Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsikirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsikirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Paperilta valkokankaalle

Viime viikkojen radiohiljaisuus on johtunut ylläriprojektista, johon yllytin joukon tuttuja osallistumaan kanssani. Kyseessä on From Page to Screen Bridport's Film Festival, jonka tunnuslause on Iso-Britannian ainoa adaptaatioelokuvien festivaali. Festivaalille päästäkseen kyseessä pitää olla siis kirjasta elokuvaksi muutettu tarina: tänä vuonna festivaalilla näytetään mm. vanhoja Shakespearen tarinoiden klassikkoja kuten My Fair Lady ja 10 Things I Hate About You, uudemmalta puolelta löytyy The Woman in Black ja Salmon Fishing in the Yemen, jonka todella haluan käydä katsomassa!

From Page to Screen festivaalin osana järjestetään Flash Film kilpailu, jossa osallistuja pyydetään tekemään adaptaatio yhdestä kilpailusivulle listatusta 250-sanan novellista. Lyhytelokuvan pituus saa olla vain 60 sekuntia, kaksikymmentä sekuntia saa käyttää krediitteihin.

Sitä me ollaan nyt siis puuhasteltu tässä viimeiset kaksi ja puoliviikkoa, enemmän tai vähemmän.

Samaan novelliin perustuvia muita lyhytelokuvia on myös osallistumassa kilpailuun ja niiden tekijät vaikuttavat enemmän tai vähemmän ammattilaisilta. Toisten tulkinnat on olleet tosi kauniita ja lähempänä alkuperäistä novellia alkaen jo siitä, että käytän naispäähenkilöä.

Saanko siis esitellä, elämäni ensimmäinen lyhytelokuva:


perjantai 18. marraskuuta 2011

Mitä lyhytelokuvaseuralle kuuluu?

Kuukausi sitten aloitettiin se lyhytelokuvaseura yliopistollamme. Olen tunnollisesti vetänyt sitä varapuheenjohtajan tittelini painostamana... Ja olen kyllä nauttinut valtaisasti joka hetkestä.

Lyhytelokuvaseuran ajatus oli siis, että valitsemme yhdessä teeman, jonka pohjalta seuran käsikirjoittamisesta innostuneet ihmiset kirjoittavat viiden sivun mittaisen lyhytelokuvakäsikirjoituksen. Tämän jälkeen aloitettiin kahdeksan viikon mittainen urakka saada valitut käsikirjoitukset paperilta filmille (tai siis muistikortille) ja valmiiseen muotoon.

Aikataulumme on siis seuraavanlainen:

  1. Käsikirjoitusten esittely ja valinta, tuotantoryhmän muodostaminen
  2. Tuotannon taustatyö
  3. Koekuvaukset, kuvauspaikkojen lukkoon lyönti
  4. Filmaus, 1. viikko
  5. Filmaus, 2. viikko
  6. Filmaus, extra viikko
  7. Editointi
  8. Tuotannon viimeistely
Ei mitenkään mahdoton aikataulu, mutta yllätys yllätys, kaikki heittäytyivät vähän laiskaksi alkupäästä ja nyt lopussa kaikki ovat liian kiireisiä tai eivät pystykään viimeistelmään elokuvaansa sovitussa ajassa. Joka tapauksessa, lyhytelokuvia on syntymässä ja vaikka ne olisikin valmiita vasta tammikuussa, olen aika iloisesti yllättynyt. Ja tammikuussa seuraan toivottavasti liittyy uusia ihmisiä.

Yksi tuotantoon valittu käsikirjoitus on minun kirjoittamani. Sovittu ensimmäinen teema oli ihmissuhteet, joten kirjoitin lyhyen romanttisen komedian. Meidän tuotantoryhmän kuvaukset alkavat ylihuomenna. Jos sitä sinne jaksaisi ottaa sen kameran vihdoin mukaan. Ja lyhytelokuva lähtee toivottavasti sitten kiertämään festivaalikilpailuja...

No mutta! Ei siitä enempää. Takaisin lyhytelokuvaseuraamme. Aloitamme jokaisen tapaamisen katsomalla kaksi lyhytelokuvaa Youtubesta tai Vimeosta. Tämä tällä viikolla seurassa näyttämäni animaatio on niin kaunis, että haluan jakaa sen teidän kanssanne.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Small talkista ja sen turhuudesta

Haluaisin jakaa teidän kanssanne erään äärimmäisen opettavaisen artikkelin. Se on julkaistu alunperin HelsinkiTimes-lehdessä, eli Suomen englanninkielisessä uutislehdessä. Artikkelin voi lukea täältä.

Lyhykäisyydessään artikkelissa ihastellaan sitä, miten suomalaiseen kulttuuriin ei tyhjänpäiväinen jutustelu "small talk" kuulu. Kun suomalainen kysyy, miten voit, hän ei odota vastaukseksi Fine, how are you? tyylisiä lausahduksia, joissa ei oikeastaan kerrota, eikä kysytä yhtään mitään. Onhan se myös hassua, miten monesti ulkomaalaiset ja joskus suomalaisetkin hämmentyvät siitä, miten sulkeutuneet suomalaiset paljastavatkin paljon kuulumisistaan ja voinnistaan jos tuon kysymyksen heille menee esittämään. Onkin taitolaji olla olematta masentava (Voi kuinka elämäni on nyt kamalaa, ja kotona on hirveää ja hirveästi töitä ja ruokakaan ei maita, ja EU ja perussuomalaiset ja tähtien asento...) mutta kuitenkin kertoa jotain siitä, miten elämässä tosissaan menee.

Annoin juuri ystäväni kuulla kunniansa, kun hän aloitti kanssani tällaisen tyhjänpäiväisen small talkin. Ymmärrän, että small talk on hyvä juttu - sillä kevennetään tuntemattomien ihmisten kanssa ilmapiiriä ja siirrytään tervehdyksestä ehkä johonkin oikeaan asiaan - mutta ystävien kesken se on minusta turhauttavaa ja jopa vähän loukkaavaakin. Jos toisella ei ole sen kummempaa sanottavaa kuin moi ja joo hyvin menee, niin... En minä tiedä. Minusta se on vähän sama asia kuin sanoa En oikeastaan jaksaisi jutella sinulle ollenkaan.

Sanoinkin siis hänelle, että minä yritän oppia englantilaisen kulttuurin kohteliaisuutta, koska miusta se on hieno asia ja suomalainen suorasukaisuus (tehokasta, mutta) on toisinaan tosi loukkaavaa ja ikävää. Hänen puolestaan pitäisi oppia vastaamaan ystävilleen jotain vähän enemmän kuin vain Joo ihan kivaa kuuluu.

Sinällään tosi tärkeä oppitunti tämä käsikirjoittajaopintojeni kannalta, koska aina sanotaan, että dialogin pitää viedä tarinaa eteenpäin, eikä junnata turhana jutusteluna. Ihanaa tajuta, että suomalainen yrmyys ja Puhutaan vain kun on jotain sanottavaa-mentaliteetti (vaikka minä olen kyllä melkoinen papupata) on minulle tässä suhteessa eduksi!

tiistai 18. lokakuuta 2011

Lyhytelokuvia ja uusia ystäviä

Uusien yhdistysten pystyttäminen tuntuu olevan minulla verissä! Lindy hop oli mahtavaa viime vuonna ja tykkäsin siitä paljon. Muutamat kyselivät, olisiko sitä tapahtumassa tänä vuonna uudestaan, mutta vahva epäilyksen varjo heittäytyy tähän päälle. Rullat olisi pitänyt pistää pyörimään jo ja ihan rehellisesti sanottuna... Minä osaan jo tanssia lindyhoppia. Ja kiinnostuneita, vaikka heitä oli, oli kohtalaisen vähän. Sen sijaan kesän aikana käyntiin potkaistu lyhytelokuvaseuramme elää ja porskuttaa hyvin!

Siis mikä?

Aloitetaanpa alusta.


Solent Screenwriters Guild oli kurssitovereideni haluama ja minun masinoima yritys saada vähän enemmän irti kurssistamme. Vai bileitäkö ne pojat olivat hakemassa... En tiedä. Ajatus oli kuitenkin, että järjestäisimme workshoppeja ja pieniä kirjoituskilpailuja, pitäisimme itsemme kiinni kirjoittamisessa. Viime vuonna tuntui, että varsinaista kirjoittamista oli aika vähän. (Tänä vuonna ei kyllä sitä tarvitse murehtia!) Mietimme myös lyhytelokuvien tekemisen mahdollisuutta...

... Kesän alussa huomasin, että Student Unionin nettisivuille oli yhdistysosioon ilmestynyt seura, josta oli tiedossa vain logo, nimi ja yhteyshenkilö.

Otin siis yhteyttä.

Mitä kesän ajan jatkuneen sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen seurasi on nyt n. 40-50 henkeä kattava opiskelijoiden lyhytelokuvaseura. Greg ja minä vedetään seuraa, katsotaan, että tapaamiset pysyy suurinpiirtein koossa ja muutenkin pidellään lankoja käsissämme. Jäsenet ovat ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita pääasiassa käsikirjoittaja- ja elokuvalinjoilta, joitakin sieluja PR ja televisiokursseilta on joukkoon eksynyt kanssa. Ensimmäinen viikko oli tapaaminen, jossa katsottiin muutama lyhytelokuva ja esiteltiin mikä seuran toimintajatus on.

Lyhytelokuvaproggis valmiiksi kahdeksassa viikossa.

Maanantaina oli toinen tapaamisemme. Kahdeksan käsikirjoittajaa toi lyhytelokuvakäsikirjoituksensa muiden nähtäväksi. Aloitettiin pitchaamalla kukin lyhyesti omaa käsikirjoitustamme ja sen jälkeen luettiin melkein puolitoista tuntia käsiksiä yhdessä. Aika loppui, joten emme vielä päättäneet, mitkä käsikirjoitukset menevät tuotantoon ja millaiset tuotantokoonpanot tulee olemaan. Ensi viikolla sitten.


Mutta on kyllä ollut mahtavaa! Eräs kurssikaverini sanoi, että hän ei oikeasti usko, että seura tulee toimimaan kun siellä on niin paljon fukseja. Teki mieli ärähtää, että mitä sitten? Ainahan seuroista tippuu porukkaa pois, mutta tämä yhdistys on tuonut tyyppejä, jotka eivät aiemmin tunteneet toisiaan yhteen ja antaa meille mahdollisuuden olla kunnianhimoisia, tehdä omia lyhytelokuvia, oppia toisiltamme, tähdätä korkeammalle! Oon oikeasti innoissani. Ympärillä on nyt tekijöitä. Ja monet näistä ihmisistä tuli tuonne seuraan myös tutustuakseen uusiin ihmisiin. Tuntuu mahtavalta.

Joulukuussa meillä toivottavasti on ensimmäiset kolme, neljä lyhytelokuvaa valmiina. Sitä ennen meillä on seitsemän mahtavaa viikkoa näiden proggisten ja tämän seuran kanssa edessä! Eikä tasan enää tunnu, että tekemistä olisi "yliopiston puolesta" liian vähän!

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kurssit

Nyt on enää viisi viikkoa lähiopetusta jäljellä, ennen kuin ensimmäinen vuosi käsikirjoittajaopintoja on purkissa. Siihen väliin mahtuu vielä kolme viikkoa pitkä pääsiäisloma, josta ajattelin antaa vähän palautetta - eikö vaan voitaisi olla se kaksi viikkoa pidempään yliopistolla ja lähteä sitten pääsiäiseksi kesälomalle? Me tosin ollaan se kummallinen joukko yliopistolla, kun ei ole loppukokeita... Jos olisi, kestäisi luennot ja muut ilmeisesti sinne kesäkuulle asti.

Tänä vuonna olen opiskellut yhteensä kuutta kurssia. Aihealueet ovat olleet sellaisia kuin:

Genre, Style and Language (periodi 1 ja 2)
Introduction to Screenwriting Craft (periodi 1)
Introduction to Story (periodi 1)
Reading Screen Texts (periodi 2)
Researching and Writing (periodi 1 ja 2)
Scripts into Performance (periodi 2)

Mieluisimpia näistä kursseista on tietysti olleet ne, joissa on päässyt aktiivisesti itse kirjoittamaan, eli Introduction to Screenwriting Craft sekä Scripts into Performance. Molemmissa pääpaino on kuitenkin ryhmätöillä, joten omasta työstään ja kirjoittamisestaan ei kauhean paljon ole päässyt saamaan palautetta. Reading Screen Texts sekä Introduction to Story ovat olleet luento+elokuvanäytös+seminaari-paketteja. Olen suhtautunut kursseihin vähän ristiriitaisin tuntein, pääasiassa kai seminaarituntien takia. Monesti tuntuu, että seminaarissa vain kuuntelee turhanpäiväistä "Musta tuntuu, että toi päähenkilö ei ollu oikein mun mieleen" henkisiä kommentteja, jotka eivät todista varsinaisesta oppimisprosessista. Keskustelu on kyllä tärkeä osa varsinaista oppimista, mutta parhaat kommentit tulee kuultua yleensä joko asuntolalle kävellessä tai pubissa istuessa.

Kaipaan Suomen "opi niin paljon kuin jaksat" meininkiä - kuten mainitsin joskus aiemmin, täällä Englannissa ei luentoja ole paljoa ja esim. kieliopinnot maksaisivat erikseen £250 puntaa vuodessa per kieli. Ei siis ole ihme, että monet englantilaiset yliopisto-opiskelijat eivät puhu muita kieliä ollenkaan - kun Suomessa pelkästään suomea ja englantia puhuva yliopisto-opiskelija lienee harvinaisuus. Tämä toki voi olla vain meidän yliopiston juttu...

Mutta on tää luultavasti ollut ihan hyvä vuosi käsikirjoittamisen oppimisen kannalta. Vähän tietty tuntuu hassulta, kun meillä ei ole mitään filmiopintoja, joten mitään kirjoittamistamme jutuista ei ole kuvattu nauhalle. Ihan perusopinnot kameroiden käyttämisestä, leikkaamisesta ja sen sellaisesta - oman lyhytelokuvan tekemisestä - olisi varmaan ollut kiva opiskella näiden kurssien ohessa. Sitten kun se alkaa liikaa harmittamaan pitää vaan muistaa, että tämä ei ole medianomitutkinto, vaan puhtaasti käsikirjoittajaopintoihin painottuva linja.

Ensi vuonna on kuulemma enemmän omaa kirjoittamista edessä.

maanantai 28. helmikuuta 2011

Käsikirjoittajaopiskelija ilman Oscareita

Ihan hitusen harmitti, kun eilen illalla tajusin, ettei minulla ole telkkaria. Tosin en tiedä, olisiko se kuitenkaan auttanut ongelmaani, sillä Oscar Gaalan esitysoikeus kuuluu ilmeisesti maksulliselle Sky Movie-tv-kanavalle. Moinen olisi löytynyt asuntolamme common roomista, mutta se kätevästi suljetaan puolen yön aikaan, eli samaan aikaan kun lähetys olisi täällä Englannissa alkanut. No enhän minä olisikaan halunnut nähdä viihdealan merkittävintä tapahtumaa telkkarista kuitenkaan. (Enitenhän minua kiinnostaa, ketkä saavat Paras adaptaatio, Paras elokuva ja Paras käsikirjoitus palkinnot.)

Oscar Gaalan menetystä harmitellessani päädyin seikkailemaan Suomessa vähemmän tunnetun Spirit Awardsin kotisivuille. Spirit Awards-palkinnot ehdittiin jakaa lauantaina Kaliforniassa ja erityisesti parhaan esikoiskäsikirjoituksen luokka herätti mielenkiintoni. Ehdokkaita oli viisi. Kolme naista, kaksi miestä.

Palkinnon voitti Lena Dunhamin Tiny Furniture. Itseäni eniten kiinnostavat Nick Faclerin Lovely, Still (jo vuodelta 2008) sekä Diane Bellin Obselidia. Alla trailerit kyseisiin elokuviin. Vahinko, etteivät mitkään taida tulla Suomen (taikka Englannin) elokuvateattereihin.

Ja sitten kun se Parhaan elokuvan ja Parhaan käsikirjoituksen voittaja selviää myöhemmin yöllä, niin pitää varata liput kyseisiä leffoja katsomaan. Paras adaptaatio kategoriassa on muuten ehdokkaana West Wingin luoja Aaron Sorkin elokuvalla Facebookin synnystä, The Social Network. Joka sekin pitäisi ehdottomasti nähdä.



keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Euforia



Perjantaina pitää palauttaa essee, joten nyt ei riitä kapasiteettia blogin päivittämiseen. Pitää kuitenkin sen verran sanoa, että...

... vaikka tulevien päivitysten aiheet eivät pienimmässäkään määrin mairittele elon ihanuutta täällä Britteinmaalla, tänään iski tosi vahva syvän onnellisuuden tunne, kun tuntuu siltä, että on menossa unelmiensa kanssa juuri siihen suuntaan, kuin mihin ne näyttää. Kukaan ei sanonut, että tää tulisi olemaan helppo reitti, mutta juuri nyt tuntuu niin mielettömän hyvältä kun tietää, että saa opiskella sitä, mistä on aina unelmoinut. Ja ehkä päätyä vielä tekemään tätä ammatikseen.

Alan sisäistämään, miten valtava määrä työtä on vielä tehtävänä, mutta tällä hetkellä sen vuoren ylös kiipeäminen ei tunnu kamalalta, vaan upealta haasteelta.

Tällaisten hetkien takia kannattaa yrittää tehdä unelmistaan totta.

Kuva täältä.


torstai 11. marraskuuta 2010

Aamupäivitys peiton alta


Alan vihdoin voimaan paremmin. Johan tässä on tullut viikko oltua kipeänä. Maanantaina ja tiistaina oli pakko mennä ylioppstolle, kun meillä on ryhmätyökäsikirjoituksen palautus huomenna ja mie olin se, jolla oli langat käsissään + rakastan luentoja. Joo, yskin koko ajan ja olin muutenkin aika ressu, mutta ainakin oli kunnon omistautumista kurssille, kuten joku sanoi.

Ryhmätyö pitää palauttaa huomenna. Nyt on kasassa 11 sivua melkein hyvää käsikirjoitusta, tänään hiotaan tunnin jälkeen ne vielä siistiksi ja kirjoitetaan neljä sivua lisää ennen kuin palautetaan. Aiheenamme oli siis Lumikki-satu postapokalyptisessa, täydellisten luonnonmullistusten tuhoamassa länkkärihenkisessä maailmassa. Aika kipeä setti, mutta kokeilla saa, harjoitustahan tämä vasta on.

Nyt pitäisi kömpiä ylös peiton alta ja suunnata käsikirjoitustyöpajaan ottamaan vastaan palautetta viiden sivun mittaisesta aloituksestani romanttisen komedian käsikirjoitukselle, jonka kirjoitin tuossa viime yönä, kun aivot eivät ole sitä ennen juuri kyenneet luovaan ajatusprosessiin.

Tuntuu hyvältä alkaa tervehtymään. Eilisen otin ihan rennosti ja se selkeästi oli sitä, mitä keho kovasti kaipasi.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Baabelin metsä ja muita lyhytelokuvia

The Forest of Babel from ELIA artschools on Vimeo.



Viikko puolitoista takaperin tuttavani käsikirjoittama 90 sekunnin mittainen The Forest of Babel voitti Prix Europa: Languages through Lenses lyhytelokuvakilpailun ensimmäisen palkinnon 15 kilpailuun tuotetusta eurooppalaisesta lyhytelokuvasta. Voittoa on hehkutettu niin Facebookissa, kirjoittajan blogissa kuin Helsingin Sanomissa, ihan syystäkin. Erilaisten lyhytelokuvakilpailujen merkitystä elokuva-alan opiskelijoille - erityisesti niissä menestymistä - ei millään voi liioitella. Ne ovat mahdollisuuksia venyttää omaa mielikuvitustaan tehtävänantojen asettamien rajojen täyttämiseksi, tuovat julkisuutta, antavat syyn toteuttaa projekti paperivedoksesta eteenpäin. Itelläni olisi tarkoitus mennä ensi viikon tiistaina Lontooseen katsomaan elokuva-alan opiskelijoiden tekemiä lyhytelokuvia Film Lab Festivalille. Näyttäisi olevan joku suomalaisfilmikin siellä ohjelmassa mukana.

Mikäli eurooppalaistuminen ja kielimuureista johtuvat ongelmat kiinnostavat vähääkään, suosittelen katsomaan muutkin kilpailuun osallistuneet lyhytelokuvat. Itselläni se on projektina tämän loppuviikon ajan. Nyt pitää lähteä tämän viikon ainoalle luennolle.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kamalan kaunis maailma

Olen aina varhaisteini-iästä asti rakastanut syksyä. Southamptonissa marraskuun ensimmäinen päivä oli niin hirvittävän kaunis, etten muista toista yhtä kaunista syyspäivää. Pics, or didn't happen! huutaisi joku ystäväni ja muutaman malliotoksen teille annan.




Kuvat on otettu Nokian kännykällä. Piti hankkia uusi luuri, että sai GPS:n - olen aivan harvinaisen erinomainen eksymään. Ehkä se, etten ole liikkunut julkisilla täällä on pelastanut miut pahemmilta ongelmilta - kerran on GPS:stä ollut oikeasti hyötyä, kun etsittiin erästä pubia. Ja oikein hyvä pubi olikin, siitä tullee vakiopaikkani täällä.

Luentoja on tällä viikolla jouduttu perumaan kun luennoitsijan lapsi on vakavasti sairaana. Toivottavasti pieni parantuisi pian, sillä onhan se kurjaa olla kipeänä ja palaisin oikein mielelläni takaisin luennoille. Onpahan tällä viikolla aikaa sitten kirjoittaa käsikirjoituksia - tällä hetkellä olisi kuusi n. 5-15sivun käsikirjoitusharjoitusta työnalla. Katsotaan, mitä kaikkea jännittävää saa aikaiseksi. Luvassa on aloituskohtauksia mm.

  • science fiction elokuvaan, aiheena satu Lumikista ihmiskunnan tuhoutumisen jälkeen
  • romanttinen komedia morsiusparista, joka päättää odottaa hääyöhön saakka vaikka eivät kumpikaan enää ole neitsyitä
  • perhedraama (liian) nuorista vanhemmista ja pikkupojasta, joka tykkää piirtämisestä
  • komedia tv-sarjan pilottijakso, sankarina hyvin omalaatuisen elokuvaohjaajan alaisuudessa työskentelevä juoksupoika
  • kuvitteellisen jatko-osan aloitus ihan mihin tahansa elokuvaan, itse ajattelin ottaa Manaajan työn alle
  • unohdan varmaan jotain....

perjantai 29. lokakuuta 2010

Adaptation of a Fairytale

Kreikkalainen myytti Orpheuksesta ja tämän kauniista rakastetusta on vähän vähemmän tunnettu klassikko kuin Zeus, Hercules tai Odysseus. Myytti liittyy myös tarinaan Pandoran lippaasta, jonka avaamisen seurauksena maailman pääsi mm. kuolema, katkeruus ja epäilys.

Orpheuksen onnellinen rakkaus päättyy kun rakastettu Euridyke kuolee käärmeenpuremaan poimiessaan kukkasia lehdossa. Taitavalla soitannollaan Orpheus pääsee kuolleiden maahan ja saa Manalan herran lupaamaan rakastetun vaimonsa takaisin sillä ehdolla, että Orpheus ei katso taakseen ennen kuin on palannut Manalasta takaisin maanpinnalle. Kun Orpheus ei kuule rakastettunsa askeleita takanaan hänet täyttää epäusko - ehkä Hades huijasi häntä, ehkä Euridyke ei seuraakaan häntä. Lopulta Orpheus ei kestä jännitystä, kääntyy ympäri ja näkee Euridykeen takanaan. Epäuskonsa takia Orpheus menettää rakastettunsa lopullisesti.





Tein tästä myytistä oman nykyaikaisen tulkintani Introduction to Story kurssin ja oikeastaan koko koulutusohjelmani ensimmäisenä kunnollisena tehtävänä. Tehtävänantona oli siis kirjoittaa n. 1500 sanan adaptaatio sadusta tai myytistä muunnettuna nykyaikaiseen ympäristöön. Pohjasin adaptaationi löyhästi Kauhajoen/Jokelan tapahtumiin, sijoitettuna brittiläiseen yliopistoon. Kouluammuskeluista on kyllä varmasti tehty taidetta vähän liikaakin viime aikoina, mutta pidän tekemästäni elokuvatreatmentistä silti. Eräs kurssikaverini oli ystävällinen ja tarkisti tökeröimmät kielioppivirheet ja väärät ilmaisut ennen kuin palautin tekstini yliopistolle. Uteliaat voivat lukea treatmenttini Emma isn't here Harhakuvan tilitäni. Englanniksi, luonnollisesti.

Treatment on synopsiksen ja elokuvakäsikirjoituksen (tai tv-ohjelman käsikirjoituksen) välivaihe. Treatment kuvaa elokuvan rakenteen ja juonen, mutta juonta ei ole siinä vielä jaettu kohtauksiksi.

Wikipedia

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Southampton City Art Gallery

Research and Writing kurssia pitävä tohtori on kovin ihastunut taideteoksiin. Toissaviikolla katsottiin Girl with a Pearl Earring (2003) ja tällä viikolla mentiin vaeltelemaan Southamptonin kaupungin taidegalleriaan. Tehtävänä oli valita parin kanssa maalaus ja kirjoittaa siitä muutaman sivun mittainen käsikirjoitus seuraavaksi viikoksi.

Museossa vaellellessani tuli käytyä melkoista debattia itseni ja kurssikaverini kanssa siitä, mikä on mielenkiintoista ja hyvää taidetta. Olen ennen ollut samaa mieltä kuin kurssikaverini, että taiteen tulee olla esittävää ja kaunista katsella. Nykytaiteen olemus ei ole hänelle avautunut vielä millään lailla ja itsellenikin iski pieni hämmennys katsellessani kaksi kertaa kolme ja puolimetriä kokoista kokosinistä kanvaasia edessäni, jonka paljasti taiteeksi ainoastaan vieressä köllinyt taiteilijan nimi ja taideteoksen titteli Edinburgh Blue.


Toisaalta olen myös kauhean kyllästynyt liian sovinnaiseen taiteeseen - pelkät kauniit maisemat tai Neitsyt Marian muotokuvat (joita löytyy joka taidemuseosta) eivät riitä säväyttämään ja miettimään, miksi tämä on maalattu. Oikeastaan oman suhteensa pohtiminen maalaustaiteeseen auttaisi varmaan ymmärtämään myös omaa suhdetta käsikirjoittamiseen - ehkä tulee eksyä tuohon pieneen ja kurssikavereideni mielestä vaatimattomaan taidemuseoon ihmettelemään näitä juttuja uudelleen.


maanantai 20. syyskuuta 2010

Päivä #1 - elokuvakäsikirjoittajat kohtaavat

Tänään tapasin ensimmäistä kertaa muiden käsikirjoittajaopiskelijoiden kanssa. Nuoriahan ne muut ovat kuin mitkä, itseäni vanhempia taitaa olla yksi britti ja tämä aiemmin mainitsemani suomalainen vaihto-opiskelija (joka lähteekin kotiin jo ensimmäisen periodin jälkeen, eli heti tammikuussa). Ulkkareita on lisäkseni yksi ja puoli - romanialainen ja puoli-irlantilainen.

Keskustelu ei oikein meinannut millään pysyä asiassa (eli kurssin käytännön suorittamisessa ja aikatauluissa) kun heti oltiin vaeltamassa syvällisiin elokuva-analyyseihin ja sen sellaisiin. Kurssivastaavamme vaikutti asiansa osaavalta, innostuneelta ja omistautuneelta ihmiseltä. Oli lukkariin laittanut erikseen aikaa pubissa roikkumiselle, jotta tutustuisimme ja tuli itsekin mukaan :D

Mene ja tiedä. Jos pääsen yli siitä, että yks kaks olenkin ryhmän vanhimpia enkä nuorimpia jäseniä (kuten olen tottunut) voin saada tästä todella paljon irti.

Päivän paras lainaus tuli kurssivastaavan suusta:

"You'd be like Dumbledore!"

Viittaus liittyi siihen, että kuvittelemme koulutuksen tekevän meistä jollain lailla viisaampia, vaikka todennäköisesti kolmen vuoden opiskelujen jälkeen tajuamme vain paremmin, miten hukassa oikeastaan tässä suuressa jutussa olemme.

Mutta hyvältä tuntuu tänään.

"Tarvitsemme siipiä. Ne näyttävät meille mielikuvituksemme

äärettömät horisontit, kuljettavat meidät kaukaisille seuduille
ja kannattelevat meitä kohti unelmiamme. Siipien ansiosta pääsemme
toisten ihmisten juurille ja pystymme oppimaan heiltä."

Paulo Coelho: Voittaja on yksin