ennen ollut värikäs ja leikittelevä, pääosin kirpputoreilta ja H&M:n alennusrekeistä ostettua. Nykyään makuni on paljon hillitympi, mutta kuten jo aiemmin sanoin, tärkeintä minulle on mukavuus. Jos lämpimänä pysyminen tarkoittaa violettia trikoopaitaa, pinkkiä neuletta ja myrkynvihreitä villasukkia, ne minä laitan päälleni. Joskus tulevaisuudessa minulla on paremmin varaa tyylitajuun - mutta tämän prosessin kannustamana tulen toivottavasti harkitsemaan tarkemmin, mitä vaatekaappiini ostan. Tästä järkyttävästä kasasta yritän nyt koota itselleni järkevän vaatekokonaisuuden mukaani ja loput pistän kierrätykseen.

Ja sitten on vielä tangolla olevat mekot...

Harmaana päivänä ei saa hymyillä

Voisipa omaa mielialaa säädellä kirkassävyisemmäksi ja valoisammaksi samalla lailla, kuin valokuvia! Tänään olisi ollut tarvetta sellaiselle. Harmaa ilma iski ihan samalla voimalla sisääni kuin aina ennenkin, aurinkoisen kesän aikana ehti unohtamaan sen latistavan tunnelman. Sadepäiviä rakastan, mutta tällaiset harmaat pilviset mitäänsanomattomat päivät ovat ihan kamalia. (Ja niihin pitäisi kai tottua pian, mikäli legendat Englannin ilmastosta pitävät paikkaansa.)

Päivää pahensi entisestään uuden passin hankkiminen. Huomasin nimittäin nykyisen passini vanhenevan 5. helmikuuta 2011. Eikös passin pidä olla vähintää 6kk voimassa matkan alkamisen jälkeen? Ehkä muuttoa ei luokiteltaisi ihan tavalliseksi lomamatkaksi... Kehittelin hetken kauhuskenaarioita miten Englannin viranomaiset pysäyttäisivät minut lentokentälle ja palauttaisivat takaisin Suomeen ja mitä ikinä. Onneksi uuden passin toimitusaika on kuitenkin vain viikko, joten ensi perjantaina minulla pitäisi olla elämäni ensimmäinen biopassi hallussani.

Passin hankkimisessa masentavaa oli tietty poliisilaitoksella perjantai-iltapäiväruuhkassa odottelu, mutta se varsinainen inhotusosuus oli valokuvan ottaminen. Passikuvathan eivät onnistu ikinä ja nykyään niissä on vielä sääntönä: ei saa hymyillä!

Kuva.

Edellistä passia hankkiessani joskus varhaisnuoruudessani isäni oli minulle vihainen, koska hymyilin passikuvassa. Neiti tiskin takana kuitenkin kertoi, ettei missään ole kielletty passikuvassa hymyilemistä, mutta nykyisen säännöksen mukaan passikuvassa ilmeen tulee olla neutraali. En pidä kuvista, joissa en hymyile.

Alkanutta syysmasennusta vastaan päätin taistella alkukesälla Vero Modan alennusrekistä bongaamallani suloisella sadetakilla (jollaisen hankkiminen oli ihan ykkösprioriteeteissani ennen Englantiin lähtemistä) ja toissakesänä ostetuilla ruusunpunaisilla Nokian Hai-kumppareilla. Nämä päällä ja harmaata, sateista taivasta vastaan jupistessani yritän muistaa vanhan sanonnan - Ei ole olemassa huonoa säätä, on vain vääränlaista pukeutumista.


Huomenna olisi edessä kodin siivoaminen ja matkalaukkujen pakkaamisen aloitus... Sadetakille ja kumppareille on laukusta löydyttävä tilaa, mutta ihana jättikokoinen violetti golf-sateenvarjoni joutuu kyllä jäämään Suomeen.

"Some people walk in the rain, others just get wet."
-Roger Miller