Teatteriin!

Tänään olen menossa teatteriin! Arts Council England aloitti projektin nimeltä A Night Less Ordinary jolla haluttiin kannustaa nuoria ja nuoria aikuisia (siis alle 26 vuotiaita) menemään teatteriin jakamalla heille rajallinen määrä ilmaisia teatterilippuja paikallisten teattereiden esityksiin.

"A Night Less Ordinary is an Arts Council England scheme which will provide 618,000 free theatre tickets to anyone under 26 in more than 200 venues across England, between February 2009 and March 2011.

The Nuffield is delighted to be taking part in this scheme and is offering a limited number of free tickets for ALL performances to anyone under the age of 26. We hope that this will encourage young people to come to the theatre who perhaps haven't been before, or who aren't able to come as often as they'd like to."

Lisätietoa täältä.

Projekti on nyt siis tulossa päätökseen ja viimeiset ilmaiset liput laitettiin tarjolle viime kuun puolenvälin tienoilla. Varasin itselleni kaksi lippua kolmeen eri näytökseen, jotka vaikutti kiinnostavalta. Tänään on Alan Ayckbournin romanttinen komedia How the Other Half Loves, jonka ensi esitys tapahtunut jo yli 40 vuotta sitten vuonna 1969!

Teatterilla on myös mielenkiintoinen projekti kaupungin bussiliikenteen kanssa, sillä teatterilipun voi esityksen jälkeen käyttää yhden matkan bussilippuna kotiin. Mainiota sanon minä!

Teatterin kotisivut täällä.

Southampton City Art Gallery

Research and Writing kurssia pitävä tohtori on kovin ihastunut taideteoksiin. Toissaviikolla katsottiin Girl with a Pearl Earring (2003) ja tällä viikolla mentiin vaeltelemaan Southamptonin kaupungin taidegalleriaan. Tehtävänä oli valita parin kanssa maalaus ja kirjoittaa siitä muutaman sivun mittainen käsikirjoitus seuraavaksi viikoksi.

Museossa vaellellessani tuli käytyä melkoista debattia itseni ja kurssikaverini kanssa siitä, mikä on mielenkiintoista ja hyvää taidetta. Olen ennen ollut samaa mieltä kuin kurssikaverini, että taiteen tulee olla esittävää ja kaunista katsella. Nykytaiteen olemus ei ole hänelle avautunut vielä millään lailla ja itsellenikin iski pieni hämmennys katsellessani kaksi kertaa kolme ja puolimetriä kokoista kokosinistä kanvaasia edessäni, jonka paljasti taiteeksi ainoastaan vieressä köllinyt taiteilijan nimi ja taideteoksen titteli Edinburgh Blue.


Toisaalta olen myös kauhean kyllästynyt liian sovinnaiseen taiteeseen - pelkät kauniit maisemat tai Neitsyt Marian muotokuvat (joita löytyy joka taidemuseosta) eivät riitä säväyttämään ja miettimään, miksi tämä on maalattu. Oikeastaan oman suhteensa pohtiminen maalaustaiteeseen auttaisi varmaan ymmärtämään myös omaa suhdetta käsikirjoittamiseen - ehkä tulee eksyä tuohon pieneen ja kurssikavereideni mielestä vaatimattomaan taidemuseoon ihmettelemään näitä juttuja uudelleen.