Sunnuntain vastaisena yönä miun huoneeni ovelle koputettiin puolen yön jälkeen. Oletin, että oven takana olisi kämppikseni, mutta siinä seisoikin tutuksi tullut asuntolamme vanhempi yövartija. Hän tarvitsi apua sammuneen tytön kanssa ja mie olin ainut, kenen puoleen hän luotti voivansa kääntyä. Aiemmin tänä vuonna tuli autettua bileissä sammunutta kurssikaveriani, joka jouduttiin viemään ambulanssilla sairaalaan alkoholimyrkytyksen takia. Vartija tuli siinä tilanteessa viimeistään vähän paremmin tutuksi.Sinällään todella kunnioitettavaa ja huomaavaista, ettei tämä vartija tahtonut kenenkään miehen menevän sinne vessaan sammunutta tyttöä auttamaan, ettei kenellekään tulisi myöhemmin sanottavaa siveellisyyden loukkaamisesta tai tajuttomana olleen tytön ahdistelusta. Kai se sen verran oli sinne kuitenkin kurkistanut, että tiesi ettei miun hakemiseni veisi liikaa aikaa tai vaarantaisi tytön terveyttä.
Ite en ole koskaan juonut itseäni siihen kuntoon, että taju lähtisi tai filmi katkeaisi ja näin ajattelin asian pitääkin. Ei ole nämä lähikuvat rommi- tai vodkapullon kumoamisen seurauksiin saanut miuta vielä ryhtymään absolutistiksi, mutta ainakin ovat vahvistaneet jo aiemminkin varovaista käyttäytymistäni alkoholin suhteen. Ehkä en vain luota, että ympärillä olisi aina yhtä hyväntahtoisia ja asiansa osaavia tyyppejä kuin täällä asuntolassa nämä vartijat on - eikä se pahoinvointikaan missään määrin voi sanoa miuta houkuttelevan.
Mutta kai nämäkin ovat näitä mieleenpainuvia asuntolaelämän kokemuksia. Ja onhan se mukava tietää, että kun tarvitaan jotakuta johon voi luottaa, täällä käännytään miun puoleeni.
Kuva täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti